Parin viikon tauko peleistä päättyy Piffenin vierailuun

11/08/2023 TamU
Otteluennakko

Tampere United kohtaa lauantaina viime kaudelle vielä Ykkösessä pelanneen mutta nyt sarjajumboksi jumittuneen Pargas IF:n. Kauden ensimmäinen kohtaaminen Paraisilla ei ollut Sinipaidoille mitenkään helppo, vaikka lopulta Tampereelle palattiin kolmen pisteen ja 1–2-voiton kanssa Julius Stenroosin ja Roope Kostiaisen käännettyä maaleillaan alun tappiotilanteen voitoksi. Myös lauantain ottelussa TamUn on syytä varautua vastustajan vauhdikkaaseen alkuun, jonka kanssa TamU oli Paraisilla vaikeuksissa ja jollainen on nähty monessa muussakin Piffenin ottelussa.

TamU – PIF

  • Pelit jatkuvat kahden viikon tauon jälkeen kotona Kaupin jalkapallostadionilla.
  • Useamman vastuunkantajan poissaolo aiheuttaa pientä päänvaivaa TamUn valmennusjohdolle.
  • Voitto on TamUlle tarpeen, jottei asema viiden parhaan joukossa vaarannu.

Meidän täytyy olla hereillä varsinkin niinä hetkinä, kun menetetään pallo. Siellä on nopeat hyökkääjät ja he pyrkivät saamaan palloa meidän selustaan.

- Jukka Listenmaa
Päävalmentaja

Piffenillä on todella isot panokset pelissä, ja heidän olisi pakko saada pisteitä jossain kohtaa. Kyllä sieltä vaarallinen vastustaja tulee.

- Jukka Listenmaa
Päävalmentaja

”Täytyy olla heti hereillä, ja varsinkin pitää olla tarkkana niinä hetkinä, kun menetetään pallo. Siellä on nopeat hyökkääjät ja he pyrkivät saamaan palloa meidän selustaan”, päävalmentaja Jukka Listenmaa toteaa.

Vaikka PIF on jäänyt sarjan viimeiseksi, se on pelannut paljon tasaisia otteluita. Muun muassa kovassa vireessä viime aikoina ollut FC Honka Akatemia voitti heinäkuun puolivälissä Piffenin vain lukemin 3–2 tehtyään voittomaalin lisäajan toisella minuutilla. Kesäkuun alussa sarjakärki FC Jazz jäi puolestaan Paraisten vierailullaan 2–2-tasapeliin.

Sarjatilanne ei myöskään ole Paraisilta katsoen vielä mitenkään toivoton, sillä sarjan neljä viimeistä joukkuetta ovat kolmen pisteen sisällä, ja vain sarjan viimeinen putoaa varmuudella. TamU saa siis vastaansa joukkueen, jolla on paljon pelissä.

Jukka Listenmaa on itsekin ollut urallaan vastaavassa tilanteessa, jossa kausi on vaikea, mutta mitään ei ole vielä menetetty heikosta sarjasijoituksesta huolimatta. Henkisesti tilanne on hankala.

”Silloin ei auta kuin luottaa omaan tekemiseen, sillä tässä kohtaa kautta ei enää mitään sirkustemppuja pysty tekemään. On vain luotettava että homma lähtee toimimaan kun tekee sitä mitä on koko kauden yrittänyt, joten en usko että sieltä mitään yllättävää tässä kohtaa tulee”, toteaa Listenmaa asettuessaan vastustajan asemaan.

Paraisilla Sinipaidoille aiheutti päänvaivaa etenkin liukas nuori hyökkääjä Jean-Guy Akpa Akpro, joka teki ottelu avausmaalin jo 10 minuutin kohdalla. Tämän jälkeen verkko ei kuitenkaan ole heilunut, mitä osaltaan on rajoittanut kaksi kauden mittaan otettua punaista korttia ja niistä tulleet pelikiellot.

Mielenkiintoinen lisä Piffenin kokoonpanossa on myös 23-vuotias toppari Adam Huskic, joka on tänä vuonna pelannut kymmenen ottelua Bosnian kakkostasolla BFK Vis Simm-baussa.

”Piffenillä on todella isot panokset pelissä, ja heidän olisi pakko saada pisteitä jossain kohtaa. Kyllä sieltä vaarallinen vastustaja tulee”, päättää Listenmaa analyysinsä vierailijoista.

Useita avauksen pelaajia poissa riveistä

Tampere Unitedilla puuttuu lauantain ottelussa riveistä useampi aiemmin kaudella selkeästi avauskokoonpanoon kuulunut pelaaja. Topias Järvelän jalkavamma vaatii leikkausta, ja kärkipelaajan koko kausi on näillä näkymin ohi. Lisäksi Joonas Rantala on pelikiellossa korttitilin täytyttyä edellisessä ottelussa Raumalla ja Anton Bright on edelleen poissa siviilikiireidensä takia.

Toppariosastolle ei saada Anton Brightille korvaajaa Biran Jengistä, sillä hänellä on työeste, mutta Atte Jokinen on palannut valaviikon kunniaksi armeijan harmaista normaaliin harjoitusvahvuuteen.

