Pelit jatkuvat Pyynikillä PaiHan vierailulla

26/04/2024 TamU naiset
Otteluennakko

Naisten edustusjoukkue palaa Pyynikin urheilukentälle vain yhden lepopäivän jälkeen, sillä torstaisen Suomen Cupin koitoksen jälkeen Kolmosen ottelu Paimion Hakaa vastaan koittaa heti lauantaina. Kolmannen sarjakierroksen ottelu kisataan kärkijoukkueiden kesken, sillä PaiHa on TamUn tapaan voittanut kauden kaksi ensimmäistä otteluaan. Joukkueet ovat siis tasapisteissä, mutta PaiHa johtaa sarjaa paremmalla maalierolla, ja myös kolmas puhtaan pelin joukkue FC Nokia on sarjassa TamUn edellä.

TamU – PaiHa

  • Joukkueet kohtaavat seitsemännen kerran pelattuaan samassa sarjassa kaudesta 2021 alkaen.
  • PaiHa ei ole toistaiseksi onnistunut voittamaan Sinipaitoja.
  • Molemmat joukkueet lähtevät otteluun puhtaalla pelillä kauden kahdesta aiemmasta sarjaottelustaan.

PaiHa aloitti kautensa Turussa voittamalla TuTon suurinumeroisesti peräti 1–7 (1–2), ja toisella kierroksella se voitti kotonaan Apassit puhtaasti 3–0 (2–0). Paimiolaisten alku on siis ollut tulosten valossa erinomainen, mutta on huomattava että TuTo säilyi Kolmosessa viime kaudella vain täydennysmenettelyn kautta ja Apassit on puolestaan sarjanousija.

Paihan maalitilastoa johtaa Kolmosen pelien osalta Maisa Ikäheimonen kolmella osumallaan. Myös joukkueen kapteeni Meira Armanto on ollut tehokas maalitekijä, sillä Suomen Cupin ensimmäisellä kierroksella Paiha pudotti Nelosessa pelaavan FC Hakan 0–4, ja Armanto tulitti näistä maaleista kolme, ja myös TuToa vastaan hän osui kahdesti.

Edelliskauteen verrattuna PaiHan kokoonpanossa ei ole suuria muutoksia, vaan joukkueen pelaajista useat ovat pelanneet samassa kokoonpanossa jo úsean vuoden Sami Haltian ja Kari Löytösen valmennuksessa.

TamU ja PaiHa ovat pelanneet samassa sarjassa kolmen viimeisen kauden ajan, sillä TamUn noustua kaudella 2020 Kolmoseen, vastaavasti PaiHa putosi useamman vuoden Kakkosessa pelaamisen jälkeen samaan Kolmosen lohkoon Sinipaitojen kanssa. Joukkueet ovat kohdanneet kuudesti ja TamU on ollut Paihalle erittäin vaikea vastustaja, sillä Sinipaidat on voittanut neljästi ja kahdesti on päädytty tasapeliin maalien ollessa 14–4 TamUn hyväksi.

TamU tulee otteluun lähes suoraan Kakkosessa pelaavaa TPV:tä vastaan pelatun Suomen Cupin ottelun jälkeen. Vaikean ensimmäisen jakson jälkeen joukkueen esitys oli toisella jaksolla nousujohteinen, ja etenkin pelin viimeisellä vartilla luotu painostus ja kavennusmaali lupaavat hyvää tulevaan otteluun.

Suomen Cupin ottelussa kavennusmaalin viimeisteli Janika Ilvesoksa, joka on tehnyt yhteensä kolme maalia kun cup ja sarjapelit lasketaan yhteen. Sarjaotteluissa kaikkiaan neljä pelaajaa on onnistunut maalinteossa, ja tähän joukkoon toivotaan lisää nimiä heti PaiHa-ottelussa.

Palvelut Pyynikin urheilukentällä

Ottelu pelataan Pyynikin urheilukentällä lauantaina 27.4. klo 14.00 alkaen. Pyynikin portit ja palvelut aukeavat puoli tuntia ennen ottelun alkua klo 13.30. Otteluun on vapaa pääsy.

Anniskelualueella on tarjolla Salama Brewingin ja Pyynikin Brewing Companyn juomia. TamUn grillillä on tarjolla tuttuja herkkuja Tapolan ja Vegemin grillimakkaroista alkaen.

Ennen ottelu kannattaa vierailla Pyynikintorin laidalla Tuopissa. Ottelun jälkeen voi piipahtaa Maja/Talossa korttelin päässä stadionilta.

Tervetuloa Pyynikin sinivihreään tunnelmaan!

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

29.9. TamU - GBK 2 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

klo - TamU

klo - TamU naiset

klo - TamU 2