"Taannoisessa FC Jazz -ottelussa kaulallani oli violetti-valkoinen huivi, ja moni tuli kysymään miksi. Nämä värit kuuluvat SV Austria Salzburgille, jonka tarinassa on paljon samaa kuin Tampere Unitedilla. Siksi ajattelin nyt avata kaikille, mistä tässä on kyse. Monelle seura on kyllä saattanut tulla vastaan somessa taannoisen Salzburgin derbyn ansiosta", kirjoittaa Tampere Unitedin puheenjohtaja Antti Niemistö vieraskynä-palstalla. Palsta on vapaa kaikille seurayhteisöön kuuluville, ja kirjoituksen aihe voi olla mitä tahansa: kannattajakulttuuria, seurakulttuuria, tarinaa seuratyön arjesta, pelillistä analyysiä, tai kerro sinä!
Vieraskynä
- Palstalla julkaistaan seuraihmisten ja seuran kannattajien tekstejä.
- Ota yhteyttä vieraskyna (ät) tampereunited.fi jos haluat julkaista oman tekstisi palstalla.
Kannattajat kampanjoivat perinteisten värien säilyttämiseksi, mutta mikään ei auttanut. Paras kompromissi mitä yhtiö tarjosi oli, että kapteenin nauha ja maalivahdin sukat olisivat violetit.
Kaudella 2006–07 SV Austria Salzburg pelasi alueen alimmalla sarjatasolla, ja otti neljä peräkkäistä sarjanousua. Tästä ei tarvitse vaihtaa muuta kuin vuosiluvut ja neljä peräkkäistä nousua neljään nousuun viidessä vuodessa, ja tarina onkin Tampere Unitedin tarina.
Tänä kesänä tapahtui lopulta se mitä oli odotettu 18 vuotta. SV Austria Salzburgille arvottiin Itävallan Cupin 2. kierroksen otteluun vastustajaksi se yhtiö, joka oli varastanut seuran vuonna 2005.
Ennen ottelua stadionin ympäristössä oli käynnissä festivaali. Laulut raikuivat, olut virtasi ja ruuti haisi ilmassa. Kaikilla oli mukavaa yhdessä olipa kyse sitten ultra-kannattajasta tai lapsiperheestä.
Derbyssä kyse oli nähdäkseni voimannäytöstä, eli siitä, että kyseessä on aivan erityinen yhteisö, jolle oma seura on kaikki kaikessa. Se on jalkapallokulttuuria, kannattajakulttuuria ja seurakulttuuria, jota ei voi kuin ihailla.
Asetelmasta huolimatta tunnelma stadonilla ei ollut missään vaiheessa vihainen tai aggressiiivinen. Austrian kannattajat olivat tulleet juhlimaan omaa seuraansa tuloksesta riippumatta. Vastustajaan suhtauduttiin lähinnä halveksivasti.
SV Austria Salzburgin tarina tuli minulle tutuksi vuoden 2005 tienoolla YouTubessa vastaan tulleen videon kautta. En osaa tarkkaan sanoa vuotta, mutta vuosi 2005 on se, jona Austrian tarina muuttui radikaalisti, ja myös YouTube on aloittanut samana vuonna. Arvauksena voisi heittää, että vuosi saattoi olla 2007.
Mistä siis on kyse?
SV Austria Salzburg on vuonna 1933 perustettu seura, joka voitti Itävallan mestaruuden pariin kertaan 1970- ja 1980-luvuilla. UEFA Cupin finaalissakin joukkue pelasi kaudella 1994, mutta hävisi sen San Sirolla Inter Milanille.
Seura oli talousvaikeuksissa 2000-luvun alussa, ja keväällä 2005 saatiin tieto paikallinen energiajuomayhtiön tulemisesta seuran omistajaksi. Aluksi seuran kannattajat olivat iloisia uudesta varakkaasta omistajasta. Toisin kuitenkin kävi.
Uusi omistaja päätti muuttaa seuran perinteiset violetti-valkoiset värit puna-valkoisiksi. Itävallassa seuran nimeäminen uudelleen sponsorin mukaan on tavallista, mutta värien muuttaminen ei, ja tästä muodostui kipupiste. Kannattajat kampanjoivat perinteisten värien säilyttämiseksi, mutta mikään ei auttanut. Paras kompromissi mitä yhtiö tarjosi oli, että kapteenin nauha ja maalivahdin sukat olisivat violetit.
