Naisten edustusjoukkueella on lauantaina vuorossa kauden odotetuin vieraspeli, sillä juna vie varhain aamulla Turun satamaan, jossa astutaan Maarianhaminaan vievään laivaan. Saarireissulta on aieempina vuosina saatu hyvin pisteitä mukaan paalulaivan kannelle, ja näitä on päästy fiilisitelemään yhdessä matkassa mukana olevien kannattajien kanssa. Tänä vuonna Ahvenanmaalle lähdetään tämä sama tavoite mielessä. Ottelu pelataan tuttuun tapaan Maarianhaminan pääareenalla eli Wiklöf Holding Arenalla.
IFK Mariehamn – TamU
- TamUlla on viidestä aiemmasta kohtaamisesta tilillään neljä voittoa ja yksi tasapeli.
- Tänä vuonna IFK Mariehamn on kuitenkin aloittanut sarjan erittäin vahvasti.
- Ottelun voittaja nousee sarjan kärkipaikalle.
Maarianhaminaan on aina mahtava lähteä ja joukkue odottaa tätä matkaa innoissaan. Pari runkopelaajaa poissa, mutta saamme silti iskukykyisen joukkueen matkaan.
Päävalmentaja
Ensimmäisen kerran naisten eedustus pääsi laivamatkalle kaudella 2021. Tuolloin pelattiin pandemiatilanteen takia vain yksinkertainen alkusarja, ja lukemiin 2–2-päättynyt vierasottelu jäi kauden ainoaksi, kun TamU jatkoi ylempään jatkosarjaan ja IFK jäi alempaan jatkosarjaan.
Kaudella 2022 Maarianhaminaan päästiin jo ennen juhannusta, ja TamU otti mukavan 0–2-voiton. Myös viime kauden ottelusta Tampereelle lähti täydet pisteet ottelun päätyttyä 2–3-voittoon. Kotona Pyynikillä TamU on ottanut IFK:sta jopa selvemmät voitot, ja näin ollen TamU on kaksikon kamppailuissa selvästi niskan päällä.
”Maarianhaminaan on aina mahtava lähteä ja joukkue odottaa tätä matkaa innoissaan. Pari runkopelaajaa poissa, mutta saamme silti iskukykyisen joukkueen matkaan”, toteaa päävalmentaja Kari Numminen.
Molemmat joukkueet ovat aloittaneet kuluvan kauden vakuuttavasti. TamU on neljän ottelun jälkeen tappiottomana sarjan toisena, ja kolme ottelua voittanut ja yhden hävinnyt IFK on kolmosena vain pisteen verran Sinipaitojen perässä. Sarjaa paremman maalieron turvin johtava FC Nokia ei pelaa tulevana viikonloppuna ollenkaan, joten joko TamU tai IFK nousee lauantaina sarjan kärkeen.
”Maarianhaminasta otetaan kolme pistettä oman pelikirjan noudattamisella ja joukkueena pelaamisella. Tiukkaa varmasti tulee ja Maarianhamina on aloittanut kauden vahvasti, joten se täytyy huomioida omassa tekemisessä”, päävalmentaja Numminen toteaa.
IFK Mariehamnin kokoonpanossa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia viime kauden jälkeen. Tärkein pelaaja näyttää olevan Tilda Engström, joka on tehnyt maaleja jokaisessa tämän kauden ottelussa kokonaissaldon näyttäeessä kuutta maalia. Tampere Unitedissa maalit ovat jakautuneet tasaisemmin, sillä Janika Ilvesoksalla on kaksi tehtyä maalia, ja yhden maalin tehneitä pelaajia viisi.
Alkukauden vastustajia katsottaessa huomaa, että IFK:n voittamat joukkueet sijoittuvat sarjataulukon hännille: SalPa on viimeisenä, TPS:n kakkosjoukkue yhdeksäntenä ja Apassit kahdeksantena. TamUn neljä vastustajaa ovatkin olleet SalPaa lukuunottamatta huomattavasti kovempia joukkueita, sillä FC Nokia johtaa sarjaa, PIF on viidentenä ja PaiHa kuudentena.
Oman elementtinsä ottelupäivään tuo se, että Tampereelta lähdetään käytännössä jo aamuyöllä, ja perillä Maarianhaminassa ottelun alkua joudutaan odottamaan yli viisi tuntia.
”Päivä on pitkä, joten joukkueen peli-ilmeen pitäminen joutuu koetukselle. Ruokaa on tarjolla hyvin päivän aikana, mutta kunnollista lepopaikkaa ei päivän ole tarjolla”, päävalmentaja Numminen kuvailee.
Maarianhaminaan on lähdössä TamUlta hyvä kokoonpano täydennettynä noin viidellätoista kovaäänisellä kannattajalla. Wiklöf Holding Arenalle on odotettavissa hyvä tunnelma, kun ottelu potkaistaan käyntiin lauantaina 11.5. klo 19.30.