TamU palasi voittojen tielle PIFfin kustannuksella

13/06/2022 TamU naiset
Otteluraportti

Kolme pistettä jäi lauantaina Tampereelle, kun Tampere United kohtasi Pargas IF:n Pyynikin iltapäivässä. Ottelu päättyi TamUn ansaittuun 2–0-voittoon, ja täyden pistepotin myötä nousi takaisin keskinäisen ottelunsa tasan pelanneiden RaiFun ja FC Nokian kantaan sarjataulukossa.

Naisten Kolmonen

2 – 0

  • Ottelu oli paremmin TamUn hallussa kuin miltä 2–0-loppulukemat näyttävät.
  • Kiira Kaivola teki jo seitsemännen maalinsa, ja on koko sarjan toiseksi paras maalintekijä.
  • Kaikkiaan TamUlla on nyt 12 eri maalintekijää.

PIF prässäsi avausta jopa kolmella pelaajalla, mutta silti pystyimme avaamaan ja rakentelemaan peliä opitulla tavalla. Keskialueella oli erittäin hyvää taistelua, ja saimme useita tilanteen vaihtoja, joista saimme siirrettyä paineen hyökkäysalueelle.

- Kari Numminen
Päävalmentaja

Ottelun ensiminuuteilla TamU sai luotua painetta vastustajan kenttäpuoliskolle ja hallitsi ottelua. Valitettavasti heti ensimmäisessä maalintekoyrityksessä TamUn hyökkääjä ja PIFin maalivahti törmäsivät ja maalivahti Tiia Hyypiä sai iskun päähänsä. Peli pysäytettiin toviksi, jotta huoltotoimenpiteet saatiin suoritettua. Vierasjoukkue vaihtoi maalivahtia ja ottelu jatkui. Pelin jatkuessa myös taivas repesi hetkeksi ja sekoitti osaltaan peliä. TamU sai kuitenkin pidettyä pallonhallinnan ja luotua tilanteita.

Parhaat maalintekopaikat saatiin luotua ensimmäisen jakson lopulla. Ensin 35. minuutilla ylemmän keskikentän paikalla pelannut Pinja Aaltonen viimeisteli 1–0-johto-osuman Nea Vironmäen alustuksesta. TamU onnistui vaihtamaan pelin painopistettä laidalta toiselle, mutta keskeltä murtautuminen oli haastavaa. PIF piti linjansa tiiviinä eikä antanut mitään ilmaiseksi omalla puolustusalueellaan.

Heti 39. minuutilla maali oli jälleen lähellä, kun Pinja Aaltonen sai riistettyä pallon ja syötti sen Kiira Kaivolalle, joka laukoi hienon laukauksen, joka se kuitenkin kimposi ylärimasta takaisin kentälle. Kun lisää maalipaikkoja ei nähty, tauolle siirryttiin kotijoukkueen 1–0-johdossa.

Toinen jakso käynnistyi PIFin hallinnalla, ja vierasjoukkue sai luotua muutaman vaarallisen hyökkäyksen, mutta viimeistelyt jäivät uupumaan. Jakson edetessä TamU sai pallonhallinan itselleen, mutta murtautumisessa oli haasteita, eikä maalipaikkoja ollut tarjolla kummallekkaan joukkueelle. Lopulta 90. minuutilla Maria Saastamoinen pääsi juoksemaan pallon kanssa vasenta laitaa pitkin ja syötti Kiira Kaivolalle maalin eteen. Kaivola viimeisteli varmasti maalin perukoille, ja Sinipaidat siirtyvät loppulukemiksi jääneeseen 2–0-johtoon.

Päävalmentaja Kari Numminen oli tyytyväinen joukkueen esitykseen vaikka ehjä 90-minuuttinen jäi uupumaan.

”Pelin alku oli molemmille haastava. TamUn ensimmäinen maalintekotilanne ja vastustajan maalivahti loukkaantui, josta oli seurauksena pitkä tauko ja sitten vettä tuli kuin saavista kaatamalla. TamU sai kuitenkin nopeammin pelin juonesta kiinni ja sen jälkeen hallitsi tilanteita lähes läpi pelin”, Numminen kertaa.

”PIF prässäsi avausta jopa kolmella pelaajalla, mutta silti pystyimme avaamaan ja rakentelemaan peliä opitulla tavalla. Keskialueella oli erittäin hyvää taistelua, ja saimme useita tilanteen vaihtoja, joista saimme siirrettyä paineen hyökkäysalueelle. Viimeistely oli vieläkin hieman ontuvaa, mutta hienot kaksi maalia toivat pisteet kotiin. Peli oli omissa käsissä noin 70. minuutin kohdalle asti, mutta sitten tuli kymmenen minuuttia kestänyt heikompi jakso, ja sinä aikana PIF oli lähellä maalintekoa, mutta onneksemme pallo lipui niukasti ohi. Hieno rutistus koko joukkueelta. Tästä on hyvä jatkaa.”

Seuraava ottelu on yksi kauden odotetuimpa, sillä siinä TamU kohtaan IFK Mariehamnin vieraissa lauantaina 18.6. Matkalle Ahvenanmaalle on lähdössä myös lähemmäs kolmekymmentä kannattajaa, joten Wiklöf Holdin Arenalla nähdään yksi saaren suurimmista vieraskannattajien joukosta koko kaudella. Risteilypaketteja ei enää voi ostaa, mutta jos haluat mukaan TamUn bussiin satamaan ja hankit oman risteilysi, voit ostaa bussimatkan TamU-kaupasta.

Seuraava kotiottelu pelataan heti keskiviikkona 22.6. LeKi-futista vastaan. Vaikka tämä ottelu pelataan Rantaperkiössä, TamUn kioski palvelee ja tarjolla on makkaraa, juomia sekä makeaa ja suolaista pikkupurtavaa. LeKi-ottelun jälkeen edessä on yli kuukauden tauko peleistä ennen kuin lauantaina 30.7. Pyynikille saadaan vieraaksi FC Nokia.

Naisten Kolmonen

2 – 0

( 1 – 0 )

35′ Pinja Aaltonen
90′ Kiira Kaivola

Yleisöä:
58

Yleisöä:
58

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Edun Herkkukeidas Insta Group Käännöstoimisto Juha Arola Ruutanan Härveli

17.4. TamU - FC Inter 2 0 – 0 rpk.

12.4. SalPa - TamU naiset 1 – 3

16.4. TamU 2 - EIF 0 – 11

20.4. klo 19 TamU - Ilves 2

20.4. klo 14 TamU naiset - PIF

27.4. klo 15 TP-49 - TamU 2