Tampere United pelasi perjantai-iltana Tammelan stadionilla yhden kauden parhaista otteluistaan, mutta jäi sarjan kärjessä olevan FC Interin kakkosjoukkueen kanssa 1–1 (1–1) -tasapeliin. TamU siirtyi johtoon reilun parinkymmenen minuutin kohdalla, kun taivas oli juuri revennyt kaatosateeseen. Hetken näytti siltä että itse Ukko ylijumala olisi asettunut Sinipaitojen puolelle, mutta lopulta ukkonen aiheutti peliin noin vartin mittaisen tauon juuri kun TamUlla oli selkeä yliote. Tauon jälkeen pelattiin vain muutama minuutti ennen Interin tasoitusta, ja vaikka TamU oli toisella jaksolla pitkiä aikoja kuskin paikalla ja haki lopussa voittomaalia raivokkaasti, joukkue ja liki 800-päinen kotiyleisö joutuivat tyytymään tasapelipisteeseen.
1 – 1
- TamU vaikutti henkisesti vahvalta ja pelasi ehkäpä kauden parhaan ottelunsa.
- Pakka pysyi tiiviinä, ja Inter pidettiin pääasiassa muodon ulkopuolella poissa tekopaikoista.
- Lopussa TamU haki raivokkaasti voittomaalia, ja tasapeliin jääminen oli kova pettymys.
Nyt oli tosi hyvä startti peliin. Jatkoimme samalla pelisuunnitelmalla kuin edellisessä pelissä, mutta nyt saatiin pari napsua terävyyttä ja päättäväisyyttä lisää.
Päävalmentaja
Tarkoitus oli olla tiiviinä pakettina ja pitää vastustaja muodon ulkopuolella, ja siinä onnistuttiinkin tosi hyvin oikeastaan koko pelin ajan. Loppua kohden pakotimme vastustajan enemmän puolustuskannalle.
Keskikenttäpelaaja
Nyt nähtiin miten hyviä me olemme, kun me kaikki olemme yhdessä pelin ytimessä ja annamme oikeasti kaikkemme. Näin pitää jatkaa, ja nyt saatin hyvä kokemus siitä, että me pystymme siihen.
Päävalmentaja
Toisella jaksolla oli mahtavia liukutaklauksia, ja myös yleisö syttyi niistä tilanteista. Siellä mentiin kovaa tilanteisiin, eikä yhtään säästelty itseä. Koko joukkue pelasi sillä asenteella, että vain voitto kiinnostaa.
Päävalmentaja
Perjantain ottelussa voiton tavoittelu alkoi myös katsomossa jo alkulämpöjen aikana, sillä Sinikaarti tuli katsomoon kannustamaan joukkueen huippusuoritukseen lauluillaan.
”En ole ikinä omalla urallani kokenut mitään näin hienoa, eikä varmasti moni muukaan. Tällainen on ihan uskomatonta. Me olemme etuoikeutetussa asemassa, ja ihan viimeistään nyt kaikkien on pakko syttyä antamaan aivan kaikkensa”, fiilisteli päävalmentaja Tero Suonperä vielä ottelun jälkeisenä iltapäivänä.
Myös keskikentän pohjalla täyden ysikymppisen pelannut Arttu Mättö oli fiiliksistä ottelun puitteista.
”Keli joka sattui, hyvin yleisöä paikalla, Tammelassa hieno tunnelma ja Sinikaarti älyttömän hyvin mukana – ja vielä alkulämmöistä asti. Kyllä oli hieno tapahtuma ja hieno peli”, Mättö fiilisteli.
Itse ottelun alku oli hyvin samankaltainen kuin viikkoa aiemmin VJS:ää vastaan: TamU oli liikkeellä terävällä jalalla, ja hallitsi palloa. Tästä kertoo muun muassa Sinipaitojen viisi kulmaa ottelun ensimmäisen vartin aikana. Myös Interillä oli pari ihan vaarallista hyökkäystä, mutta sivuverkkoa lähemmäksi maalia eivät laukaukset osuneet.