”Ei tässä yksikään joukkue pysty pelaamaan niin, että poissaoloja ei tulisi. Nyt on pelikieltoa ja jollain vähän muuta menoa, eikä niille mitään voi. Onneksi nämä on olleet tiedossa hyvissä ajoin, ja näihin on keritty sopeutua viimeisen kahden viikon ajan”, päävalmentaja Listenmaa toteaa.

”Jokisen myötä saadaan taas yksi alkuperäinen topparikin taas mukaan, ja halutessa pystytään käyttämään kaikkia pelaajia oikealla pelipaikallaan”, Listenmaa toteaa.

Sinivihreä seurayhteisö saa jälleen arvuutella, kuka ottaa kärkipelaajan paikan Topias Järvelän ollessa poissa. Viime aikoina valinta on useimmiten osunut Eric Bullockiin, mutta myös Roope Kostiainen ja Arttu Raittinen kärkkyvät peliaikaa. Raittinen tosin pelasi hyvän ysikymppisen torstaina kakkosjoukkueen voittaessa sarjakakkonen ACEn puhtaasti 3–0, joten tästä voinee vetää johtopäätöksiä. Toisaalta kolmikosta kaikki ovat pelanneet useasti myös laidalla, joten valmennusjohdolla on mietittävänään monenlaisia vaihtoehtoja.

Happy Hour Kaupissa jo klo 16.30 – 17.30

Ottelu pelataan Kaupin jalkapallostadionilla lauantaina 12.8. klo 18.00. Stadionin lipunmyynti ja palvelut aukeavat jo puolitoista tuntia ennen ottelun alkua klo 16.30. Anniskelualueella on Happy Hour klo 16.30–17.30. Silloin oluet, siiderit ja lonkerot maksavat 5 € / tölkki ja viinit 7 € / pikkupullo.

Liput otteluun

Liput otteluun maksavat 10 € aikuisilta ja 7 € alennusryhmiltä. Lisäksi myynnissä on 20 €:n hintaisia perhelippuja, jolla peliin pääsee kaksi vanhempaa ja kaksi lasta. Alennusryhmiin kuuluvat seuran jäsenet sekä 7–16-vuotiaat lapset, opiskelijat, varushenkilöt ja eläkeläiset. TamU-junioripelaajilla, valmentajilla sekä aikuispelaajilla on vapaa pääsy otteluun. Ennakkoliput ovat myynnissä Tiketissä.

Myös VIP-lippuja on myytävänä stadionin lipunmyynnissä ja ennakkoon TamU-kaupassa. VIP-lipun hinta on 50 €, tai jos sinulla on jo ostettuna tavallinen kausikortti, saat päivitettyä ottelupäiväsi VIP-tasolle 35 €:n lisähintaan.

Olympia-kortteli-VIPissä tarjotaan ennen ottelua tasokas lämmin ruoka. Lisäksi pakettiin kuulu kaksi juomaa (tarjolla ainakin olut, siideri, lonkero, puna- ja valkoviiniä sekä alkoholittomia vaihtoehtoja), ja ottelun tauolla on tarjolla kahvia ja grillimakkaraa. Ennen ottelun alkua päävalmentaja Jukka Listenmaa on haastateltavana VIP-alueella.

Palvelut Kaupin jalkapallostadionilla

Grillipisteellä on tarjolla Tapolan grillimakkaraa ja vegaanisena vaihtoehtona myös Vegemin makkaroita. Lisäksi ravintola 4 Vuodenaikaa tuo jälleen hodarigrillinsä paikalle. Anniskelualueella on tarjolla ennen kaikkea Pyynikin Brewing Companyn juomia. Myös Finesportsin pelialue palvelee erityisesti lapsia.

Lisäksi Tampere Unitedin kannattajatuotteet ovat saatavilla omalla myyntipisteellään. Uusina tuotteina tarjolla on käyrälippaisia lippalakkeja ja Sinikaartin aiemmin Pyynikillä levittämästä lakanasta designinsa saanut t-paita, joka juhlistaa 25 vuotta tänä vuonna täyttävää Tampere Unitedia. Myös 25-vuotisjuhlakauden huivit ovat myynnissä.

Saapuminen

Paikalle pääsee monin tavoin. Ratikan linja 1 tuo suoraan Kauppiin, autoilijat voivat pysäköidä alueella olevaan Finnparkin parkkihalliin ja lisäksi paikalle pääsee esimerkiksi Tierin sähköpotkulaudoilla.

Ennen ottelua TamU-kannattajien kokoontumispaikkana toimii Tuomiokirkonkadulla sijaitseva Red Lion. Ottelun jälkeen suosittelemme Kaupissa pelattaessa vierailua Damissa Tammerkosken laidalla.

Suora ottelulähetys Aamulehden tilaajille

Aamulehti Live näyttää ottelun suorana lähetyksenä Aamulehden digitilaajille. Lähetyksessä ei ole selostusta.

Ottelutapahtumien tarkempi info on kerätty omalle sivulleen: tampereunited.fi/ottelutapahtumat-2023

Tervetuloa sinivihreälle Kaupin jalkapallostadionille!

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Edun Herkkukeidas Insta Group Käännöstoimisto Juha Arola Ruutanan Härveli

15.6. Ilves 2 - TamU 0 – 5

16.6. MaPS - TamU naiset 0 – 13

15.6. Pato - TamU 2 1 – 1

2.7. klo 18 TPV - TamU

19.6. klo 19 TuTo - TamU naiset

27.6. klo 18 PP-70 - TamU 2