Paikallis­pelistä tuli Sinipaitojen maalijuhla

22/04/2024 TamU
Otteluraportti

Tampere Unitedin kauden ensimmäinen paikallisottelu Ilveksen kakkosjoukkuetta vastaan päättyi Sinipaitojen suvereeniin 5–1-voittoon. Niilo Jalkanen ja Juho Heikkinen tekivät kaksi maalia mieheen, ja Toni Toijala säesti yhdellä osumalla. Varsinkin ensimmäinen tunti oli joukkueelta hurmoksellinen esitys, joka lupaa hyvää tuleviinkin otteluihin. Ottelun yleisömäärä jäi 691 katsojaan sisältäen kaikki myydyt kausikortit, mutta tunnelma Tammelassa oli silti erinomainen.


Kakkonen

5 – 1

  • TamU tyrmäsi vastustajansa 20 minuutissa iskemällä kolme maalia.
  • Sinipaitojen rutiini ja kokemus tuli hyvin esiin: asetelmana oli isät vastaan pojat.
  • Niilo Jalkanen teki Kakkosen debyytissään kaksi maalia ja syötti yhden.

Täytyy kyllä olla erittäin ylpeä joukkueesta. Ensimmäinen 60 minuuttia laitettiin semmoinen esitys tauluun, että siihen saa tulla aika moni joukkue yrittämään.

- Jukka Listenmaa
Päävalmentaja

Puskumaalia en ole varmaan pikku­kentän pelien jälkeen tehnyt. Tarjoilu oli tosi hyvä, ja hienoa, että pallo meni maaliin. Toisessa maalissa Toijalalla taisi olla silmät selässä, kun pystyi syöttämään mut yksin läpi.

- Niilo Jalkanen
Kahden maalin debytantti

Niilosta ollaan nähty talvesta asti, että se potentiaali siellä on. On me sitä pari vuotta seurattu NoPSin peleissä, että tiedettiin kyllä, mitä me sieltä saadaan. Nyt hän näytti sitten kaikille muillekin.

- Jukka Listenmaa
Päävalmentaja

Tammelan stadionin nurmelle hiljalleen leijailleista lumihiutaleista huolimatta Tampere United oli heti ottelun alkuhetkistä lähtien liekeissä. Ensimmäistä osumaa alettiin valmistella jo ottelun kahdeksannella minuutilla, kun Joonas Rantala avasi hyökkäyksen kentän vasemmalla laidalla.

Niilo Jalkanen ohitti ensimmäisellä kosketuksellaan Ilves-pelurin ja löysi puolustuksen halkaisseella syötöllään Toni Toijalan Ilveksen rangaistualueelta. Toijala ei tekopaikasta erehtynyt, vaan sijoitti pallon hallitusti maalin alanurkkaan.

”Mää haistoin sen Toijalan liikkeen siinä linjassa. Ilveksen toppari vähän karkasi turhaan, kun Jusu [Juho Heikkinen] teki liikkeen. Siihen aukesi Toijalalle väli, jonka näin, niin pakkohan se oli käyttää”, ensimmäistä kertaa sarjapelin avaukseen Tampere Unitedissa päässyt 18-vuotias Niilo Jalkanen selitti tyynesti upeaa tarjoiluaan.

Juho Heikkinen onnittelee avausmaalin tehnyttä Toni Toijalaa.
Koko joukkue nauttii avausmaalista.

Kun bileet oli saatu käyntiin, seuraavaa maalia ei tarvinnut odottaa kauan. Niilo Jalkanen nosti helpon pallon maalille, jossa maalivahti Lucas Väyrynen rähmäsi pelivälineen Juho Heikkiselle. Janar Georg pääsi laukomaan, ja Seckou Mballo kaatui varsin koomisen näköisesti yrittäessään purkaa maalivahdista kimmonnutta palloa. Tästä Georg pääsi siirtämään pallon Heikkiselle, joka laukoi pallon maalin takakulmaan. Näin TamU oli 12 minuutin pelin jälkeen jo kahden maalin karkumatkalla.

Janar Georg sysää pallon Juho Heikkiselle.
Juho Heikkinen ja Janar Georg nauttivat.
Joukkue juhli ensimmäisen jakson maaleja tiiviinä ryppäänä.

