Pallo-Iirot kaatui aurinkoisessa Kaupissa erikoistilanne­maaleilla

15/05/2023 TamU
Otteluraportti

Tampere United palasi voittokantaan peittoamalla kotiottelussa Rauman Pallo-Iirot tiukoin lukemin 2–1 (1–1). Ottelussa ei nähty erityisiä hienouksia, mutta toisin kuin aiemmissa sarjapeleissä, Sinipaitojen peli-ilme säilyi energisenä loppuun asti. Ottelun ratkaisuksi muodostui rangaistuspotku, jonka Topias Järvelä viimeisteli varmasti reilun tunnin pelin jälkeen. TamUn avausmaalin teki maalitilinsä Sinipaidoissa avannut laituri Janar Georg.


Kakkonen

2 – 1

  • Kaupissa nähtiin tasainen kamppailu, jossa TamU oli hienoisesti niskan päällä.
  • TamU ratkaisi ottelun jälleen erikoistilannemaaleilla.
  • Pelit jatkuvat jo keskiviikkona, kun TamU kohtaa Suomen Cupissa liigajoukkue FC Interin.

’Jusu’ pisti aika timanttisen pallon maalin eteen, ja ohjasin vaan sisään siitä.

- Janar Georg
Laitahyökkääjä

Rakenteluvaiheeseen asti onnistuttiin ihan hyvin. Ensimmäisellä jaksolla pallotempo oli vähän liian hidas, ja päästettiin Iirot vähän turhan helpolla.

- Jukka Listenmaa
Päävalmentaja

Näin alkukaudesta, kun vielä totutellaan vastustajan pelitapaan, se saattaa hiukan sekoittaa omaa pelaamista.

- Jukka Listenmaa
Päävalmentaja

Mun mielestä me luodaan ihan hyvin paikkoja. Mullakin oli tossa muutama tekopaikka, mutta ei ole vaan napsahtanut kohdilleen vielä. Kyllä se ihan varmasti sieltä tulee.

- Janar Georg
Laitahyökkääjä

Aurinko paistoi kauniisti Kaupin urheilupuiston yllä, kun Tampere United sai kauden kolmannessa sarjaottelussa vastaansa Rauman Pallo-Iirot. Ottelun alku oli kummaltakin joukkueelta varsin tunnustelevaa peliä. Riskejä halutiin välttää, mutta pidempiin hallittuihin syöttöketjuihin ei kyennyt oikein kumpikaan joukkue. 

Ensimmäinen merkintä pöytäkirjaan saatiin vartin pelin jälkeen, kun vierasjoukkueen Oskari Ohvo rikkoi keskialueella Taha Özcelikiä keltaisen kortin arvoisesti.

Eelis Korhonen nappasi jälleen paikan avauskokoonpanosta.

Muutamaa minuuttia myöhemmin oli kotikatsomolla aihetta lauluun, kun Janar Georg kiitti valmennusjohtoa paikastaan avauskokoonpanossa. Juho Heikkisen kulmapotku oli taidokas, ja niin oli myös Georgin nikkaus, joka saatteli pallon maalin perukoille. Taulussa oli 20 minuuttia ja tilanne 1–0 kotijoukkueelle!

”’Jusu’ pisti aika timanttisen pallon maalin eteen, ja ohjasin vaan sisään siitä”, kuvasi maalintekijä TamU-uransa ensimmäistä virallista maalia. 

Janar Georg nousee korkeimmalle ja puskee pallon maaliin.
Johtomaali maistuu!

Kylmä suihku tuli valitettavasti aivan liian nopeasti. Vain kaksi minuuttia oli kulunut ottelun avausmaalista, kun viime viikonloppuna Atlantista vastaan hattutempun viimeistellyt Elias Ahde pääsi vapaasti palloon maalin edessä ja viimeisteli varmasti tasoituksen. 

Kahden nopean maalin jälkeen peli ei kuitenkaan isommin auennut, ja erityisesti murtautuminen maalipaikkoihin tuotti vaikeuksia kummallekin joukkueelle. Vähän ennen kuin puoli tuntia oli pelikellossa, kotiyleisö toivoi jo pilkkua, kun pallo näytti osuvan rangaistusalueella Pallo-Iirojen pelaajan käteen, mutta tuomari näytti päättäväisesti, että turha toivo. 

Antti Kuusinen torjuntatöissä

Ensimmäisen puoliajan lopussa päästiin vielä paikoille, kun ensin vierasjoukkueen Oskari Ohvo laittoi komean keskityksen, ja maalintekijä Elias Ahde ei kotikatsomon onneksi juuri ehtinyt palloon.

Pian tämän perään Sinipaitojen Eric Bullock hankki joukkueelleen vapaapotkun noin 20 metristä. Pallon taakse asettui Taha Özcelik, mutta laukaus nousi vähän yli maalin. Heti tämän jälkeen erotuomari puhalsi pilliinsä puoliajan merkiksi.

