Maukas lisäajan voitto Liedossa

22/05/2024 TamU naiset
Otteluraportti

Naisten edustusjoukkue jatkoi tappiottomien pelien putkeaan Liedon Pallon vieraana numeroin 1–2 (1–1). Oman mausteensa otteluun toivat naisten kauden ensimmäinen peli luonnonnurmella sekä päivän hellelukemat, mutta tämä ei lopulta hieman kapeasta kokoonpanostakaan huolimatta muodostunut voiton esteeksi, sillä loppuen lopuksi ottelun voittomaali saatiin tehtyä kulmapotkusta ottelun lisäajalla. Emilia Nummisen tekemä voittomaali jäi myös ottelun viimeiseksi tilanteeksi.

Naisten Kolmonen

1 – 2

  • TamUn tappioton putki sai jatkoa ja joukkue jatkaa sarjakärjessä.
  • Kolme pistettä olivat samalla Sinipaitojen ensimmäiset Liedon Pallolta ottamat pisteet.
  • Pelit jatkuvat ensi lauantaina kotona Pyynikillä sarjanousija Apasseja vastaan.

Ottelu alkoi TamUn osalta melko tunnustelevissa merkeissä. Syöttöjen voimakkuuksien kanssa oli aluksi haasteita luonnonnurmen vuoksi. Toisaalta LiePa prässäsi ottelun alussa ylhäältä, ja tämä aiheutti ongelmia Sinipaitojen pelinrakenteluun.

LiePa puolestaan tuli ottelun alkuun terävästi ja sai luotua painetta TamUn puolustukselle. Ottelua oli pelattu 19 minuuttia kun LiePa:n maalitykki Terhi Ristolainen karkasi Tamun puolustukselta puolittaiseen läpiajoon, ja sai sijoitettua pallon ohi TamUn maalivahti Hilkka Palon. Maali oli Ristolaiselle jo kauden yhdestoista, vaikka ottelu oli hänelle vasta kauden kuudes.

LiePan maalin jälkeen myös TamU pääsi otteluun mukaan paremmin ja sai aikaseksi pidempiä syöttöketjuja sekä luotua painetta vastustajan maalille. TamUn avausmaali nähtiinkin kymmenen minuuttia LiePan maalin jälkeen Johanna Heikkisen kulmapotkun seurauksena, kun pallo kimposi LiePan pelaajasta omaan maaliin.

Maalin jälkeen ottelu jatkui tasaisissa merkeissä kunnes tuomari vihelsi pilliin ensimmäisen puoliajan päättymisen merkiksi. Ottelu oli ollut kohtalaisen hyvin TamUn hallussa, mutta tasalukemat eivät olleen tässä kohtaa mikään vääryys.

Toisella jaksolla TamU yritti säilyttää maltin pallollisessa pelaamisessaan, mutta kotijoukkueen linjojen välit venyivät, jonka antoi TamUlle mahdollisuuden suoraviivaisiin hyökkäyksiin. TamU painosti läpi jakson ja sai luotua useita maalintekotilanteita, mutta viimeistely jäi ontumaan.

TamU onnistui silti säilyttämään rauhan pelaamisessaan, eikä edellisissä peleissä nähtyä toisen jakson pallopaniikkia nähty. Maalinteko tamperelaisilta ei kuitenkaan onnistunut ennen ottelun viimeistä tilannetta.

Wingback Johanna Heikkinen antoi sisäkierteisen pallon kohti takatolppaa, josta toppari Emilia Numminen pääsi puskemaan pallon verkon perukoille lisäajan seitsemännellä minuutilla. Näin syntyneiden 1–2-lukemin TamU nappasi ensimmäistä kertaa pisteitä lietolaisia vastaan.

Voiton ansiosta TamU jatkaa sarjan kärjessä, joskin yhden ottelun vähemmän pelannut FC Nokia vaanii vain kolmen pisteen päässä.

Seuraavan kerran TamU pelaa ensi lauantaina 25.5. kun Pyynikin urheilukentälle saadaan vastaan sarjanousija Apassit. Ottelu alkaa klo 14.00, mutta anniskelualue ja grillipiste palvelevat jo klo 13.30 alkaen. Saatavilla on Pyynikin Brewing Companyn ja Salama Brewing Companyn juomia sekä Tapolan ja Vegemin makkaroita. Tervetuloa!

Naisten Kolmonen

1 – 2

( 1 – 1 )

29′ Oma maali
90+7′ Emilia Numminen

Yleisöä:

19′ Terhi Ristolainen

Yleisöä:

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Edun Herkkukeidas Insta Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

13.7. HJS - TamU 2 – 0

19.6. TuTo - TamU naiset 1 – 5

27.6. PP-70 - TamU 2 2 – 7

17.7. klo 19 TamU - SexyPöxyt

21.7. klo 14 TamU naiset - FC Nokia

27.7. klo 18 TamU 2 - TP-49