Paimiossa tuloksena maaliton tasapeli

10/08/2024 TamU naiset
Otteluraportti

Naisten edustus matkusti viime lauantaina Paimioon sarjataulukossa kolmentana olevan PaiHan vieraaksi. Alla oli edellisen viikonlopun vaikea ottelu ja suurinumeroinen tappio Paraisilla, ja TamU teki selkeän tasonnoston edelliseen peliin nähden. Silti loppulukemiksi jäi 0–0-tasapeli, joka mutkistaa nousutaistelua jättämällä Sinipaidat yhden voiton päähän sarjan kärjestä. Myös PaiHa on edelleen mukana nousukamppallussa kaksi pistettä TamUn jäljessä yhden ottelun vähemmän pelanneena.

Naisten Kolmonen

0 – 0

  • TamU nosti selvästi tasoaan edellisen ottelun ruman tappion jälkeen.
  • Pallonhallinnasta huolimatta TamU ei kyennyt tekemään maalia.

TamU lähti otteluun voitontahtoisella asenteella ja pystyi pitämään palloa vastustajan kenttäpuoliskolla pitkiä aikoja sekä puolustamaan PaiHan avauksia eteenpäin. Tässä TamU teki selkeän parannuksen edelliseen PIF-otteluun verrattuna.

Ensimmäisellä jaksolla TamUn prässi toimi hyvin, eikä PaiHa päässyt oikeastaan ollenkaan vetopaikoille. Kotijoukkue loi muutamia vaarallisia hyökkäyksen alkuja pitkillä avauksilla, mutta Sinipaitojen puolustuslinja pysyi näissä hyvin mukana. TamU pyrki murtautumaan suoraviivaisesti PaiHan puolustuksen ohi, mutta kovin monta maalipaikkaa ei kuitenkaan onnistuttu luomaan. Etenkin viimeisen linjan murtaminen osoittautui hankalaksi.

TamU sai ensimmäisellä jaksolla useita kulmapotkuja, mutta ei onnistunut luomaan niistä vaarallisia maalintekotilanteita. Pelitilanteissa pallo pyöri Sinipaidoilla leveyssuunnassa, mutta viimeisen linjan murtaminen oli tamperelaisille vaikeaa. Paimiolaiset pitivät linjojen välit tiiviinä ja puolusti eteenpäin pakottaen TamUn pelaamaan palloa alaspäin.

Toisen jakson alussa TamU jatkoi korkeaa prässiä, eikä PaiHa päässyt toisellakaan jaksolla kovinkaan monta kertaa vetopaikoille. Ottelun kuva pysyi loppuun asti aika lailla samanlaisena: TamU piti palloa ja pyrki luomaan maalipaikkoja.

Ottelun loppua kohden TamU pyrki lisäämään painetta PaiHan päätyyn nostamalla pelaajia ylemmäs. Tämä avasi myös PaiHalle muutaman vaarallisen vastahyökkäyksen, mutta TamUn maalivahti Kiira Kaivola torjui nämä yritykset. Ottelun viime minuuteilla TamU sai kulmapotkun, mutta tästäkään ei palloa saatu maaliin asti. Näin ottelu päättyi maalittomaan 0–0-tulokseen.

Pelit jatkuvat Pyynikin superpäivänä

Pelit jatkuvat ensi sunnuntaina 11.8. Pyynikin superpäivässä, jonka keskimäisessä ottelussa klo 14.00 naisten edustus kohtaa Salon Palloilijat. Ennen naisten ottelua miesten kolmosjoukkue kohtaa FC Rellun klo 12.00, ja naisten ottelun jälkeen klo 16.00 vuorossa on miesten kakkosoukkueen ottelu sarjakärki Ylöjärvi Unitedia vastaan.

Pyynikin superpäivässä on Happy Hour kaikkien otteluiden ajan, jolloin kaikki anniskelun juomat maksavat 5 € / annos. Ruokatarjoilussa on Tapolan ja Vegemin grillimakkaroiden lisäksi tarjolla hodareita, makkaraperunoita ja Vohveli Riemun suolaisia ja makeita vohveleita. Tervetuloa!

Naisten Kolmonen

0 – 0

( 0 – 0 )

Yleisöä:

Yleisöä:

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

6.10. GBK - TamU 1 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

12.10. klo 13 HJS - TamU

klo - TamU naiset

klo - TamU 2