29.9.2018

 
 

TamU pelaa Kakkosessa myös ensi kaudella


Tampere United lähti pitkälle matkalle Siilinjärvelle tietäen, että tasapeli KuFu98:n isännöimässä ottelussa riittäisi sarjapaikan varmistamiseen – ja nimenomaan tasapelin Sinipaidat myös taistelivat. Ottelun alku oli vaikea muun muassa Roope Kostiaisen aikaisen loukkaantumisen takia, mutta hänen tilalleen vaihdetun Berat Grabovcin maali ottelun 19. minuutilla vapautti pelin, ja hetken näytti siltä että Sinipaidat lentävät helppoon voittoon. Kun toista maalia ei tehty lukuisista paikoista huolimatta, ottelusta tuli kuitenkin vaikea. Kun KuFu98 vielä tasoitti tilanteeksi 1–1 aivan ensimmäisen jakson lopussa, toisesta jaksosta tuli erittäin jännittävä. Vaikka TamU hallitsi palloa, kuopiolaiset iskivät ajoittain vaarallisesti vastaan. Lopulta tuskallisen pitkä lisäaika päättyi ja yli kuusikymmenpäinen vieraskannattajien joukko sai juhlia sarjapaikan säilymistä perinteisin menoin joukkueen kanssa.

Tampere United lähti otteluun tismalleen samalla avauskokoonpanolla, jolla oli otettu viikkoa aiemmin komea 3–1-voitto Herculeksesta Pyynikin urheilukentällä. Vaihtopenkillä merkittävin muutos oli Pyynikillä toisella jaksolla kentälle tulleen Omar Kharyn puuttuminen listalta. KuFu98 puolestaan pelasi erittäin junioripitoisella kokoonpanolla, jossa oli mukana vain kolme vaihtopelaajaa. Oman kysymyksensä otteluun toi myös molemmille joukkueille vieraat poikkeukselliset kenttäolosuhteet Toivalan tekonurmella, mutta perillä kenttä osoittautui ihan kelvollisen kokoiseksi ja alustaltaan erittäinkin hyväksi.

Johtoon hankalan alun jälkeen

Ottelu sai ikävän alun, kun jo minuutin pelin jälkeen Roope Kostiainen loukkasi olkapäänsä sinänsä vaarattoman näköisessä kaksinkamppailutilanteessa vasemmalla laidalla. Kostiaisen eleiden perusteella näytti siltä, että olkapää oli mennyt sijoiltaan, ja näin Kostiainen joutui jättämään kentän jo ennen kuin ottelu oli ehtinyt kunnolla alkaa. 
Kostiaisen loukkaantumisen takia TamU joutui pelaamaan muutaman minuutin vajaalla. Tänä aikana KuFu otti pelin haltuunsa ja sai heti yhden onnekkaan maalintekopaikankin, kun topparin pitkä ristipallo putosi Verneri Uimosen alaselästä Arttu Heinosen jalkaan. Tämä leikkasi keskemmälle ja laukoi terävästi, mutta Sinipaitojen onneksi pallo kimposi ylärimasta takaisin kentälle, ja Eetu Rahkola pystyi peittämään Martin Korvelan jatkovedon.

Ottelun edetessä TamU sai paremmin juonesta kiinni, ja KuFu-maalia päästiin hätyyttelemään ensimmäisen kerran vajaan vartin pelin jälkeen. Tilanteessa Valtteri Hiilloskorpi taisteli pallon kahdesti haltuunsa ja syötti Kostiaisen paikan piikissä ottaneelle Berat Grabovcille, joka yritti hakea Riku Orasta maalin edestä. Taneli Hämäläinen kuitenkin siivosi pallon päätyrajan yli. Oras antoi seuranneen kulman, ja Eetu Rahkola jatkoi etutolpalta maalia kohti, mutta maalivahti Hemmo Riihimäki nyrkkeili pallon näyttävästi.

Johtomaalia ei tarvinnut kuitenkaan odottaa kauaa. Berat Grabovci taisteli pallon TamUlle keskialueella oikean rajaviivan tuntumassa ja jatkoi pallon juoksuun Konsta Raittiselle. Tämä eteni lähemmäs kulmalippua, ja löysi keskempää Riku Oraksen, joka jatkoi pallon vaikeasta asennosta taakseen Grabovcille. Tämän laukaus otti ilmeisesti kimmokkeen puolustajasta, ja tuskastuttavan hidas pallon lento päättyi kuin päättyikin verkon perukoille. Näin TamU johti riemastuttavasti 0–1 kun 18. minuutti oli juuri täyttynyt.