Eikä seuraavaakaan maalia tarvinnut pitkään odottaa. Taha Özcelik nosti keskikentältä pallon boksiin, Janar Georg pudotti rinnallaan pallon tyylikkäästi vetopaikkaan, ja Juho Heikkinen löysi tarkalla laukauksellaan saman alakulman uudelleen. Peliaikaa oli kulunut alle 20 minuuttia, ja valotaululla komeilivat kotijoukkueen johtolukemat 3–0.

Nopeiden osumien jälkeen TamUn pelissä oli ihailtavaa malttia. Keltapaitainen vierasjoukkue sai pitää palloa varsin rauhassa kentän vaarattomilla alueilla, mutta tilanteen tullen TamU iski kärkkäästi vastaan. Ensimmäisen jakson toisella puoliskolla ei kelpo paikoista huolimatta nähty lisäosumia.

Juho Heikkinen laukoo Sinipaidat 3–0-johtoon ennen 20 minuutin täyttymistä.
Juho Heikkinen tuulettaa maaliaan.

Pelin ikävin tilanne nähtiin reilun puolen tunnin pelin jälkeen, kun Ilves 2:n Topi Ala jyräsi keskikentällä Toni Paukkerin jaloille. Paukkeri jäi tuskissaan makaamaan kentän pintaan, eikä huoltotoimenpiteiden jälkeenkään päässyt omin avuin pois kentältä.

Ilves-peluri ei ollut tilanteessa lähelläkään palloa, ja todella kyynisesti napit edellä Paukkerin nilkoille tullut taklaus täytti kaikki ulosajon tunnusmerkit. TamU-penkin ja Tammelan yleisön yllätykseksi kortin väri oli sama kuin pelaajan paidassa, ja näin ottelua jatkettiin tasamiehityksin. Paukkerin tilalle kirmasi Matias Sarlin.

Lääkärin tuomio seuraavana päivänä oli päätuomarin tuomiota raskaampi, sillä alaraajavamma pitää Paukkerin poissa harjoituskentältä useamman kuukauden ajan.

Sinikaarti juhlii taustalla 3–0-maalia.
Koko joukkueella on hauskaa.

Toinen jakso debytantin upea show

Ilveksen reservijoukkue oli varmasti tauolla toivonut muutosta pelin kulkuun, mutta TamU jatkoi vahvaa esitystään. Jo aiemmin viikolla pelatussa cup-ottelussa edukseen esiintynyt Niilo Jalkanen teki debyytistään unohtumattoman iskemällä jakson alkuun kaksi maalia.

Ensin Matias Sarlin hankki rangaistusalueen kulmalta vapaapotkun, jota asettui antamaan Joonas Rantala. Sisäänpäin kiertävä pallo löysi hienon kierron tehneen Jalkasen etutolpalta aivan vapaana. Pieni liippaus päällä riitti, ja peliväline oli jälleen rysässä.

Niilo Jalkanen puskee uransa ensimmäisen maalin Kakkosessa.
Kapteeni Anton Bright juhlii Niilo Jalkasen maalia antaumuksella.
Joonas Rantala ottaa ilon irti Niilo Jalkasen maalista ja tuulettaa SInikaartin suuntaan.

Vain reilua minuuttia myöhemmin numerot vaihtuivat taas. Eric Bullock prässäsi pallon Sinipaidoille keskialueella ja löysi syötöllään Toni Toijalan. Tämä jatkoi pallon todella kauniilla syötöllä linjan taakse Jalkaselle, joka kiihdytti pakoon Ilves-puolustukselta ja laukoi pallon voimalla etualakulmaan.

”Puskumaalia en ole varmaan pikkukentän pelien jälkeen tehnyt. Tarjoilu oli tosi hyvä, ja hienoa, että pallo meni maaliin. Toisessa maalissa Toijalalla taisi olla silmät selässä, kun pystyi syöttämään mut yksin läpi. Toni siinä kiitti syötöstä siihen ekan puoliajan maaliin”, maalintekijä Jalkanen kuvasi osumiaan.

”Näinkö helppa se on?” näyttää Niilo Jalkanen toisen maalinsa jälkeen.
Joukkue juhlii Niilo Jalkasen toista maalia.
Anton Bright selvästi nauttii nuoren suojattinsa maalista.

