Ville Dahlman siirtyy sivuun Tampere United jalkapallo Oy:n toimitusjohtajan tehtävistä omasta aloitteestaan henkilökohtaisista syistä. Myös yhtiön hallituksen kokoonpanoon on tullut jo aiemmin muutos, kun puheenjohtajana kesäkuussa aloittanut Ville Salonen jäi pois hallituksesta ja siirtyi advisorin rooliin. Myös Dahlman on kutsuttu hallituksen advisoriksi.

Tampere United jalkapallo Oy
- Puheenjohtaja ja kaksi muuta hallituksen jäsentä.
- Hallituksella kaksi advisoria.
- Myynnissä ja urheilutoimenjohdossa muuta henkilöstöä.
Joskus elämässä tulee eteen hetkiä, joina on ajateltava omaa jaksamista ja perheen etua. Tässä tilanteessa vastuullinen teko on siirtyä pois toimitusjohtajan paikalta.
”Joskus elämässä tulee eteen hetkiä, joina on ajateltava omaa jaksamista ja perheen etua. Tässä tilanteessa vastuullinen teko on siirtyä pois toimitusjohtajan paikalta ja tukea seuraa jatkossa hallituksen advisor-roolissa, koska en pysty antamaan täyttä panosta vaativassa toimitusjohtajan tehtävässä”, Dahlman kommentoi ratkaisuaan.
Advisorina Dahlman on hallituksen käytettävissä ja kutsutaan myös hallituksen kokouksiin, mutta muodollista roolia advisorilla ei ole.
Dahlmanin aikakaudella Tampere Unitedin edustusjoukkue on ottanut isoja askelia kohti seuran vision mukaista tavoitetta palauttaa seura sinne, missä se 2000-luvun ensimmäisenä vuosikymmenenä oli.
”Olen erittäin ylpeä ja onnellinen siitä, että sain olla mukana kaksi vuotta Suomen jalkapallon historian kauneimmassa comeback-tarinassa. Saavutimme yhdessä vaikeiden aikojen keskellä sarjanousun huikeassa trillerissä Tammelassa. Ja ennen kaikkea onnistuimme nostamaan arjen vaatimustasoa vastaamaan sitä tasoa, mistä voidaan ponnistaa kohti korkeampia tasoja”, Dahlman sanoo.
Dahlmanin tuleva rooli täsmentyy vasta pidemmän ajan kuluessa, mutta kaikissa tilanteissa hän on ainakin yhtiön osakas.
”Olen usein sanonut, että tämä seura on tuntunut kodilta ja sillä on erityinen paikka minun sydämessäni”, Dahlman päättää.
Yhtiön uudet järjestelyt
Tampere United ei tässä vaiheessa avaa toimitusjohtajan tehtävää hakuun, vaan päävastuun yhtiöstä kantaa hallituksen puheenjohtajana toimiva Antti Niemistö yhdessä hallituksessa jatkavien Heikki Wilenin ja Kari Kivipensaan kanssa.
”Pyrimme vahvistamaan hallitusta tulevan kevään aikana, ja toivon että löydämme uuden puheenjohtajan, jotta kaksoisroolini ei jatku pidempään”, sanoo myös Jalkapalloseura Tampere United ry:n puheenjohtajana toimiva Niemistö.
Salonen toteaa ajankäytön haasteiden olleen suurin syy siihen, että hän siirtyi omasta aloitteestaan puheenjohtajan paikalta hallituksen advisoriksi.
”Oma sydämeni on pelaajakehityksessä ja junioritoiminnassa, ja haluan olla omalla valmennuspanoksellani 2012 syntyneiden ikäluokassa viemässä TamUn junioritoimintaa eteenpäin. Kun minulle kesän aikana ilmeni, että yhtiö tarvitsee puheenjohtajan, joka pystyy sitoutumaan yhtiön toimintaan isomman ajallisen resurssin, päädyin astumaan sivuun ja jatkamaan toki pienemmässä roolissa”, Salonen sanoo.
Puheenjohtaja Niemistö korostaa advisoreiden merkitystä yhtiölle.
”Ville Salosen tuki advisorina on ollut erittäin tärkeä, ja saamme myös Dahlmanin mukaan auttamaan, kunhan hän saa ensin pidettyä tarvitsemansa tauon yhtiön toiminnasta.”
”Dahlmanin kanssa olemme olleet hyvä työpari, sillä ajatuksemme miesten edustusjoukkueen strategisen tason ratkaisuista sekä seurakulttuurin kehittämisestä ovat yhtenevät”, Niemistö sanoo.
Dahlmanilla olleista keskeisistä tehtävistä Niemistö ottaa vastuulleen taloushallinnon ja myynnin johtamisen. Myynnissä on mukana myös aiemmin syksyllä mukaan liittynyt Iiro Halén. Urheilutoimenjohtoon tulee uusi henkilö, josta tiedotetaan lähipäivinä.
”Dahlman on tuonut seuraan avainpelaajia Joonas Immosesta ja Jesse Huhtalasta lähtien, eikä tämän merkitystä viimeisen kahden kauden menestyksessä voi liikaa korostaa”, Niemistö muistuttaa.
Dahlmanin rooli on ollut keskeinen Tampere Unitedin vuoteen 2030 ulottuvan strategian luomisessa.
”Jatkamme strategian mukaisten tavoitteiden mukaisesti, ja tavoitteena on, että Tampere United viedään pääsarjaan ja Euroopan kentille 2030-luvun aikana”, päättää Niemistö.