Janar Georg taistelee pallosta.

Riittävä ero löytyy

Toiselle puoliajalle Tampere United lähti pirteästi, ja laitahyökkääjänä pelannut Eric Bullock järjesti parikin kelvollista maalipaikkaa ensiminuuttien aikana. Ensimmäisessä tilanteessa Eetu Räisänen ei ihan ehtinyt Bullockin juonikkaaseen syöttöön, ja pian tämän jälkeen ”Ekin” laukaus livahti vain hiukan ohi takanurkasta.

Tunnin pelin jälkeen kotijoukkue teki ensimmäiset vaihtonsa, kun Eric Bullock ja Roope Kostiainen tekivät tilaa Topias Järvelälle ja Eino-Veikko Ekille. Järvelä ei ehtinyt monta minuuttia kentällä viipyä, kun hänen viimeistelytaidolleen oli jo käyttöä. 

Pallo kädessä?
Pilkku!

Kotijoukkue pelasi hyvällä sommitelmalla pallon vastustajan rangaistusalueelle. Juho Heikkisen laukausta peittämään tullut Pallo-Iirojen puolustaja kaatui vähän epäonnisesti pallon päälle ja osui siihen selkeästi kädellään. Erotuomari näki tilanteen läheltä, ja määräsi pallon epäröimättä pilkulle.

Järvelä sijoitti pallon maalin vasempaan alanurkkaan, ja kun maalivahti aavisti toiseen suuntaan, kotijoukkue oli siirtynyt taas johtoon. 

Topias Järvelä juoksee juhlimaan maaliaan.
Maalijuhlat käynnissä.
Ali Aitbenzanzoun tuulettaa.

Reilun 70 minuutin pelin jälkeen Tampere United vaihtoi kentälle Biran Jengin ja Arttu Haapalan, ja siirtyi samalla suojelemaan johtoaan viiden miehen linjassa. 

Pelin jäädyttäminen onnistui aivan kelvollisesti, ja Iirot pystyttiin suurimmaksi osaksi pitämään pois tekopaikoilta. Ottelun lisäajalla vierasjoukkue tuli kuitenkin vielä kerran vaarallisesti. Raumalaisten hyvä veto näytti jo hetken suuntautuvan TamUn maalin takanurkkaan, mutta niin vain toppari Ali Aitbenzanzoun ehti vielä väliin, ja takaiskulta säästyttiin.

Tuomarin viheltäessä pilliin ilo ja helpotus oli käsinkosketeltavaa niin pelaajien kuin yleisönkin joukossa. Vaikka Sinipaitojen pelissä on vielä paljon kehittämistä, täydet pisteet kahdesta ensimmäisestä kotiottelusta on aivan kelpo saldo. Perinteisesti kahden pisteen ottelukohtainen keskiarvo on vienyt kärjen tuntumaan sarjassa kuin sarjassa, joten tästä on hyvä jatkaa.  

Topias Järvelä pallossa.

Listenmaa näki kehityskohtia

Ottelun jälkeen päävalmentaja Jukka Listenmaa oli huojentunut tuloksesta, mutta ei täysin tyytyväinen peliesitykseen. 

”Kai nämä meidän pelit tällaisia tulee olemaan, että ihan viimeiseen sekuntiin saadaan jännittää. Onneksi onnistui taas pari erikoistilannetta tänään, niin saatiin peli ratkaistua”, Listenmaa tiivisti.

Pelitilannemaalien puuttumisesta kysyttäessä Listenmaa väläytti pettämätöntä jalkapallomatematiikkaansa.

”Mun sääntötulkinnan mukaan tällaisista peleistä saadaan ihan yhtä monta pistettä kuin pelitilannemaaleilla voitetuista otteluista. Sen puolesta ei ole väliä, miten ne maalit tulee. Tärkeintä että ne jostain tulee.”

Päävalmentaja muistutti, että joukkueen peli on vielä rakenteilla, ja siksi esityksissä on vaihtelua.

”Näin alkukaudesta, kun vielä totutellaan vastustajan pelitapaan, se saattaa hiukan sekoittaa omaa pelaamista. Näin ei toki saisi isommin käydä, mutta ei me voida keskittyä pelkästään omaan peliin, vaan vähän pitää sitä vastustajaakin katsoa joka pelissä.”

Valmentajat Jukka Listenmaan, Juha Seppälä ja Jussi Siltanen ennen ottelua.

Listenmaa näki myös selkeitä eroja viikontakaiseen otteluun.

”Tempo oli tänään heikompi. Varmasti siihen tämä hellekin vähän vaikutti. Tietysti vastustajakin vaikuttaa siihen, miten se oma peli elää siinä ottelun aikana. Iirot pelasi omalla tyylillään, ja pelasi hyvin sitä palloa. Tiedettiin, miten ne tulee, mutta ei me silti pelattu niin hyvää puolustuspeliä kuin viime pelissä.”