Lisäksi yhtiö ilmoitti olevansa uusi vuonna 2005 perustettu seura, jolla ei ole aiempaa historiaa. Se ei siis hyväksynyt aiemmin voitettuja mestaruuksia omikseen. Tosin tilanne on tänäpäivänä Itävallan liiton painostuksesta toisin.
Kannattajat perustavat seuran uudelleen
Seuransa menettäneet kannattajat joutuivat syksyllä 2005 perustamaan seuransa uudelleen, ja sillä oli nopeasti yli 800 jäsentä. Kaudella 2006–07 SV Austria Salzburg pelasi alueen alimmalla sarjatasolla, ja otti neljä peräkkäistä sarjanousua. Tästä ei tarvitse vaihtaa muuta kuin vuosiluvut ja neljä peräkkäistä nousua neljään nousuun viidessä vuodessa, ja tarina onkin Tampere Unitedin tarina.
Seuralla oli heti ja on edelleen vahva kannatus Salzburgissa. Tietenkään yleisömäärät eivät ole samaa tasoa kuin pääsarjaseuroilla, mutta seuran kotikentällä Max Aicher Stadionilla on upea tunnelma. kun pääty on aina täynnä ultra-henkisiä kannattajia ja myös pääkatsomossa eletään vahvasti mukana. Kotikentän yleisökapasiteetti on 1566 katsojaa.
Kaudeksi 2015–16 Austria nousi jopa Itävallan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Kausi osoittautui kuitenkin erinäisten vastoinkäymisten takia taloudellisesti todella raskaaksi. Talousvaikeudet johtivat kuuden pisteen vähennykseen, mutta tästä huolimatta urheilullinen menestys olisi riittänyt yhdeksänteen sijaan ja sarjassa säilymiseen. Velkaa oli kuitenkin kertynyt 1,4 miljoonaa euroa, ja seuran maksukyvyttömyyden takia se pudotettiin yhtä sarjatasoa alemmaksi.
Tänä syksynä Austria tiedotti, että seuran on jälleen velaton. Jättiveloista selviytyminen oli vaatinut sadoilta kannattajilta lainoja seuralle, ja nyt seura on kyennyt maksamaan ne kaikki takaisin. Kannattajat pelastivat seuran jo toisen kerran.
Oma matkani seuran jäseneksi
Ensimmäinen oma vierailuni Salzburgiin osui kevääseen 2017, jolloin Austria pelasi ensimmäistä kauttaan putoamisen jälkeen ja kamppaili talousvaikeuksien kanssa. Lähetin sähköpostia seuran yhteyksiä toisiin seuroihin hoitaneelle David Rettenbacherille, kerroin Tampere Unitedin tarinan, ja kerroin että olisi mukava tulla Salzburgiin ja keskustella yhteisistä kokemuksista. David vastasi näin:
Thanks for your e-mail. I heard about your story – but now I know more details, thanks for that.
We are really looking forward to meet and welcome you in Salzburg and have a couple of beers together!
Just let me know when you arrive here and how many people you are.
David Rettenbacher
Matka sitten toteutui, ja nykyisistä hallituksen jäsenistä Mikko Malinen ja Matti Malinen olivat mukanani. Davidin ehdottama ilta oluiden parissa on yksi elämäni ikimuistoisempia, sillä tarinat seuran vaiheista olivat aivan huikeita. Mukana oli myös seuraikoniksi parhaiten kuvailtava vanhempi herrasmies, jonka tarinat veivät pitkälle menneiden vuosikymmenten menestykseen.
Yksi sana toistui keskustelussa: Tradition eli perinteet. Vaikka teknisesti ottaen SV Austria Salazburg on nyt uusi vuonna 2005 perustettu seura, seuran perinteet vievät vuoteen 1933 asti.
Olennaista ei ole se, mitä virallisissa papereissa lukee, vaan se mitä seuran kannattajat tuntevat sydämessään. Meillä Tampereella oli sama tilanne silloin, kun sinivihreitä värejä kantoi TamU-K, mutta TamUssa olemme sikäli salzburgilaisia ystäviäni onnekkaampia, että saimme kaudeksi 2016 alkuperäisen seuran takaisin haltuumme, emmekä vain nimeä kuten Salzburgissa.
