Kahden kirvelevän tappion jälkeen Tampere United jatkaa kauttaan vierasottelulla, kun espoolainen SexyPöxyt isännöi Sinipaitoja Laaksolahdessa. Keskiviikkoillan ottelussa Sinipaidoilla on hakusessa revanssi viime kauden vierastappiosta. Viime kaudella vieraspelit tuottivat TamUlle vaikeuksia, ja Laaksolahdessa olisi oiva paikka sekä kääntää joukkueen kurssi että karistella vieraspeikkoa harteilta.
SexyPöxyt
- Kahden peräkkäisen tappion jälkeen kauden positiivinen jatko huutaa voittoa.
- Myös viime vuoden yllätystappio kummittelee taustalla.
- Avainasemassa on pallonhallinnan siirtäminen tulostaululle.
Meillä tule olemaan pallo suurelta osin, ja meidän pitää pystyä murtamaan puolustusta. He pyrkivät iskemään vastaiskuilla.
Päävalmentaja
Viime kaudella SexyPöxyjen kausi päättyi putoamiseen oikeuttavaan toiseksi viimeiseen sijaan, mutta ylempien tasojen konkurssit toivat espoolaisjoukkueen täydennysmenettelyn myötä takaisin Kakkoseen ja jälleen TamUn kanssa samaan lohkoon.
Kausi 2024 on alkanut SexyPöxyjen osalta mollivoittoisesti neljällä tappiolla. Toissa viikon VJS:lle kärsityn 6–0-rökäletappion jälkeen laaksolahtelaisessa miehistössä oli käynyt selvästi ryhtiliike, sillä viime lauantain paikallisottelussa EBK:ta vastaan Pöxyt oli pitkään voitonsyrjässä kiinni. 2–0-johto suli kuitenkin viimeisen kahdenkymmenen minuutin aikana 2–3-tappioksi, joten TamUn tavoin myös Pöxyjen leirissä jäi varmasti jossiteltavaa viime lauantain lopputuloksesta.
Tampere Unitedin tavoin myös SexyPöxyjen cup-taival päättyi ensimmäiseen otteluun, kun samasta lohkosta tuttu VJS eteni jatkoon kahdella Kevin Nurmen maalilla.
Viime kaudella SexyPöxyt osoittautui TamUlle hankalaksi vastukseksi. Kotipelissä Kaupissa vasta ottelun viimeisellä kympillä tulleet kaksi maalia varmistivat pisteiden jäämisen Tampereelle.
Elokuun vierailu Laaksolahdessa jättikin sitten hyvin happaman maun sinivihreän yhteisön suuhun. Tasoerosta huolimatta pisteet jäivät kotijoukkueelle 3–2 melko hengettömän esityksen jälkeen, eikä viimeisen vartin loppukirikään riittänyt edes tasapeliin. Keskiviikkonakaan TamUlla ei ole mitään syytä lähteä takki auki Espooseen.
Tampere Unitedin päävalmentaja Jukka Listenmaan mielessä on päällimmäisenä, että Laaksolahdesta haetaan revanssi.
”Viime kauden katastrofi pitää käydä pyyhkimässä pois muistista”, Listenmaa paaluttaa
”Viime vuonna heidän pelitapansa ei oikein sopinut meille. Nyt koitetaan saada valmistautuminen niin hyväksi kuin mahdollista.”
SexyPöxyissä muutoksia viime kaudesta
Pöxyjen viime kauden parhaiden maalitekijöiden kärkeen pääsi neljällä osumalla. Neljä maalia iskeneet Niklas Geitlin ja Jonas Zaknoun ovat kuitenkin jatkaneet matkaansa keskisempään Espooseen niin ikään B-lohkossa pelaavan EBK:n riveihin. Nähtäväksi jää, kuka kantaa tällä kaudella joukkueen maalintekovastuun.
SexyPöxyjen riveissä on nähty Kakkosen tasolle nimekkäitä ja kokeneita pelaajia. Vielä viime kaudella TamUa vastaan molemmissa otteluissa pelannut maajoukkuekonkari Markus Halsti ei kuitenkaan jatka seurassa enää uraansa. Sen sijaan HJK:sta parhaiten tunnettu Erfan Zeneli kellotti kauden avausottelussa vajaan puoli tuntia. Veikkausliigassa usean kauden pelannut nigerialainen Dudu on kuulunut joukkueen vakiavaukseen viime kesästä lähtien, mutta maalihanat Kakkosessa aukesivat vasta viime lauantain osumalla EBK:ta vastaan. Sinipaitojen kannalta on syytä toivoa, ettei ketsuppipurkki pysy auki keskiviikkona.
Kokeneen kaartin vastapainoksi joukkueessa on myös paljon nuorta intoa, ja joukkueeseen on liittynyt kauden alla uusia nuorukaisia. Kaikkinensa joukkueen perusrunko on muutenkin noin parikymppistä.
Tampere United lähtee keskiviikon otteluun kaksi peräkkäistä tappiota niskassaan. Sekä paikallisvastustaja TPV:tä että Pallo-Iiroja vastaan TamU siirtyi ottelussa johtoon, ja tarjolla olisi ollut paljon enemmän kuin kaksi 2–1-häviötä.
Nollalla pisteellä kautensa aloittaneiden SexyPöxyjen pitäisi olla hyvä paikka saada joukkueen kuntokäyrä takaisin nousuun. Panokset ovat kuitenkin kovat, sillä mikäli tulosta ei Espoon reissustakaan tule, alkaa paine kiristyä nousua tavoittelevassa joukkueessa.
”Meillä tule olemaan pallo suurelta osin, ja meidän pitää pystyä murtamaan puolustusta. He pyrkivät puolustamaan ja iskemään vastaiskuilla”, Listenmaa arvioi keskiviikon pelinkulkua.
Rauman ottelussa pelikieltonsa kärsinyt Toni Toijala on taas keskiviikkona joukkueen käytettävissä. Tampere Unitedin terveystilanne näyttää hyvältä, ja ainoa pitkäaikaisloukkaantunut on Toni Paukkeri, jota ei tulla näkemään vielä pitkään aikaan kokoonpanossa.
Ottelu pelataan Laaksolahden tekonurmella keskiviikkona 8.5. klo 18.30. Tampere United matkustaa otteluun ProLine Charterin bussilla.