TamUn kulmapotkut eivät tuottaneet tulosta, mutta ottelun avausmaali syntyi kuitenkin erikoistilanteesta – ja merkittävänä erona viikontakaiseen siitä vastasi kotijoukkue. Tilaisuus vapaapotkun oikealta laidalta aukesi, kun Ricardo Giler ei saanut pelikaverin vaikeaa palloa haltuunsa, ja Janar Georg sai tilaisuuden juosta karkuun. Giler rikkoi kyynisesti ja kivuliaasti, ja sai ansaitusti varoituksen.
Vapaapotkussa pallon taakse asettui luonnollisesti Joonas Rantala, jonka pallo tuli juuri sopivana rangaistuspilkun tietämiin. Toppari Jani Alaperä oli oikea-aikaisesti paikalla, ja puski pallon pidempien pelaajien keskeltä upeasti kentän pinnan kautta maalin alakulmaan. Näin TamU johti 1–0.
”Nyt oli tosi hyvä startti peliin. Jatkoimme samalla pelisuunnitelmalla kuin edellisessä pelissä, mutta nyt saatiin pari napsua terävyyttä ja päättäväisyyttä lisää”, kommentoi päävalmentaja Tero Suonperä.
Tässä vaiheessa TamU oli hallinut peliä ja henki oli päällä. Ottelun 27. minuutilla tämä kuitenkin katkesi, sillä ukkonen tuli sen verran pahasti stadionin päälle, että päätuomari katsoi parhaaksi keskeyttää peli kunnes pahin myräkkä oli ohi. Seurasi noin 15 minuutin tauko, jonka jälkeen TamU ei saanut otetta samalla tavalla itselleen.
Tauon jälkeen myös vahvistui, että reittään pidellyt kärki Baba Haruna joutui jättämään kentän, ja piikkiin tuli tilalle Eric Bullock. Hyökkääjät alkoivat käymään vähiin, sillä Matias Sarlin ei loukkaantumisen takia ollut lainkaan kokoonpanossa.
”Inter oli alussa aika aseeton, ja oli harmi että siihen tuli se tauko. Vastustajan leiristäkin sanottiin, että heillä kävi siinä hyvä tuuri.”
”Kyllä me kopissa puhuttiin että jatketaan samalla tavalla, mutta kyllähän Harunan poisjääminen vaikutti siihen, että meidän syvyysjuoksun uhka pieneni, ja Inter pystyi nostamaan toppareita ylöspäin. Toisaalta me itse alettiin puolustaa liian syvältä, ja meidän puolustaminen meni liian passiiviseksi”, Suonperä harmitteli.
Ukkostauon jälkeen Inter pääsi vyöryttämään hyökkäyksiään maalille. Keskitykset saatiin kuitenkin katkottua, ja Gezim Vocan vetopaikka oli sen verran pienestä kulmasta, että Joonas Immosen oli aika helppo torjua laukaus maalin etuyläkulmasta.
Tasoitus syntyi puolen tunnin kohdalla, kun Inter toi hyvän hyökkäyksen keskeltä, ja pallo jaettiin Elmeri Oksaselle keskityspaikkaan oikealle. Matala keskitys tuli vaarallisesti aivan maalin eteen, jossa Jani Alaperä oli epäonnen soturina. Nopeassa tilanteessa toppari valitsi liukua katkaisemaan syötön, mutta pallo kimposi polvesta omaan maaliin. Näin peli oli tasan 1–1.
