Pisteet tasan kokkolalais­vieraiden kanssa

28/05/2018
Otteluraportti

Tampere Unitedin ryhtiliike onnistui puolittain Pyynikin sunnuntai-illassa. Ensimmäinen puoliaika oli yksi kauden eheimmistä esityksistä, mutta maalit jäivät tekemättä. Toinen jakso sai huonoimman mahdollisen alun, kun GBK teki johtomaalin jo ennen viiden minuutin täyttymistä. Sinipaitojen peli lamaantui tämän jälkeen, ja vain Radwan Moussan yksittäinen oivaltava syöttö ja Berat Grabovcin kylmä viimeistely pelastivat tasapelipisteen ottelun loppuminuuteilla.


Kakkonen

1 – 1

TamU otti pallonhallinnan itselleen heti ottelun alussa, ja pallo saatiin pelattua jo alkuminuuttien aikana muutaman kerran vaarallisen näköisesti boksiin. Viimeiset syötöt eivät kuitenkaan löytäneet maaliaan, ja näin todelliset tekopaikat jäivät syntymättä. Berat Grabovci tosin laukoi kymmenennellä minuutilla vaarallisesti pienestä kulmasta, mutta tämä laukaus nousi maalin yli.

Sinipaidoilla oli 20 minuutin kohdalla hyvä jakso, jonka aikana boksiin pelattiin useampia keskityspalloja, mutta GBK sai siivottua nämä kaikki väljemmille vesille. GBK puolestaan iski lähinnä vastaan, mutta toista kertaa tämän kauden sarjaotteluissa yhdessä pelannut topparipari Santeri SalomaaAntti Haavisto selvitti kaikki tilanteet tyylikkäästi. GBK:sta etenkin Benjamin Storbacka ja kokenut David Carlsson olivat vastaiskuissa näkyvästi esillä.

Viitisen minuuttia myöhemmin seuraava painostusjakso päättyi Leroy Malukan keskitykseen ja Riku Oraksen ohjauksen maalin edestä, mutta pallo ohitti etutolpan niukasti sen väärältä puolelta. Yksi jakson parhaista vetopaikoista putosi puolestaan Antti Haaviston jalkaan kymmenisen minuuttia ennen taukoa, kun Leroy Malukan sivuvapari pomppi onnekkaasti kokkokalaispelaajista, mutta Haaviston laukaus karkasi maalin yli. Tämän parempia paikkoja ei pallonhallinnasta huolimatta onnistuttu rakentamaan, ja näin tauolle lähdettiin maalittomissa tasalukemissa.

Ottelu hallinta menetetään toisella jaksolla

Toinen jakso lähti liikkeelle ensimmäisen jakson tapaan: TamU piti palloa ja loi muutamia kertoja pientä painetta GBK-maalille. Tämä trendi kuitenkin katkesi jo reilun kolmen ja puolen minuutin pelin jälkeen, kun GBK iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. David Carlsson jatkoi sivurajaheiton päällään maalin eteen Verneri Uimosen vapaaksi unohtamalle Arjan Goljahanpoorille, joka tykitti pallon yhdellä kosketuksella verkon perukoille.

Maalin jälkeen ottelun hallinta siirtyi GBK:lle, ja Sinipaidat saivat lähinnä vastahyökköyksiä. Tunnin kohdalla GBK:n toinen maalikin oli lähellä, kun Benjamin Storbacka keskitti ja Jaakko Alasuutari kuljetti boksin rajan takaa vetopaikkaan lähietäisyydelle. Elias Alanen kuitenkin torjui. Tämän jälkeen myös Lasse Känsälällä ja David Carlssonilla oli vetopaikat nopeissa hyökkäyksissä, mutta molemmat vedot nousivat taivaan tuuliin.

Jakson edetessä GBK ei juurikaan saanut käännettyä hallintaansa tekopaikoiksi. David Carlsson pääsi kertaalleen nousemaan vetopaikkaan boksiin oikealta laidalta, mutta laukaus oli lopulta helppo torjuttava Elias Alaselle. Muutoin ei enää nähty vetoja maalia kohti.

Tampere Unitedin vaihtoruletti alkoi kun ottelua oli jäljellä vartin verran. Ensin Valtteri Uimonen tuli piikkiin ja sitten Radwan Moussa keskikentän keskustaan. Samalla siirryttiin kolmen alakertaan, kun Santeri Salomaa jäi pois kentältä.

