Naisten edustusjoukkue kohtasi TPS:n kakkosjoukkueen sunnuntai-iltana Pyynikin urheilukentällä ja nappasi voiton mukavilla 6–2 (4–1) -lukemilla. Joukkue onnistui maalinteossa erikoistilanteissa sekä pelitilanteissa, ja maalintekotilastoon pääsi neljä pelaajaa. TamU jatkaa sarjakärjessä, ja kaksi ottelua vähemmän pelannut FC Nokia on nyt kuusi pistettä sarjakärjessä olevan TamUn takana. Seuraavan parin viikon aikana saadaan jännittää, kurovatko nokialaiset eron umpeen rästiotteluissaan.


6 – 2

- TamU jatkaa tappiottomana sarjakärjessä.
- Ottelussa nähtiin kauden paras yleisömäärä 91 katsojaa, kun miesten ottelusta Tammelasta tuli seuran kuljetuksella hyvä määrä kannattajia.
- Seuraavaa kotiottelua joudutaan odottamaan peräti seitsemän viikkoa.
Ottelun alku oli SInipaidoille hivenen hankala, sillä TPS aloitti aggressiivisen prässin heti aloitusvihellyksestä ja TamU jäi hieman telineisiin. TPS loi painetta Sinipaitojen kenttäpuoliskolle, mutta TamU ei päästänyt turkulaisia vetopaikoille asti.
Ensiminuuttien jälkeen TamU sai ottelusta paremmin otetta ja käänsi ottelua kohti TPS:n maalia. Ottelun ensimmäinen maali syntyi 14. peliminuutilla, kun Jenni Särö pääsi ohittamaan puolustajansa ja laukoi maalivahdin käsien kautta pallon etukulmasta sisään.


Peliä ehdittiin pelaamaan vain muutama minuutti eteenpäin, kun TamU sai kulmapotkun oikealta. Kulmapotkun antoi tuttuun tapaan Johanna Heikkinen sisäänpäin kierteisenä pallona. Edellisten otteluiden tuttu tutkapari toimi jälleen kerran, ja Emilia Numminen puski Heikkisen kulmasta pallon varmasti sisään.
TPS sai ensimmäisen jakson edetessä luotua pari vaarallista tilannetta myös TamUn päähän, mutta maalivahti Hilkka Palo oli hyvin hereillä, eikä TPS onnistunut saamaan palloa verkkoihin.

TamU jatkoi hyvää syöttöpeliä ja sai luotua paremmin painetta TPSn päähän. Puolen tunnin kohdalla TamUn kova yritys palkittiin jälleen, kun Pihla Lehtinen pääsi laukomaan lukemiksi jo 3–0. Peliä ehdittiin pelata vain kaksi minuuttia eteenpäin, kun TamU sai jälleen kulmapotkun. Johanna Heikkinen antoi täysin identtisen kulman kuin aiemmassa maalissa, ja Emilia Numminen pääsi tuttuun tapaan puskemaan pallon varmasti maaliin.
Ensimmäisen jakson loppupuolella molemmat joukkueet saavat luotua vaarallisia tilanteita boksiin, ja reilu viisi minuuttia ennen taukoa TPS kavensi lukemiksi 4–1 Vilma Avolan hienolla viimeistelyllä. Nämä jäivät myös taukolukemiksi.

Toisella jaksolla vielä kaksi lisämaalia
Toinen jakso lähti liikkeelle TamUn osalta ensimmäistä jaksoa terävämmin, ja peliä pystyttiin kontrolloimaan pallonhallinnan kautta. Tämä tuotti myös tulosta toisen jakson alkupuoliskolla, kun Pihla Lehtinen sai jalkansa vapaaksi toistamiseen ja laukoi tilanteeksi 5–1.
Vain neljä minuuttia myöhemmin TPS kavensi jälleen lukemia. Maalin viimeisteli Rianna Nurmi TamUn puolustaessa pehmeästi.

Viitisen minuuttia myöhemmin TamU teki vielä ottelun viimeisen maalin, kun pallo pelattiin Johanna Heikkiselle TPS:n boksin tuntumaan. Heikkinen harhautti vastustajansa ja laukoi vasemmalla jalallaan kovan laukauksen maalin yläkulmaan.
Maalin jälkeen ottelun tempo hieman rauhoittui, mutta TamU sai edelleen luotua painetta ja muutamia hyviä maalipaikkoja. Enempää maaleja ei kuitenkaan nähty, joten ottelu päättyy TamUn 6–2 (4–1) -voittoon.

Kahden viikon pelitauko
Tampere Unitedilla on vuorossa vapaa viikonloppu, sillä seuraavan kerran Sinipaidat pelaa vasta sunnuntaina 16.6. Maskun Palloseuran vieraana. Heti seuraavalla viikolla keskiviikkona 19.6. edessä on vielä ensimmäisen sarjakierroksen päättävä vierasottelu Turun Tovereita vastaan.
Näiden kahden ottelun jälkeen vuorossa on pidempi kesätauko, sillä pelit jatkuvat vasta sunnuntaina 21.7. kello 14.00 kotiottelulla Salon Palloilijoita vastaan. Tuo ottelu pelataan tietenkin Pyynikin urheilukentällä.




6 – 2
( 4 – 1 )

17′ Emilia Numminen
30′ Pihla Lehtinen
32′ Emilia Numminen
52′ Pihla Lehtinen
61′ Johanna Heikkinen
Yleisöä:
91
39′ Vilma Avola
55′ Rianna Nurmi