Maalin jälkeen peli tasoittui, ja myös TamU sai muutamia hyviä hyökkäyksiä ja kulmapotkuja. Silti Interin hyökkäykset näyttivät hivenen vaarallisemmilta. Kaikkein lähimpänä vieraiden toista maalia oltiin muutama minuutti ennen taukovihellystä, kun Inter pelasi kulmapotkun lyhyenä, ja Gezim Voca pääsi laukomaan tulisesti pienestä kulmasta. Joonas Immosella oli pieniä vaikeuksia saada pallo pysymään hyppysissään, mutta lopulta se pysyi turvallisesti kentän puolella.
Voittomaali lähellä toisen jakson lopussa
Toisen jakson ensimmäinen kymmenminuuttinen ei tuottanut kummallekaan joukkueelle erityisen herkullisia tekopaikkoja. Taha Özcelik pääsi kerran kokeilemaan vapaapotkua suosikkietäisyydeltään, mutta tällä kertaa veto epäonnistui.
Sinipaitojen paras hyökkäys kulki myös Özcelikin kautta, ja Janar Georg pääsi juoksemaan laidalta ihan mukavaan vetopaikkaan, mutta laukaus oli helpohko torjuttava Inter-vahti Aati Marttiselle.
Kymmenen minuutin juuri täytyttyä Gezim Voca oli vetopaikassa TamUn pallonmenetyksen jälkeen, mutta Joonas Immonen venytti näppinsä väliin, ja peli jatkui kulmapotkulla. Siinä Joonas Immonen oli ylimpänä aivan maalin edessä ja sai osumaa estäessään Evert Suomisen maalintekoaikeet.
”Tauolla käytiin läpi sitä, että pelaamista pitää aktivoida, ja se myös tapahtui. Mitä pidemmälle peli eteni, sitä lähempänä olimme voittaa. Toki Interillä oli välissä omat paikkansa, ja Joonas Immonen teki kaksi game saveria”, päävalmentaja Suonperä sanoi
Toisen jakson edetessä pallonhallinta siirtyi yhä enemmän Sinpaidoille, ja pallo pysyi välillä pitkiäkin aikoja Interin kenttäpuoliskolla. Inter sai vaarallisimmat tilanteensa kahdesta peräkkäisestä kulmapotkusta heti toisen jakson puolivälin jälkeen, mutta TamU selvitti nämä tilanteet täpärästi.
Vartti ennen täyttä aikaa Janar Georg pääsi hyvin samanlaiseen tekopaikkaan kuin jakson alussa, kun Joonas Rantala toi pallon hyvin keskelle ja pelasi pallon Erkka Helmisen kautta Georgille boksin kulmallae. Tällä kertaa laukaus nousi maalin yli, ja samalle Georg loukkasi jalkaansa. Georgin jätettyä kentän tilaisuutensa sai Verneri Maunuksela, joka olikin mukava piristysruiske Sinipaitojen peliin.
Ottelun loppuminuuteille jo tultaessa Anton Bright laittoi pitkän avauksen Eric Bullockille perään juostavaksi. Hetken jo näyttikin siltä että kärki pääsisi karkaamaan, mutta Matias Suotunen repi Bullockin maahan ja selvisi tilanteesta varoituksella. Vapaapotku saatiin jälleen Taha Özcelikille sopivalta etäisyydeltä. Tällä kertaa veto oli laadukkaampi, mutta suuntautui niukasti etualakulman ohi.
Kellon käydessä kohti täyttä ysikymppistä TamUn hyökkäysten intensiteetti vain kasvoi. Kakkospallot voitettiin keskialueella, ja hyökkäykset käännettiin nopeasti takaisin kohti Interin maalia. Yksi lähellä maalintekoa ollut sinipaita oli Eero Lamberg, joka oli päästä tuikkaamaan Joonas Rantalan keskityksen sisään aivan maalin edestä vain hetki kentälletulonsa jälkeen.
Vielä lähemmäksi maalia pääsi keskikentän työmyyrä Arttu Mättö, joka pääsi lisäajan kolmannella minuutilla laukomaan topparin puskemasta purkupallosta. Laukaus lähti yli 20 metristä ja kimposi tolpan ulkoreunasta maalin ohi.