Pelipäivänä tulimme myös kutsutuksi yhden Austrian ultraryhmistä kerhohuoneelle. Muutoinkin pelipäivä oli huikea elämys. David oli järjestänyt meille liput, joilla sai liikkua vapaasti pääkatsomossa ja kannattajakatsomossa. Ensimmäisellä jaksolla ihailimme päädyn kannatusta pääkatsomosta käsin, ja toisella jaksolla menimme mukaan laulamaan sen mitä vähäisellä saksankielen taidolla pystyi.
Vuosien varrella vierailin Salzburgissa kahdesti uudelleenkin. Näistä ensimmäisellä kerralla ohjelmassa oli kotipeli, ja David yllätti minut VIP-lipulla. Samalla reissulla pääsin myös Austrian kakkosjoukkueen vierasotteluun.
Kolmannen reissun ajoitin vierasderbyyn Saltzburger AK 1914:ää vastaan. Aikamoinen elämys sekin, kun marssimme satojen kannattajien marssina kokoontumispaikasta pitkän taipaleen stadionille, jossa tietenkin dominoimme tunnelmaa koko ottelun ajan. Mukana marssilla ja matsissa oli runsaasti myös lapsiperheitä ja seniorikannattajia.
Derby seuran varastanutta yhtiötä vastaan
Tänä kesänä tapahtui lopulta se mitä oli odotettu 18 vuotta. SV Austria Salzburgille arvottiin Itävallan Cupin 2. kierroksen otteluun vastustajaksi se yhtiö, joka oli varastanut seuran vuonna 2005. Edessä oli historian ensimmäinen kohtaaminen.
Tieto kertoi, että mahdollisuudet saada lippu otteluun ovat huomattavasti paremmat, jos liittyy heti seuran jäseneksi, joten liityin heti. Lopulta kävikin niin, että lippuja ei riittänyt yleiseen myyntiin jäsenille suunnatun myynnin päätyttyä, vaikka ottelu pelattiin reilu 4000 katsojaa vetävällä stadionilla Grödigissä 10 km Salzburgista etelään.
Historiallista derbyä kuvaa parhaiten se, mitä kirjoitin siitä Facebookissa kaksi päivää ottelun jälkeen
Sitä ei oikein osaa vieläkään edes käsittää, miten upeassa ja ainutlaatuisessa ottelussa sain olla tiistaina mukana.
Tänään sain sanoitettua yhden tunteen illasta. Nimittäin tämä Austrian seurayhteisö ei oikeastaan tunnu vihaavan yhtiötä, joka varasti heidän seuransa. He vain haluaisivat, että yhtiö ja sen joukkue eivät olisi edes olemassa.
Vihaa enemmän tunsin ympärilläni syvää halveksuntaa vastustajaa kohtaan – sekä ennen kaikkea ylpeyttä omasta seurasta.
Ich bin ein Austrianer.
Antti Niemistö
Tulin Salzburgiin ottelua edeltäneenä päivänä. Illalla ehkä 300 kannattajaa oli mukana joukkueen valmistavissa harjoituksissa Untersberg Arenalla Grödigissä. Kun portit aukesivat, kannattaja valloittivat päädyn. Laulu raikui ja pyrot paloivat. Alussa joukkue tuli kiittämään kannattajia mukaan tulemisesta ja päävalmentaja kävi kättelemässä capot.
Olin tietenkin itsekin mukana. Löysin nopeasti samaisen seuralegendan, jonka kanssa sain viettää aikaa heti ensimmäisellä Salzburgin vierailullani ja myös kaikilla sen jälkeen. Muutoin en tuttuja löytänytkään, mutta yhteisölliseen tunnelmaan olisi päässyt kiinni vaikkei olisi tuntenut ketään.
Kaikkien aikojen ottelu
Ottelupäivä olikin sitten valmistavat harjoitukset potenssiin kymmenen. Tulin stadionille pari tuntia ennen ottelun alkua. Katsomoihin ei vielä päässyt, mutta stadionin ympäristössä oli käynnissä festivaali. Laulut raikuivat, olut virtasi ja ruuti haisi ilmassa. Kaikilla oli mukavaa yhdessä olipa kyse sitten ultra-kannattajasta tai lapsiperheestä.
On mahdoton käsittää sitä tunteiden myrskyä, joka Austria Salzburgin pitkäaikaisten kannattajien päässä täytyi ottelupäivänä olla. Seuralle kyse oli nähdäkseni voimannäytöstä, eli siitä, että kyseessä on aivan erityinen yhteisö, jolle oma seura on kaikki kaikessa. Se on jalkapallokulttuuria, kannattajakulttuuria ja seurakulttuuria, jota ei voi kuin ihailla.