Nimenomaan Moussa oli vahvassa roolissa tasoitusmaalissa, kun pallo pomppi hänelle onnekkaasti keskikentän pallonriiston jälkeen. Moussa näki heti Berat Grabovcin juoksupaikan linjan taakse, ja tämä pääsi viimeistelemään ensimmäisellä kosketuksella Moussan namupallosta.

Tasoitusmaali sytytti Pyynikin yleisön ja myös kentällä syntyi hetkeksi henki, että TamU tekisi vielä toisen ja kaikki pisteet jäisivät Tampereelle. Tällaisia takaa ohi -pelejähän Pyynikin yleisö on tottunut viime vuosina näkemään. Ottelun jälkeen muun muassa Verneri Uimonen harmittelikin, että keskityspaikoissa ei löytynyt viimeistelijää.

Lisäajalle tultaessa Sinipaitojen rynnistys kuitenkin laantui, ja kahden ylimääräisen minuutin jälkeen kuultiin loppuvihellys. Näin ottelu päättyi tasalukemiin 1–1.

Valmentajan kommentit

Päävalmentaja Mikko Mäkelän toimitsijakiellon myötä johtovastuun pelissä ottanut Markus Halme oli positiivisella mielellä ottelun jälkeen. ”Ensimmäinen jakso oli juuri sellaista peliä mitä haluttiin. Kaikki teki töitä joukkueen eteen ja kaksinkamppailuissa oli kaivattua äijämäisyyttä”, Halme kuvaili.

Toisen jakson notkahdus toki laittoi Halmeenkin mietteliääksi. ”Annettiin vastustajalle hieman helppo maali, joka olisi paremmalla kommunikoinnilla ollut estettävissä. Takaiskun jälkeen meidän oma peli meni lukkoon ja kesti melko kauan ennen kuin taas alettiin saamaan peli takaisin kontrolliin. Loppua kohti alettiin saamaan taas painetta ylös vaihtojen myötä ja luotua vaaraa vastustajan maalille. Grabo käytti paikkansa tehokkaasti ja näytti taas sen että miksi on meille hankittu”, Halme ruoti.

”Tulos on kaikkineen positiivinen ja varsinkin joukkueen peli-ilme on lupauksia herättävä tulevaa derbyä ajatellen!” Halme päättää.

Halmeen mainitsema Tampereen derby tulee vastaan jo torstaina, kun TPV isännöi Sinipaitoja Tammelan stadionilla. Silloin kaikki mukaan kannattamaan TamU yllätysvoittoon!

Kakkonen

1 – 1

( 0 – 0 )

84′ Berat Grabovci

Yleisöä:
289

49' Arjan Goljahanpoor

Yleisöä:
289

62 Elias Alanen
3 Roope Kostiainen
8 Riku Oras C
10 Berat Grabovci 77'
18 Jere Remes 74'
20 Verneri Uimonen
21 Konsta Raittinen
22 Matias Stark
24 Santeri Salomaa 78'
28 Antti Haavisto
52 Leroy Maluka 90'
32 Antti Kuusinen
5 Eetu Rahkola
6 Radwan Moussa 85' 78'
7 Elias Harala
9 Tuomas Lehti
15 Tommi Ala-Hakuni
19 Valtteri Uimonen 74'
1Olli NylundC
2Jussi Roiko
3Lawrence Smith
6Juho Alasuutarikeltainen kortti64’
7Joni Pakola
8Jaakko Alasuutari
9David Carlsson
10Benjamin Storbacka
17Arjan Goljahanpoor
20Lasse Känsälävaihtoon 46’
34Aaro Hedmankeltainen kortti29’
5Jossimar Sanchez
11Mika Hohenthalvaihdosta 61’
14Tom Åstrand
16Axel Lindholm
18Iiro Penttilä
23Linus Sandell
44Okko Airiola

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Edun Herkkukeidas Insta Group Käännöstoimisto Juha Arola Ruutanan Härveli

17.4. TamU - FC Inter 2 0 – 0 rpk.

12.4. SalPa - TamU naiset 1 – 3

16.4. TamU 2 - EIF 0 – 11

20.4. klo 19 TamU - Ilves 2

20.4. klo 14 TamU naiset - PIF

27.4. klo 15 TP-49 - TamU 2