Johtomaalin jälkeen peli pysyi hyvin TamUn hallinnassa, mutta varsinaisia maalipaikkoja saatiin odottaa puolen tunnin kohdalle asti. Ensimmäisessä paikassa Elias Harala potkaisi vapaapotkun läheltä rangaistusalueen kulmaa vain niukasti maalin takaylänurkan ohitse. Hetkeä myöhemmin Harala osui jo tolppaankin saatuaan pallon Berat Grabovcilta rangaistusalueen kaaren takana. Veto pamahti harmittavasti ulos takatolpan sisäpinnasta. Vain pari minuuttia ehti kulua, kun myös Verneri Uimonen koetteli maalipuita saatuaan pallon Haralalta kuudentoista rajalla. Maalivahdin ylittänyt tsippi jäi harmittavasti hiukan liian korkeaksi, ja pallo pomppasi ylärimasta takaisin kentälle.

Jakson lopulla nähtiin vielä Berat Grabovcin yllättävä kierteinen kaukolaukaus, jonka poikamaajoukkuemaalivahti Hemmo Riihimäki kuitenkin venytti päätyrajan yli melko helpon näköisesti. Seuranneessa kulmapotkussa pallo ajautui Konsta Raittiselle vetopaikkaan rangaistusalueen kaarelle. Veto kimposi ensimmäisen puolustajan kautta Elias Haralalle aivan maalin eteen, mutta Hemmo Riihimäki veti tässäkin tilanteessa pidemmän korren. Jatkotilanteessa Berat Grabovci pääsi vielä vetopaikkaan, mutta pallo karkasi maalin yli.

Kolmisen minuuttia ennen puolta aikaa saatiin kylmä suihku. Tilanne lähti keskiympyrästä topparin ristipallosta oikeaan laitaan Sharp Räsäselle. Tämä pysäytti pallon, katsoi että Santeri Saarenkunnas on vapaana keskellä ja syötti tälle toisella kosketuksellaan. Saarenkunnaan tarkka veto painui vastustamattomasti maalin vasempaan alanurkkaan, ja kotijoukkue pääsi juhlimaan 1–1-tasoitusmaalia.

TamU-leirissä päät eivät tasoituksesta painuneet, vaan seuraava maalipaikka rakennettiin lähes välittömästi tasoitusmaalin jälkeen. Tilanteen pohjusti Berat Grabovci, joka kurkotti jo päätyrajasta yli menossa olleeseen palloon saksipotkulla. Keskitys putosi Riku Orakselle maalin eteen ja tämä jatkoi viereensä Valtteri Hiilloskorvelle. Maalivahti Hemmo Riihimäki venytti kuitenkin uskomattoman torjunnan Hiilloskorven vetoon.

Kun vaarallisia tilanteita ei nähty enää lisää, tauolle mentiin kutkuttavissa 1–1-lukemissa. Samaan aikaan Vasa IFK oli paukuttanut 0–3 lukemat JBK:n vieraana Pietarsaaressa, joten oli selvää, että sarjapaikan säilyttäminen vaatisi TamUlta vähintään tasapelin. Tiedossa oli siis huippujännittävä toinen jakso, ja TamU-leirissä harmiteltiin lukuisia käyttämättä jääneitä maalipaikkoja.

Maaliton toinen jakso riittää sarjassa säilymiseen

TamU tuli toiselle jaksolle terävänä ja rakensi muutamia lupaavia hyökkäyksiä. Konsta Raittinen oli kertaalleen vetopaikassakin, mutta laukaus kimposi puolustajasta maalin ohi. Toisessa päässä ensimmäisellä jaksolla tasoitusmaalin tehnyt Santeri Saarenkunnas pääsi laukomaan vaarallisesti vajaan kymmenen minuutin pelin jälkeen, mutta Antti Kuusinen venyi upeaan torjuntaan maalin alakulmasta.

Antti Kuusinen oli hetken päästä jälleen torjuntatöissä, kun Eetu Heiskanen jatkoi sivuvaparin kohti maalia. Kuusinen kuitenkin nyrkkeili varmasti riman alle suuntautuneen ohjauksen. Tästä seurasi kulmapotku, josta toiselle jaksolle kentälle tullut Frankline Okoye pääsi puskemaan, ja jälleen Kuusinen joutui nyrkkeilemään pallon kulmaksi. Ilman Kuusisen loistopelastuksia ottelusta olisi voinut tulla todella vaikea.

