Nousujuna pysyi raiteillaan IFK-voitolla

20/08/2024 TamU naiset
Otteluraportti

Naisten edustusjoukkue jatkoi lauantaina Pyynikillä voittojen tiellä, kun IFK Mariehamn kaatui suuremmitta vaikeuksitta maalein 5–2 (2–1). Elsa Kaihian jo ottelun alkuminuuteilla tekemä maali antoi ottelulle mukavan alun, ja Kaihian toinen maali puolen tunnin kohdalla lupaili jo voittoa. Lopulta ottelua saatiin kuitenkin jännittää pitkälle toiselle jaksolle saakka, sillä IFK:lla oli kavennusmaalin lisäksi useampi paikka tasoittaa otteli. TamU puolestaan sai tehtyä lisämaaleja vasta ottelun viimeisen puolituntisen aikana, jolloin maalin makuun pääsivät hattutemppunsa viimeistellyt ja pian perään neljäntensä tehnyt Kaihia sekä loppulukemat viimeistellyt Jenni Särö.

Naisten Kolmonen

5 – 2

  • TamU voitti toisen ottelun peräkkäin, ja maalivirekin näyttää taas löytyneen.
  • Sarjanousu ei ole omissa käsissä, mutta voittamalla loput ottelunsa TamU asettaa paineen FC Nokialle.
  • Elsa Kaihia teki ottelussa peräti neljä maalia, ja kasvatti kauden maali­määränsä jo yhteen­toista. Samassa lukemassa on viidennen maalin IFK:n verkkoon tehnyt Jenni Särö.

Nopean Elsa Kaihian avausmaali ei itse asiassa siivittänyt Sinipaitoja sellaiseen lentoon kuin olisi voinut odottaa, vaan jo pari minuuttia maalia seuranneen avauspotkun jälkeen maarianhaminalaisten kolmetoista maalia kaudella tehnyt tehopelaaja Tilda Engström oli puolittain läpi, mutta laukoi onneksi pallon maalin yli.

Vielä ennen vartin täyttymistä myös TamU-vahti Kiira Kaivola joutui näyttämään erityisosaamistaan nousemalla passipaikaltaan maalin edestä vangitsemaan pallon vapaaseen tekopaikkaan pääsemässä olleelta hyökkääjältä.

Vapauttavan tuntuinen 2–0-maali syntyi Jenni Särön upeasta keskityksestä, josta Elsa Kaihia pääsi herkuttelemaan varman viimeistely. Huuma oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä alle viisi minuuttia myöhemmin Tilda Engström kavensi tilanteeksi 2–1 upean yksilösuorituksen päätteeksi.

IFK oli lähellä jopa tasoittaa pelin, sillä viitisen minuuttia ennen puolta aikaa se pääsi hyökkäämään vauhdilla keskikentän yli, ja vain Kiira Kaivolan oikea-aikainen vastaantulo esti maalin synnyn. Näin tauolle mentiin Sinipaitojen 2–1-johdossa.

Terävä alku myös toiselle jaksolle

Toinen jakso alkoi Sinipaitojen osalta yhtä terävästi kuin ensimmäinenkin, ja jo reilun minuutin pelin jälkeen aiemmin maaleilla herkutellut Elsa Kaihia tarjoili Alisa Matilaiselle maukkaan tekopaikan, mutta IFK-maalivahti Alessa Nordblom esitti upean lähitorjunnan ja pelasti tilanteen kulmaksi. Johanna Heikkisen kulmalta lähettämän pallon Nordblom poimi varmasti käsiinsä.

Tämän jälkeen molemmissa päissä nähtiin muutamia tekopaikkoja, joissa kuitenkin laukauksen epäonnistuivat sen verran, että maalivahdit ottivat helppoja torjuntoja tai saivat katsoa kun pallo meni turvallisesti maalin ohi. Lopulta tunnin pelin jälkeen TamUlla osui viimeistely kohdilleen, kun Elsa Kaihia puski pallon takakulmaan Johanna Heikkisen mainiosta tarjoilusta.

IFK oli lähellä maalia pian 3–1-maalin jälkeen, kun Tilda Engström sai liikaa tilaa virittää laukauksensa. Sinipaitojen onneksi laukaus meni maalin ohi. Heti seuraavasta tilanteesta syntyi kuitenkin 3–2-kavennus, kun Othilia Nordberg pääsi viimeistelemään nopean hyökkäyksen päätteeksi.

TamUn kuittaus nähtiin kuitenkin reilu minuutti myöhemmin, kun Elsa Kaihia pääsi viimeistelemään jo illan neljäntens. Pyynikillä elettiin tunteiden vuoristorataa. Viides maali oli lähellä jo hyvin pian perään, kun Johanna Heikkinen laukoi terävästi ylärimaan. Viimeisellä kympillä myös Jenni Särö laukoi ylärimaan, mutta pallo pomppasi alas ja ulos.

Lopullinen ratkaisu nähtiin parisen minuuttia ennen täyttä aikaa, kun Jenni Särö ja Laura Toivainen karkasivat IFK:n hakiessa kavennusta Toivainen tarjoili ja Särö sai viimeistellä 5–2-lukemat kauden yhdennellätoista maalillaan. Varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla, mutta Toivaisen laukoma ottelun kolmas ylärimalaukaus ei riittänyt kuudenteen maaliin.

Nousutaistelu jatkuu

Tulos piti Tampere Unitedin nousujunan raiteillaan, ja nousutaistelu jatkuu ensi lauantaina 24.8. klo 14.00 Pyynikillä, kun vastaan asettuu sarjassa viidentenä oleva Liedon Pallo. Voitto on edelleen ainoa mahdollisuus, sillä muuten FC Nokia pääsee karkaamaan liian kauaksi.

Ensi lauantain ottelu on osa Pyynikin superpäivää, jossa miesten kolmosjoukkue kohtaa Ilveksen vitosjoukkueen klo 12.00, ja miesten kakkosjoukkue pelaan Kolmosen kärkikamppailun Nokian Palloseuraa vastaan klo 16.00. Kaikkiin otteluihin on vapaa pääsy. Nähdään Pyynikillä!

Naisten Kolmonen

5 – 2

( 2 – 1 )

5′ Elsa Kaihia
29′ Elsa Kaihia
62′ Elsa Kaihia
69′ Elsa Kaihia
88′ Jenni Särö

Yleisöä:
46

33′ Tilda Engström
67′ Othilia Nordberg

Yleisöä:
46

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

6.10. GBK - TamU 1 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

12.10. klo 13 HJS - TamU

klo - TamU naiset

klo - TamU 2