Toisen jakson intensiivisen alun jälkeen tempo putosi, ja reilun tunnin pelin jälkeen Ilves onnistui kaventamaan eroa yhden maalin verran. Maalin teki TamU-K:n junioreissakin kymmenvuotiaana pelannut Iiro Talvitie.

Kun TamU ei saanut enää palloa tolppaa lähemmäksi maaliverkkoja, ottelu päättyi selviin lukemiin 5–1 (3–0).

Kokonaisuutena kauden ensimmäinen paikallispeli oli varsin onnistunut. Maalihanat saatiin kunnolla auki, ja puolustuskin pysyi tiiviinä. TamU hallitsi peliä parhaimmillaan suvereenisti, ja vaikka Ilves välillä pystyikin pitämään palloa hallinnassaan, paikallisvastustaja ei kyennyt juurikaan luomaan todellista vaaraa kotijoukkueen maalille.

Valmentajan ja pelaajien mietteet

”Täytyy kyllä olla erittäin ylpeä joukkueesta. Ensimmäinen 60 minuuttia laitettiin semmoinen esitys tauluun, että siihen saa tulla aika moni joukkue yrittämään. Vielä pitää saada se viimeinen kolmekymppinen kuntoon, niin sitten rupee olemaan aika hyvällä mallilla”, päävalmentaja Jukka Listenmaa tuumi ottelun jälkeen.

Päävalmentaja jakoi auliisti kiitosta pelaajilleen,

”Jusu [Juho Heikkinen] oli talvella meidän selkeästi paras pelaaja. Oltiin todella pettyneitä, kun ei saatu sopimusta heti tehtyä. Onneksi me kuitenkin saatiin mies joukkueeseen mukaan. Jusu on meille erittäin tärkeä pelaaja, joka tekee paljon töitä, on taitava, ja kaikki tykkää hänestä pukukopissa. Olen todella onnellinen, että Jusu saa nyt näitä onnistumisia vaikean viime kauden jälkeen.”

Juho Heikkinen kuului ottelun hahmoihin.

Myös debytantti Jalkanen sai osakseen suitsutusta.

”Niilosta ollaan nähty talvesta asti, että se potentiaali siellä on. On me sitä pari vuotta seurattu NoPSin peleissä, että tiedettiin kyllä, mitä me sieltä saadaan, kun vaan saadaan poika houkuteltua mukaan meidän joukkueeseen. Nyt hän näytti sitten kaikille muillekin”, Listenmaa myhäili. 

Jalkanen jakoi puolestaan kiitosta valmennuksen suuntaan.

”Kyllähän derby-voitto aina lämmittää mieltä. Kiitos Listelle siitä, että sain näyttöpaikan. Pakko se oli käyttää, kun tuli mahdollisuus. Aika hyvinhän se meni.”

Niilo Jalkanen tuo palloa hyökkäykseen ensimmäisellä jaksolla.

Ylipäätään nuoren miehen näkemys joukkueesta oli varsin positiivinen.

”On ollut kiva tulla uuteen joukkueeseen, ja on otettu heti tosi hyvin mukaan. Joukkue alkaa olla aika yhtenäinen, vaikka harjoituskausi oli vähän rikkonainen. Itselläkin oli siinä loukkaantumisia alkuvuodesta. Kyllä se nyt paranee peli peliltä. Ollaan jo lähellä hyvää, mutta onhan siellä vielä parannettavaa”, Jalkanen tiivisti. 

Joukkueessa on mukavasti leveyttä

Päävalmentaja Listenmaan mukaan joukkueen peli on parhaillaan kehittymässä hyvään suuntaan.

”Inter-peli oli pelillisesti sen verran vahva suoritus, että isompiin muutoksiin ei ollut tarvetta. Kyllä se vahvin avauskokoonpano alkaa olla hiljalleen selvillä. Tässä on nyt vähän tällainen ottelurypäs, niin hyvä, kun saatiin myös uusia pelaajia kentälle. Niilo Jalkanen nousi avaukseen ja Atte Jokiselle saatiin minuutteja, että siinä mielessä oikein hyvä.”

Toni Toijala taistelee pallosta ensimmäisellä jaksolla.