Ottelun päätyttyä Mättö oli yksi niistä pelaajista, joille ottelun lopputulos otti silminnähden koville.
”Tottakai itsellänikin oli siinä lopussa han hyvä paikkaa ja tolppaan se taisi vähän osua, mutta lähinnä siinä oli se, että oltiin vartin verran painostettu kovaa ja pallo oli pyörinyt monta kertaa Interin vitosen sisällä. Kyllähän siinä pettynyt oli pelin jälkeen. Piste kuitenkin saatiin, ja se voi olla vielä todella arvokaskin piste”, Mättö pohdiskeli parin nukutun yön jälkeen.
Lisäaikaa pelattiin vielä neljäs minuutti, jonka aikana Eero Lamberg pääsi laukomaan vielä kerran, mutta veto kimposi puolustajasta maalin ohi. Seuranneesta kulmasta saatiin kunnon hässäkkä maalille, ja Jani Alaperä teki kaikkensa jotta tuomari olisi vienyt pallon vielä pilkulle. Mutta ei niin ei. TamU joutui tyytymään pistejakoon.
”Kyllä minä näen, että olimme pikkuisen parempia. Pistekin oli hyvä ja tärkeä, mutta tärkeintä oli että pystyttiin nousemaan sellaiselle tasolle, mitä tämän tason pelien voittaminen vaatii. Tämä ilme kun saadaan pidettyä, tuloksetkin paranevat. Olen tosi ylpeä joukkueesta. Tässä on meneillään hieno kasvutarina, jota haluamme jatkaa”, Suonperä summasi.
Arttu Mättö totesi pelin olleen juuri sellainen kuin joukkueessa oli odotettukin.
”Tarkoitus oli olla tiiviinä pakettina ja pitää vastustaja muodon ulkopuolella, ja siinä onnistuttiinkin tosi hyvin oikeastaan koko pelin ajan. Loppua kohden pakotimme vastustajan enemmän puolustuskannalle.”
”Olimme pallon kanssa parempia kuin on oltu aiemmin kärkijoukkueita vastaan, ja se helpottaa myös puolustamista. Olimme tosi aggressiivisia ja voitimme todella paljon kaksinkamppailuja joka puolella kenttää”, Mättö jatkoi.
”Isoin ero mentaalisella puolella”
Päävalmentaja Tero Suonperä ei löytänyt mitään taktisia asioita, jotka olisivat tehneet eron perjantain hyvän esityksen ja aiempien tappioiden välillä.
”Pelaajat olivat liikkeellä todella voitontahtoisina, ja heillä oli kova vaatimustaso toisiaan kohtaan. Myös penkki eli voimakkaasti mukana, eikä pelkästään valmentajat ja muut taustat, vaan myös vaihtopelaajat.”
”Tunnetta oli paljon kentällä, mutta oli myös penkillä, ja me olimme yhdessä kaikki siinä jutussa mukana. Sitten kun vielä pääset hyökkäämään Suomen parhaiden kannattajien päätyyn, niin ehkä nämä kaikki asiat yhdessä sen tekivät”, tunnelmoi Tero Suonperä.
Arttu Mättö näki asian samalla tavalla.
”Lataus oli todella kova, ja koko joukkue oli siinä mukana vaihtopenkkiä myöden. Tasapeli jäi harmittamaan, sillä voittoa todella haettiin ja kaivattiin, mutta esitykseen voi kuitenkin muutoin olla tyytyväinen.”
Tero Suonperän mukaan kentällä nähtiin se TamU, jonka hän on halunnut tuoda harjoituskentältä otteluihin.
”Nyt nähtiin miten hyviä me olemme, kun me kaikki olemme yhdessä pelin ytimessä ja annamme oikeasti kaikkemme. Näin pitää jatkaa, ja nyt saatin hyvä kokemus siitä, että me pystymme siihen.”