Tunnin kohdalla Unitedin johtomaali oli lähellä, kun Elias Harala taisteli laidalla ja syötti keskelle Valtteri Hiilloskorvelle. Tämä otti lyhyen spurtin ja laukoi pallon kierteisenä ylärimaan. Jatkotilanteessa Mauno Sirén keskitti pallon uudelleen maalille, ja maalivahti Hemmo Riihimäen pompottaessa palloa Riku Oras oli kärkkäänä paikalla. Tuomari katsoi kuitenkin Oraksen rikkoneen ja näin tilanne kuivui kokoon.

Ottelun varsinaisen peliajan viimeinen puolituntinen oli Tampere Unitedin kannattajille piinaava. Pallonhallinta oli hienoisesti Sinipaidoilla, mutta maalipaikkoja ei juuri nähty kummassakaan päässä ennen kuin kaksi minuuttia ennen täyttä aikaa. Silloin KuFun Arttu Heinoselle sattui karmea syöttöhassi, ja Berat Grabovci näytti pääsevän yksin läpi. Hyökkääjän hätäinen ratkaisu epäonnistui kuitenkin täydellisesti, ja pallo vieri vaarattomasti maalivahti Hemmo Riihimäen jalkoihin.

Piina kasvoi lisäajalla, jota pelattiin hämmästyttävästi lähes kuusi minuuttia. Varsinaista vaaraa sarjapaikan lipeämisestä käsistä ei tänäkään aikana kuitenkaan ollut, ja lopulta tuomarin pillin vihellys vapautti kannattajat ja joukkueen yhteiseen juhlaan. Juhla alkoi kentällä, jatkui kentän laidalla ja sen jälkeen vielä kuopiolaisessa ravintolassa ennen kuin kahden bussin karavaani lähti pitkälle kotimatkalle kohti Tamperetta.

Kommentit ottelun jälkeen

Tampere Unitedin kausi 2018 oli erittäin vaikea, ja ottelun päätyttyä koko seurayhteisöstä oli juhlatunnelman lisäksi aistittavissa kollektiivinen helpotuksen huokaus. Analyysien ja johtopäätösten aika alkaa heti lokakuussa, kun viikonlopun juhlista on ensin toivuttu.

”Kaikista vaikeuksista huolimatta me teimme sen”, kommentoi täydet minuutit itsekin pelannut päävalmentaja Leroy Maluka sunnuntaiaamuna.

”Meidän olisi pitänyt tehdä ainakin neljä maalia ensimmäisellä jaksolla, mikä olisi sinetöinyt ottelun. Taas kerran teimme ottelusta itsellemme hankalan, ja kun päästimme maalin pahaan aikaan juuri ennen taukoa, menimme koppiin tietäen, että toisesta jaksosta tulisi vaikea. Vastustajalla oli nuori ja kovakuntoinen joukkue, ja olimme vaikeuksissa väsyttyämme. Kuitenkin toisellakin jaksolla meillä oli 2–3 hyvää tekopaikkaa, mutta emme nytkään onnistuneet tekemään niistä maaleja”, Maluka puntaroi.

”Antti Kuusisen hyvät torjunnat pitivät meidät mukana ottelussa. Annan tunnustusta Kuopioon, sillä siellä on tehty loistavaa työtä junioripelaajien kanssa, mikä näkyi hyvänä pelinä koko kaudella, ja tänäänkin he antoivat tiukan vastuksen. Vaikka halusin voittaa, tarvitsimme vain yhden pisteen, ja teimme sen mikä oli pakko tehdä”, Maluka jatkaa.

”Mennyt jakso päävalmentajana on ollut haastava mutta hieno kokemus, ja olen oppinut todella paljon lyhyessä ajassa. Nostan hattua pelaajille siitä, että he astuivat esiin ja nostivat tasoa kun oli pakko, ja myös siitä, että he uskoivat minuun. Meillä oli muutamia haastavia hetkiä kauden aikana pelikieltojen ja loukkaantumisten takia, mutta uskomme ei loppunut. Se oli se ratkaiseva tekijä: omaan tekemiseen uskominen ja päättäväisyys. Olen todella ylpeä pelaajista, koska tehtävä ei ollut helppo, ja pelaajienkin on syytä olla ylpeitä itsestään”, Maluka puntaroi mennyttä neljää kuukautta.

