TamU otti yllätys­voiton KTP:stä

26/02/2017
Otteluraportti

Tampere Unitedin ja FC KTP:n sunnuntaisesta kohtaamisesta ei molempia joukkueita vaivanneiden lukuisten poissaolojen takia muodostunut kaikkien aikojen klassisinta joukkueiden välistä kohtaamista. Kotiyleisö sai Pirkkahallissa kuitenkin makeaa mahan täydeltä, kun TamU otti puhtaan 5–0 (2–0) -voiton. Näin suurinumeroinen voitto oli monelle yllätys, sillä KTP on yksi tulevan Kakkosen kauden ehdottomia nousijasuosikkeja.

Harjoitusottelu

5 – 0

TamU joutui lähtemään otteluun vain kolmella vaihtopelaajalla. Kapea kokoonpano ei kuitenkaan näkynyt millään lailla Sinipaitojen otteissa, vaan tuttu prässipeli toimi heti aloitusvihellyksestä alkaen, eikä yksikään kentällä viilettänyt pelaaja näyttänyt säästelevän mitään. Tämän paineen alla KTP:llä oli suuria vaikeuksia, eikä TamUlla ollut minkäänlaista hätää puolustussuuntaan, kun kotkalaiset eivät saaneet korkeaa prässiä purettua.

Riku Oras murtautuu boksiin.
Riku Oras murtautuu boksiin.

Unitedin johtomaaliakaan ei tarvinnut kauaa odottaa. Tilanne lähti liikkeelle Mahdi Alin oivaltavasta syötönkatkaisusta keskiympyrässä. Tätä seurasi nousu kuudentoista rajan tuntumaan ja Riku Oraksen täysin vapaaseen maalintekopaikkaan vapauttanut syöttö. Tämän varma viimeistely siirsi Sinipaidat ansaittuun 1–0-johtoon.

Mahdi Ali syöttää Riku Oraksen maalintekoon.
Mahdi Ali syöttää Riku Oraksen maalintekoon.

Reilu kymmenen minuuttia myöhemmin TamU siirtyi jo 2–0-johtoon. Verneri Uimonen antoi vapaapotkun aivan kotkalaisten vaihtopenkin edestä, ja pallo leijaili boksissa olleen pelaajaryppään yli Konsta Raittiselle, joka oli ainoana haistanut pallo lentoradan oikein ja irtautui muusta joukosta. Helppo haltuunotto ja laukaus saivat verkon heilahtamaan. Lähin kotkalaispuolustaja oli monen metrin päässä.

Konsta Raittinen pääsee sjoittamaan pallon maaliin täysin vapaana.
Konsta Raittinen pääsee sjoittamaan pallon maaliin täysin vapaana.

Ensimmäisen jakson jälkimmäisellä puolikkaalla ei enää lisämaaleja nähty. KTP pääsi hiukan paremmin peliin mukaan, mutta varsinaisia maalintekopaikkoja vierasjoukkue ei pystynyt rakentamaan. Toisessa päässä Roope Kostiaisella oli parikin maalintekopaikkaa, joista ensimmäisessä hän pakotti maalivahti Jiri Kosken torjuntaan asti ja jälkimmäisessä pallo karkasi Jussi Rasvan mainion keskityksen jälkeen Kostiaisen reidestä maalivahdille aivan maalin edessä. Kun tämän lähemmäksi maalia ei päästy, jäi taukolukemiksi Unitedin riemastuttava 2–0-johto.

Roope Kostiainen juoksikisassa.
Roope Kostiainen juoksukisassa.

Toisella jaksolla nähtiin TamUn maali suunnilleen yhtä nopeasti kuin ensimmäiselläkin. Pelattiin 51. minuuttia, kun Riku Oras teki erinomaisen juoksun Verneri Uimosen antamaan vapaapotkuun. Kevyt kosketus päällä muutti pallon kulkurataa sen verran, että maalin suulle vaihdetulla Tomas Turusella ei ollut mitään mahdollisuuksia ehtiä maalin alanurkkaan estämään maalin syntyä.

Heti 3–0-maalin jälkeen KTP:llä oli ehkä paras paikkansa avata maalitilinsä, kun oikealta laidalta tullut keskitys löysi Ferdi Balkiranin täysin vapaana maalin edestä. Tämän maalintekoyritys mätkähti kuitenkin Pirkkahallin päätyseinään.

Santeri Salomaa tuulettaa maaliaan Riku Oraksen kanssa.
Santeri Salomaa tuulettaa maaliaan Riku Oraksen kanssa.

TamU puolestaan päätti seuraavan hyökkäyksen vapaapotkuun ja 4–0-maaliin. Pallon taakse asettui jälleen Verneri Uimonen, joka löysi Santeri Salomaan pään rangaistuspilkun kohdalta. Näin loisto-ottelun keskikentän pohjalla pelannut nuorukainen pääsi tuulettamaan harjoituskauden ensimmäistä maaliaan.