Jos asiaa katsotaan pelillisten asioiden kautta, on helppo todeta että TamU puolusti aiempaa paremmin, oli kärsivällisempi ja hyökkäsi paremmin joukkueena.
”Tiedän joukkueen osaamisen ja meillä riittää kyky toteuttaa taktisia asioita, joten kyllä se isoin muutos oli henkisellä puolella. Nyt osattiin ja uskallettiin olla parhaimmillamme kovassa pelissä. Taktisella puolella ei ollut mitään uutta, vaan meillä oli ihan sama pelisuunnitelma kuin edellisessä ottelussa”, Suonperä totesi.
Ennen kaikkea Suonperä fiilisteli taisteluasennetta ja voitontahtoa.
”Toisella jaksolla oli mahtavia liukutaklauksia, ja myös yleisö syttyi niistä tilanteista. Siellä mentiin kovaa tilanteisiin, eikä yhtään säästelty itseä. Koko joukkue pelasi sillä asenteella, että vain voitto kiinnostaa.”
Seuraavaksi Hämeenlinnaan
Seuraavaksi TamU kohtaa HJS:n vieraissa Hämeenlinnassa. Ottelu pelataan ensi lauantaina 7.9. klo 18.00 eli kaksi tuntia alunperin ilmoitettua myöhemmin.
Asetelma sarjataulukossa on ennen ottelua kutkuttava. Vaikka TamU on vasta neljäntenä pisteen verran VJS:n perässä, asetelma voi helposti kääntyä toisin päin, sillä vantaalaisten seuraavat vastustajat ovat Inter ja HJS.
Käytännössä TamU ja VJS ratkovat kolmossijan kohtalon, sillä yhdeksän pistettä TamUn edellä oleva HJS on käytännössä jo karannut tavoittamattomiin. Sen jälkeen sitten katsotaan, kuuluuko B-lohkon kolmonen nouskarsintoihin menevien kahden parhaan lohkokolmosen joukkoon.
TamU pitää maanantaina taukoa harjoittelusta, ja lähtee sitten valmistautumaan kohti lauantaita itsevarmuutta uhkuen.
”Nyt on herkullinen paikka lähteä Hämeenlinnaan, ja toivottavasti sinne lähtee paljon kannattajia”, Suonperä toivoo.
1 – 1
( 1 – 1 )
Yleisöä:
786
31′ oma maali
1 | Joonas Immonen | ||
4 | Jani Alaperä | ||
9 | Janar Georg | 25' | 76' |
10 | Taha Özcelik | ||
13 | Anton Bright C | ||
15 | Joonas Rantala | ||
19 | Leo Autti | 46' | |
24 | Arttu Mättö | ||
26 | Ardian Kovaqi | ||
28 | Baba Haruna | 27' | |
30 | Juho Heikkinen | ||
33 | Jaakko Häyhä | ||
5 | Atte Jokinen | ||
16 | Erkka Helminen | 46' | |
20 | Eric Bullock | 27' 88' | |
21 | Eero Lamberg | 88' | |
25 | Eelis Korhonen | ||
29 | Verneri Maunuksela | 76' |
13 | Aati Marttinen | ||
10 | Gezim Voca | ||
11 | Elmeri Oksanen | 45' | 72' |
16 | Viktor Johansson | 78' | |
19 | Joona Hämäläinen | ||
23 | Lauri Hulkkonen | 86' | |
27 | Bämo Ahmadi | ||
30 | Evert Suominen | 87' | 86' |
31 | Matias Suotunen | ||
32 | Anton Aaltonen | 21' | |
34 | Ricardo Giler | 22' | |
1 | Oscar Sillanpää | ||
14 | Veikko Koskinen | ||
20 | Juuso Enbuska | 86' | |
21 | Valter Enberg | 72' | |
24 | Lucas Kagan | ||
28 | Anssi Lehtonen | 78' | |
33 | Alexandru Florea | 86' |