Miesten edustuksen tiivis ottelutahti jatkuu, sillä jo huomenna lauantaina on vuorossa vierasottelu HJS:ää vastaan. Ottelu pelataan Säästöpankki-areenalla, ja se on talven viimeinen hallipeli. Torstainen tappio Kolmosessa ensi kaudella nousutaistelsteluun hamuavalle Nokian Palloseuralle jätti kaikille pahan maun, ja tilaisuus kuitata tilanne paremmalla esityksellä tulee tällä kertaa heti kahden nukutun yön jälkeen.
HJS – TamU
- TamUn kolmas peli kahdeksan päivän sisään, mutta HJS:n edellisestä pelistä on kolme viikkoa.
- HJS pelaa uuden päävalmentajan johdolla ja on menettänyt joitakin viime kauden avainpelaajiaan.
- TamU haluaa varmasti jättää itsestään paremman kuvan kuin torstaina Nokialla.
Meiltä vaaditaan varmasti aktiivisempaa puolustamista kuin mitä Nokialla nähtiin, ja tilanteenvaihdoissa pitää olla paljon terävämpiä.
Päävalmentaja
HJS:n pelaajilla on varmasti pelaajilla paljon näyttöhaluja, kun pääsevät pitkästä aikaa pelaamaan. Vastaan tulee nälkäinen joukkue
Päävalmentaja
”Talvella pelit ei mene onneksi uniin, mutta kesällä olisi voinut olla vähän vaikeampaa”, huokaa päävalmentaja Jukka Listenmaa perjantai-iltapäivänä jo katsottuaan NoPS-ottelun tallenteen.
Tallenteen katsominen auttoi päävalmentajaa löytämään myös joitakin positiivisia asioita ottelusta, mutta ne eivät näkyneet tuloksessa puutteiden takia.
”Ensimmäinen jakso oli periaatteessa ihan ok tekemistä. NoPSin selustaa olisi voitu käyttää enemmän hyväksemme, koska siellä oli tilaa. Tuntui että peliä pakotettiin liikaa tietyissä avausmalleissa, mutta sen voi kääntää niinkin päin, että meillä oli ihan hyviä avauksia, mutta vastaanottopäässä oli huonoja pallokosketuksia. Avaukset eivät tulleet niin ahtaisiin paikkoihin kuin miltä pelin aikana tuntui”, Listenmaa analysoi.
Tampere Unitedilla on meneillään kiivas ottelutahti, joten lauantaina kokoonpanossa nähdään niitä pelaajia, jotka eivät torstaina pelanneet. Torstaina Nokian Palloseuraa vastaan avauskokoonpano meni lähes kokonaan uusiksi edellisestä ottelusta, ja isoja muutoksia on luvassa nytkin.
”Luultavasti vain yksi tai kaksi pelaajaa jatkaa avauskokoonpanossa. Katsotaan vielä tänään harjoituksissa, mikä on näiden kahden tilanne.”
”Olisi ollut parempi jos tämä HJS-matsi olisi tullut vasta sunnuntaille, niin tilanne olisi samanlainen kuin mitä kauden aikanakin tulee. Tämä antaa meille oppia, miten meidän kannattaa harjoitella tällainen viikko.”
Vastaan murroksessa oleva HJS
Viime kaudella TamU ja HJS kohtasivat kolme kertaa. HJS oli parempi Suomen Cupin ottelussa Kaupissa sekä Kakkosen kotiottelussaan Kaurialassa, mutta viimeisestä kohtaamisesta Pyynikillä TamUlla on 4–2-voitto. Tuolloin nykypelaajista maalin makuun pääsivät Roope Kostiainen ja Julius Stenroos.
Hämeenlinnassa puhaltavat kuitenkin uudet tuulet, sillä monivuotinen päävalmentaja Lauri Hakanen siirtyi täksi kaudeksi FC Interiin ex-TamU Jarkko Wissin valmennusryhmään, ja uutena päävalmentajana on aloittanut Tommi Silvennoinen, joka luotsasi HJS:n P20-joukkueen SM-hopeaan kaudella 2022. Silvennoisen pelifilosofiaan kuuluu tietojen mukaan pallonhallintapelin painottaminen.
”Olen yhden HJS:n pelin tässä talvella nähnyt, ja pelisysteemi oli ainakin siinä kohtaa sama kuin viime kaudella. Sen pelin perusteella pelaaminen oli hiukan viime kautta suoraviivaisempa, ja HJS yritti päästä Ilveksen selustaan. Siinä on meillekin hyvä haaste, miten saadaan selustaa puolustettua”, Listenmaa toteaa.
”Peli oli tosin alkutalvea, ja pallonhallintapeli on heillä varmasti kehittynyt siitä. Meiltä vaaditaan varmasti aktiivisempaa puolustamista kuin mitä Nokialla nähtiin, ja tilanteenvaihdoissa pitää olla paljon terävämpiä.”
Myös pelaajapuolella on tapahtunut olennaisia muutoksia, kun muun muassa Eemeli Raittinen siirtyi AC Ouluun ja Prince Mokuma JäPSiin. Toisaalta moni tuttu hämeenlinnalaispelaaja jatkaa HJS:ssä kapteenin nauhaa ainakin talven otteluissa kantaneen Elmeri Supperin johdolla, ja HJS:n omasta pelaajaputkesta nousee vuosittain pelaajia edustuksen mukaan.
Edellisestä harjoitusottelusta HJS:llä on jo kolme viikkoa, sillä se kohtasi ennen talvilomaviikkoa Haminan Pallo-Kissat, ja voitto Kolmosessa ensi kaudella pelaavan joukkueen selvin lukemin 6–1 (2–0). Ossi Lehtonen ja Miika Paussu tekivät kaksi maalia mieheen, ja lisäksi maalit tekivät Hamza Lassoued ja Niko Mikkonen. Tätä edellisen ottelunsa HJS oli pelannut jo kuukautta aiemmin, joten mitenkään kiivas ei HJS:n pelitahti ole talvella ollut.
”Siellä on varmasti pelaajilla paljon näyttöhaluja, kun pääsevät pitkästä aikaa pelaamaan. Vastaan tulee nälkäinen joukkue”, Listenmaa arvioi.
Ottelu pelataan Säästöpankki-areenalla Hämeenlinnassa huomenna lauantaina 18.3. kello 17.45 alkaen. Huomaa, että ottelun alkamisaikaa on aikaistettu 15 minuutilla alunperin ilmoitetusta. Ottelusta on tarjolla seuranta Tampere Unitedin live-tilillä Twitterissä.
Tampere United matkustaa otteluun ProLine Charterin bussilla.