”Nyt tuntuu todella hyvältä, ja tunteet nousevat pintaan, kun saan pelaajilta positiivista palautetta valmentamisestani ja siitä, että he nauttivat taas pelaamisesta. Tosiasia on, että sekä minulla että pelaajilla on vielä paljon varaa kehittyä”, Maluka tunteilee.

”Kiitos tästä mahdollisuudesta kaikille, jotka ovat tekemisissä seuran kanssa. Kiitos kannattajille tuesta tänään ja koko kaudella. Kiitos TamU-TV:lle, te olette Suomen paras seuratason lähetystiimi, ja todella arvostan teitä. Kiitos myös Ville [Raittila] ja Juuso [Marttila] auttavista huoltajan käsistänne. Ja viimeisenä mutta ei vähimpänä haluan kiittää perhettäni ja erityisesti vaimoani, joka on kärsivällinen ja ymmärtää sekä tukee minua. KIITOS!” päättää Maluka.

Kannattajila ja pelaajilla on nyt hetki aikaa vetää henkeä, mutta seuran taustoilla työ jatkuu lähes välittömästi. Oman mielenkiintonsa ensi talven ja tulevan kauden asetelmiin tuo myös Ilveksen kakkosjoukkueen nousu Kakkoseen. Lisäksi seuraavan kahden viikon aikana – ja mahdollisesti kabinettipäätösten osalta sen jälkeenkin – Tampere Unitedissa seurataan mielenkiinnolla, miten TPV:lle käy Ykkösen nousutaistelussa.

Oman mausteensa ensi kauden Kakkoseen tuo myös Kolmosen kaudelta 2016 tutun kilpakumppanin Rauman Pallo-Iirojen paluu Kakkoseen. Sinipaidoissa tietenkin toivotaan, että ensi kaudella joukkueet kohtaavat Kakkosen peleissä. Harmillisesti toinen vanha tuttu eli Hämeenlinnan Jalkapalloseura putosi Kolmoseen hävittyään lauantain ratkaisupelin kotiyleisönsä edessä, joten tätä jälleennäkemistä joudutaan ainakin sarjapelien osalta odottamaan vähintään vuoden verran pidempään.

Nyt on kuitenkin aika nauttia siitä, että tuskallinen kausi on ohitse. Ensi kaudella nähdään Kakkosen peleissä!

 
 
KuFu-98 logo
1 – 1

(1 – 1)

Tampere Unitedin logo

43' Santeri Saarenkunnas

Yleisömäärä:
200

19' Berat Grabovci

Yleisömäärä:
200

12 Hemmo Riihimäki
3 Sharp Räsänen
5 Taneli Hämäläinen vaihtoon 78’
6 Nuutti Tykkyläinen
8 Joonas Ojantie C keltainen kortti47’
9 Arttu Heinonen
15 Joona Hiltunen
17 Taneli Heiskanen vaihtoon 46’
19 Eetu Heiskanen vaihtoon 66’
20 Martin Korvela
23 Santeri Saarenkunnas
7 Myan Doot vaihdosta 66’
21 Jani Rinta-Halkola vaihdosta 78’
23 Frankline Okoye vaihdosta 46’
32Antti Kuusinen
2Mauno Sirén
3Roope Kostiainen vaihtoon 8'
5Eetu Rahkola
7Elias Harala vaihtoon 81'
8Riku OrasC keltainen kortti 84'
20Verneri Uimonen
21Konsta Raittinen vaihtoon 71'
24Santeri Salomaa keltainen kortti 51'
27Valtteri Hiilloskorpi
52Leroy Maluka
62Elias Alanen
4Topias Järvelä vaihdosta 71'
10Berat Grabovci vaihdosta 8'
13Ville Puustinen
18Jere Remes vaihdosta 81'
19Valtteri Uimonen
22Matias Stark
12 Hemmo Riihimäki
3 Sharp Räsänen
5 Taneli Hämäläinen vaihtoon 78’
6 Nuutti Tykkyläinen
8 Joonas Ojantie C keltainen kortti47’
9 Arttu Heinonen
15 Joona Hiltunen
17 Taneli Heiskanen vaihtoon 46’
19 Eetu Heiskanen vaihtoon 66’
20 Martin Korvela
23 Santeri Saarenkunnas
7 Myan Doot vaihdosta 66’
21 Jani Rinta-Halkola vaihdosta 78’
23 Frankline Okoye vaihdosta 46’