Positiivisena päävalmentaja nosti esiin sen, miten pelin tempoa pystyttiin ottelun sisällä säätelemään.

”Rakenteluvaiheeseen asti onnistuttiin ihan hyvin. Ensimmäisellä jaksolla pallotempo oli vähän liian hidas, ja päästettiin Iirot vähän turhan helpolla. Olisi voitu juoksuttaa niitä vähän nopeammin ja enemmän. Toiselle jaksolle se parani jonkin verran, mutta murtautumis vaiheessa on edelleen työstettävää”, Listenmaa tuumasi.

Maalintekijä Georg parantaa juoksuaan

Maalitilinsä Sinipaitojen virallisissa otteluissa avannut Janar Georg oli ottelun jälkeen mietteliäs, mutta optimistinen.

”Varsinkin eka puoliaika oli yllättävän rankkaa. Itsellä oli aiemmin reisi vähän kipeänä, ja sitten olin vielä flunssassa. Oli aika kova helle siinä, mutta ihan hyvä fiilis kokonaisuudessaan. Kyllä se tästä lähtee kulkemaan.”

Pelitilannemaalien puutteesta tentattaessa Georg peräänkuulutti malttia.

”Mun mielestä me luodaan ihan hyvin paikkoja. Mullakin oli tossa muutama tekopaikka, mutta ei ole vaan napsahtanut kohdilleen vielä. Kyllä se ihan varmasti sieltä tulee”, Georg lupaili.

Lopuksi vikkelä laitahyökkääjä käänsi katseensa jo kohti tulevaa Suomen Cup -ottelua Turun Interiä vastaan.

”Odotan kyllä innolla, että pääsee pelaamaan liigajoukkuetta vastaan. Meillä ei pitäisi olla mitään paineita siinä ottelussa. Nautitaan vaan, että päästään haastamaan ammattilaisia”, aurinkoinen Georg tiivisti.

Janar Georg oli jatkuva uhka hyökkäyspäässä.

Osta lippusi keskiviikon cup-huumaan jo ennakkoon

Suomen Cupin neljännen kierroksen ottelu FC Interiä vastaan pelataan Kaupin jalkapallostadionilla keskiviikkona 17.5. klo 18.00. Heti tämän ottelun jälkeen klo 20.15 naisten edustusjoukkue pelaa oman Suomen Cup -ottelunsa Ykkösessä pelaavaa Pallo-Iiroja vastaan.

Liput FC Inter -otteluun maksavat 15 € aikuisilta ja 10 € alennusryhmiltä. Alennusryhmiä ovat seuran jäsenet sekä 7–16-vuotiaat lapset, opiskelijat, varusmiehet ja eläkeläiset. Alennusryhmään kuuluminen on todistettava stadionille tultaessa.

Pääsylippu kannattaa ostaa jo ennakkoon, sillä näin vältät jonottamisen stadionin lippuluukulla. Ennakkoliput ovat myynnissä Tiketistä. Lisäksi 50 euron hintaisia VIP-lippuja on edelleen myynnissä TamU-kaupassa.

Kakkonen

2 – 1

( 1 – 1 )

19′ Janar Georg
66′ Topias Järvelä

Yleisöä:
302

21′ Elias Ahde

Yleisöä:
302

32 Antti Kuusinen
2 Ali Aitbenzanzoun
9 Eric Bullock 60'
10 Roope Kostiainen 60'
13 Anton Bright C 53'
15 Joonas Rantala
17 Taha Özcelik
18 Janar Georg
25 Eelis Korhonen 74'
30 Juho Heikkinen 90'
41 Eetu Räisänen 74'
1 Veikka Stålhand
4 Eino-Veikko Ek 60'
8 Topias Järvelä 60'
11 Arttu Raittinen
20 Arttu Haapala 74'
26 Chuya Uwano 90'
35 Biran Jeng 74'
12Henri Saarinen
10Mikko Jalkanen
15Otto Schultz 77'
16Aaro Salonen
17James Whiting
18Elias Ahde C
20Juuso Aalto 69'
21Oskari Ohvo 15' 69'
22Topias Silvennoinen 46'
24Jami Halminen
27Matias Babb
1Miko Lainio
6Lasse Laakso 77'
7Rasmus Ahonen
8Sulo Ketola 69'
11Alex Johansson 69'
31Miro Honkaniemi
32Target Ayannabi 46'

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

24.9. GrIFK - TamU 1 – 4

24.9. PaiHa - TamU naiset 1 – 1

21.9. TKT - TamU 2 2 – 0

29.9. klo 19 TamU - FC Jazz

klo - TamU naiset

30.9. klo 16 TamU 2 - TPV