31.5.2019

 
 

Kakkosjoukkue palasi voitto­kantaan ja nousi sarja­k√§rkeen

Tampere Unitedin kakkosjoukkue ei suostunut h√§vi√§m√§√§n toista kertaa per√§kk√§in, vaan palasi keskiviikkona Kaupin urheilupuistossa pelatussa ottelussa voittokantaan, vaikka vastassa oli sarjak√§rki Kangasalan Voitto. Edelt√§v√§ll√§ kierroksellahan Sinipaidat pettyiv√§t Toijalan vierasreissulla, kun haastavan pelityylin omaava TP-49 vei ensimm√§ise√§ pisteet mukanansa kakkosjoukkueelta. Kauden ensimm√§isest√§ tappiosta ja suoraan sanottuna ala-arvoisesta vierasottelusta sisuuntuneena kakkosjoukkue otti maukkaan 3‚Äď1 (2‚Äď1) -voiton.

Ottelu alkoi jälleen kerran varovaisissa merkeissä, mutta lievässä Sinipaitojen hallinnassa. Sinipaitojen kulmapotkut olivat todella vaarallisia, eikä ottelua oltu pelattu kuin vajaa 10 minuuttia, kun Moktar Laouinin antama kulmapotku kiersi suoraan maaliin maalivahdin käsien kautta. Vain viisi minuuttia myöhemmin nähtiin kuitenkin maali toisessa päädyssä, kun KaVon Kimmo Kanninen neppasi erikoistilanteesta ottelun tasoihin.

Muutama minuutti ennen puolen tunnin täyttymistä pääosassa oli jälleen Moktar Laouini, kun hänet taklattiin rangaistusalueella rangaistuspotkun arvoisesti. Ampumaan astui mies itse, sijoittaen pallon rutiinilla alakulmaan.

Ottelu jatkui 2-1 tilanteessa tauolle asti. Tampere Unitedin pelaaminen oli paikoin hieman sekavaa, mutta vastustaja pysyi silti poissa vaarallisilta maalipaikoilta. Sinipaidat eivät onnistuneet kuitenkaan ottamaan vielä totaalista kontrollia pelistä ensimmäisen puoliskon aikana.

Toisella jaksolla kotijoukkueen otteet paranivat liev√§sti. Pallonhallinta siirtyi pyk√§l√§√§ enemm√§n Sinipaidoille, ja samalla my√∂s maalipaikkoja alkoi aueta tihe√§mp√§√§n tahtiin. Maalipaikoista ei kuitenkaan rankaistu, vaan ottelu jatkui aina viimeisille minuuteille saakka vain yhden maalin johtoasemassa. Ottelun lis√§ajalla TamUn keskikentt√§mies Salim Seddiki antoi vapaapotkusta upean noston linjan taakse, josta Marcio Severino peippaili maalivahdin solmuun ja laittoi pallon lopulta tyhjiin. Lukemat 3‚Äď1 j√§iv√§t my√∂s ottelun lopputulokseksi.

Voitto sarjakärjestä nosti Tampere Unitedin kakkosjoukkueen Tampereen Nelosen kärkipaikalle. Pirkkalalaisjoukkue PJK on kolme pistettä perässä yksi ottelu vähemmän pelattuna, ja KaVo jatkaa kaksi pistettä TamUn takana. Seuraava kakkosjoukkueen ottelu pelataan Torstaina 6.6. vieraissa Sääksmäen Sopua vastaan.

 
 
Tampere Unitedin logo
3 ‚Äď 1

(2 ‚Äď 1)

KaVo logo