Kaikki tietenkin tiesivät, että ottelussa mahdollisuudet ovat vähäiset, kun vastassa on Itävallan mestaruuden kymmenen kertaa peräkkäin voittanut ja jatkuvasti Mestarien liigan lohkovaiheessa pelaava yhtiö. Siinä mielessä tuloksella ei ollut merkitystä.
Silti Austria taisteli urhoollisesti. Aikaisessa vaiheessa tullut takaiskumaali oli harmillinen, mutta silti tauolle mentiin vielä toivoa antaneissa 0–1-tappiolukemissa. Austria oli kuitenkin pystynyt luomaan muutamia hyökkäyksiä, joskin murtautuminen tekopaikkoihin asti näytti vaikealta.
Toisen jakson alkaessa kannattajapääty laittoi käyntiin sellaisen pyroshown, jonka olen aiemmin päässyt näkemään vain YouTubessa, vaikka olen sentään aika isoissa derbyissä maailmalla vieraillut. Tuomari vihelsi pelaajat pois kentältä, mutta violettipaitaiset eivät vaikuttaneet kovin halukkailta siihen. Erityisesti minua huvitti jo maalilleen ehtinyt Austrian maalivahti Manuel Kalman, joka otti tilanteen siten kuin se hänelle olikin, eli ei mitään kovin poikkeavaa kuitenkaan.
Ottelun lopulliset ratkaisut nähtiin toisen jakson jälkimmäisellä puolikkaalla, ja ottelu päättyi lopulta 0–4.
Tunnelma stadionilla ei kuitenkaan missään vaiheessa laskenut. Olin itse ultra-kannattajia vastapäisessä päädyssä, mutta myös siellä lähes kaikki olivat lauluissa mukana.
Pitkällä sivulla olevat kannattajat olivat pitkälti niitä, jotka olisivat halunneet kannattajapäätyyn, mutta eivät saaneet lippua. Siellä laulettiin aivan koko ajan. Itsekin olin lauluissa mukana sen mitä pystyin, sillä aika monen laulun sanat ovat tarttuneet vuosien varrella hyvin, ja silloin kun huudettiin esimerkiksi ”Bullenschweine” sain kyllä heti kiinni mistä on kyse.
Asetelmasta huolimatta tunnelma stadonilla ei ollut missään vaiheessa vihainen tai aggressiiivinen. Austrian kannattajat olivat tulleet juhlimaan omaa seuraansa tuloksesta riippumatta. Vastustajaan suhtauduttiin lähinnä halveksivasti.
Ottelun jälkeen Austria juhli kuin se olisi voittanut. Pelaajat tulivat riviin kannattajapäädyn eteen kädet toistensa kaulalla, ja hyppivät ja lauloivat mukana ”wer nicht springen ist ein Bulle” eli ”kuka ei laula on härkä” samalla kun soihdut ja savut paloivat.
Yksi Austriassa ihailemani piirre onkin se, miten seurakulttuuri on viety läpi myös joukkueeseen. Jokainen pelaaja tiesi mistä on kyse, eikä ollut aika ajatella juuri kentällä koettua tappiota.
Muutoinkin pelaajille tehdään Austriassa selväksi, että he taistelevat kannattajien puolesta. Joukkue on olemassa kannattajia varten, eikä kannattajat joukkuetta varten. Stadionilla, harjoituskentällä ja tietääkseni myös pukukopissa on isosti näkyvillä slogan ”Du kämpfst für die Dans” eli ”Sinä taistelet kannattajien puolesta”. Jokainen pelaaja ymmärtää tämän, eikä se jää pelkäksi sloganiksi.
Epilogi: ei enää pelkkä vierailija
Omalla kohdallani ottelu muutti sen, että en enää tuntenut Salzburgissa olevani pelkkä vierailija. Olin liittynyt seuran jäseneksi, ja se sai seuran tuntumaan jo hiukan omalta. Aiemmin olen ollut hiukan ujosti mukana, mutta nyt ajattelin olevani Austrianer.
Jäsenkortti saapui postissa muutama päivä Suomeen palaamiseni jälkeen. Tuntui jopa tunteikkaalta avata tyylikäs paketti, jossa oli mukana myös violetti t-paita.
In Salzburg nur die Austria!