Ottelun loppulukemat syntyivät harvinaislaatuisella tavalla heti aloituspotkun jälkeen. KTP pelasi pallon kolmella syötöllä alas keskikentän pohjapelaaja Saku Kvistille, joka hätääntyi Riku Oraksen juostessa prässäämään. Parin pyörähdyksen jälkeen Kvist sijoitti pallon maalin alanurkkaan ohi vastaan tullee maalivahti Tomas Turusen. Yksikään TamU-pelaaja ei siis koskenut palloon 4–0- ja 5–0-maalien välillä.

Päävalmentaja Mikko Mäkelän aisapari Markus Halme joutui kentälle Antti Haaviston loukkaannuttua lievästi.
Päävalmentaja Mikko Mäkelän aisapari Markus Halme joutui kentälle Antti Haaviston loukkaannuttua lievästi.

Unitedin kolmen salamamaalin jälkeen kummaltakin joukkueelta katsoi paras into pelistä, eikä ottelun viimeisellä puolituntisella enää nähty montakaan maalipaikkaa. Yhden parhaista sai Konsta Raittinen, jolle Roope Kostiainen tarjoili mukava vetopaikan, mutta maalivahti sai torjuttua terävän laukauksen yli päätyrajasta.

”Erittäin kypsä ja nöyrä esitys”, kehaisee päävalmentaja Mikko Mäkelä joukkuettaan heti alkuunsa. ”Peliin lähtö oli vähän haastava suuren pelaajapulan takia, mutta saimme kasaan 12 kenttäpelaajaa. Tiesin että kuntopuoli riittää varmasti, eikä sen takia tarvitsisi vaihtoja tehdä, vaikka pelitapamme on hyvin aktiivinen ja vaatii toimiakseen todella kovan fysiikan ja pelaajien nöyryyden tehdä oman tonttinsa vaaditut asiat.”

”Olemme menneet paljon eteenpäin meidän pelitavassamme ensimmäisestä VIFK-pelistä. Muutimme pelaamisen kahden kasipaikan systeemiin, joka on selkeästi meidän pelaajatyypeille toimivampi tapa kuin kymppipaikan taktiikka. Viime kaudella oli jonkin verran vapauksia ja vapaampaa toimitusta, mutta tälle kaudelle muutimme pelitapaamme paljon vaativammaksi ja sitä kautta hyvin aktiiviseksi joka osa-alueella, mikä vaatii pelaajilta erittäin paljon työtä ja ajattelua. Nyt nähtiin jo paljon hyvää”, avaa Mäkelä pelisysteemiä.

”Jokainen jätkä laittoi sen tärkeimmän asian peliin eli sydämen ja pelasi tärkeimmän asian puolesta eli joukkueen. Meillä tärkein asia on tehdä aina työtä joukkueelle. Erikoismaininnat annan Santeri Salomaalle ja Konsta Raittiselle. Pojat ovat aiemmin pelanneet korkeimmillaan Kolmosta ja vastassa oli liigastatuksella olevia pelaajia, ja sanotaanko näin, että ihan hyvin jätkät pärjäsi. Tästä on hyvä jatkaa, ja toivotaan että saadaan jätkiä riviin takaisin”, Mäkelä päättää.

Kun lisämaaleja ei nähty, ottelu päättyi lukemiin 5–0 (2–0). Seuraavan kerran TamU pelaa jo ensi sunnuntaina, kun Pirkkahalliin saapuu vierailulle täksi kaudeksi takaisin Kakkoseen noussut Pallokerho Keski-Uusimaa. Tervetuloa myös silloin paikalle!

Harjoitusottelu

5 – 0

( 2 – 0 )

8′ Riku Oras
22′ Konsta Raittinen
51′ Riku Oras
54′ Santeri Salomaa
55′ Oma maali

Yleisöä:
145

 

Yleisöä:
145

17 Juuso Auvinen
3 Konsta Raittinen
6 Roope Kostiainen
7 Jussi Rasva
8 Riku Oras C
9 Tuomas Lehti 46'
20 Verneri Uimonen
21 Dani Gorelov
27 Mahdi Ali
28 Antti Haavisto 65'
30 Santeri Salomaa
1 Jani Rantala
10 Markus Halme 65'
18 Males Lombo 46'
 

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Edun Herkkukeidas Insta Group Käännöstoimisto Juha Arola Ruutanan Härveli

12.4. FC Honka - TamU 1 – 1

12.4. SalPa - TamU naiset 1 – 3

24.3. FC Kangasala - TamU 2 2 – 3

17.4. klo 19 TamU - FC Inter 2

20.4. klo 14 TamU naiset - PIF

16.4. klo 18 TamU 2 - EIF