Pelit jatkuvat jo nopeasti, sillä heti tulevana keskiviikkona vuorossa on peli SexyPöxyjen vieraana Espoossa.

”Uskon, että Erkka Helminen ja Julius Stenroos paranevat siihen flunssasta. Paukkeri nyt luultavasti putosi pois miehistöstä vähän pidemmäksi aikaa. Jonne Koistisesta en tiedä varmaksi, mutta aika lähellä sekin alkaa olla. Hyvä ryhmä meillä on taas jalkeilla ensi keskiviikkona”, Listenmaa avasi joukkueen terveystilannetta.

Yksi ilahduttava uutinen on ikitaistelija Arttu Mätön liittyminen joukkueen vahvuuteen. Pitkään loukkaantuneena ollut Mättö oli jo lauantain pelissä joukkueen kokoonpanossa.

”Jos olisi ollut oikeasti tarve, niin olisin pystynyt pelaamaan. Helmikuusta lähtien olen päässyt kasvavassa määrin harjoittelemaan. Hyvin lähellä rupeaa täysi kunto olemaan. En tiedä vielä, missä pelissä pääsee kentälle, mutta on se aika lähellä”, Mättö avasi tilannettaan.

”Nyt on kyllä eniten porukka vaihtunut sinä aikana, kun olen itse TamUssa ollut. Meininki on vaikuttanut tosi hyvältä. Uudet pelaajat ovat kovia, ja meillä on erittäin hyvä joukkuehenki. Kovaa pitää nyt treenata, ja sitten kun saan paikan, täytyy laittaa näyttöjä pöytään. Innolla sitä jo odotan”, Mättö lupaa.

Tiivis otteluutahti jatkuu

Seuraavaksi Sinipaidoilla on siis vuorossa vierasottelu Espoon Laaksolahdessa, jossa ottelua isännöi kauden kahdella tappiolla avannut SexyPöxyt. Viime kaudella TamU kärsi Laaksolahdessa kirvelevän tappion, joten SexyPöxyjä ei ole varaa aliarvioida millään tavalla.

Tämän jälkeen TamUlla on huhtikuussa vielä yksi peli, ja se on sitten sitäkin tärkeämpi. Vapunaattona on nimittäin vuorossa ensimmäinen kohtaaminen Tamperen Pallo-Veikkojen kanssa sarjapelissä sitten kauden 2018.

Tampereen derby on tänä vuonna samalla taistelu Tammelasta. Ottelu pelataan tiistaina 30.4. klo 19.00 Tammelan stadionilla. Liput ovat myynnissä Lippu.fi-verkkokaupassa.

Kakkonen

5 – 1

( 3 – 0 )

8′ Toni Toijala
13′ Juho Heikkinen
20′ Juho Heikkinen
51′ Niilo Jalkanen
52′ Niilo Jalkanen

Yleisöä:
691

61′ Iiro Talvitie

Yleisöä:
691

1 Joonas Immonen
4 Jani Alaperä 90' +2
9 Janar Georg
10 Taha Özcelik
13 Anton Bright C
15 Joonas Rantala 71'
17 Toni Paukkeri 41'
18 Niilo Jalkanen 62'
20 Eric Bullock
22 Toni Toijala 33' 62'
30 Juho Heikkinen 43' 71'
31 Remu Koikkalainen
5 Atte Jokinen 62'
11 Arttu Raittinen 71'
21 Eero Lamberg 62'
23 Matias Sarlin 41'
24 Arttu Mättö
29 Verneri Maunuksela 71'
32Lucas Väyrynen
12Konsta Lintilä
6Tomas Sovelius
7Justus Ojanen 71'
8Topi Ala 71'
11Berkin Özvelik 54'
17Miko Koivuniemi
22Iiro Talvitie C
29Deniz Kocol
31Seckou Mballo 54'
40Jere Riissanen
1Nico Rajala
9Oskari Paavola 54'
13Juho Pietola 71'
19Jaakko Moisio
21Joona Hallivuori 54'
26Samuel Huotari
27Rasmus Väisänen 71'

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

12.10. HJS - TamU 3 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

20.10. klo 16 TamU - HJS

klo - TamU naiset

klo - TamU 2