Pähkinänkuoressa

Tampere Unitedin kaupunginosatoiminta liikuttaa vuonna 2019 tamperelaisia ja ympäristökuntalaisia 2010–2015 syntyneitä poikia ja tyttöjä. Toimintamme kattaa koko Tampereen idästä länteen.

Toiminta-ajatuksena on liikuttaa 7-vuotiaita ja nuorempia 1–2 kertaa viikossa ja vanhempia lapsia 2–3 kertaa viikossa, jotta myös muille harrastuksille jää aikaa. Tampere Unitedin kaupunginosajoukkueissa tärkeintä on, että kaikki osallistujat saavat kokea liikunnan riemua. Tarjoamme mahdollisuuden harrastaa jalkapalloa omien kykyjensä ja halujensa mukaisesti – kilpailullisia tavoitteita ei ole ja kaikki saavat pelata.

Kaupunginosajoukkueiden kausi alkaa huhtikuun lopulla ja päättyy elo-syyskuun vaihteessa.

Suurimpana muutoksena edellisvuosiin tulemme ottamaan käyttöön joukkueiden vastuuohjaajien palkkioinnit. Tämä näkyy myös kaupunginosatoiminnan kausimaksussa. Viime vuoden kausimaksun ylittävä osa on ohjattu suoraan vastuuohjaajien palkkioihin. Olemme viime vuodet pohtineet, kuinka toimintaan saataisiin lisää ohjaajia ja kuinka tuo ikuinen haaste ratkaistaan. Tähän ratkaisuun päädyimme viime kesänä vanhemmille tehdyn kyselytutkimuksen perusteella. Toisaalta nyt olemme myös varteenotettava työnantaja nuorille yli 18 vuotiaille kesätyöntekijöille, jotka ovat kiinnostuneita lasten ohjaamisesta! Ohjaajan palkkio on sidottu joukkueen viikoittaiseen harjoitusmäärään. Ohjaaja voi ottaa vastuulleen myös useamman eri aikaan harjoittelevan ryhmän, jolloin palkkion määrä aina kertautuu. Joukkueen vastuuohjaaja voi siis olla juniorin vanhempi, nuori kesätyöläinen, aikuisjoukkueen pelaaja tai muu vapaaehtoinen!

Ohjaajiksi voi jo hakea! Haastattelemme kaikki uudet toimijat. Sivulta löytyy myös tietoa vaatimuksista, työajasta ja palkkioinnista. Ohjaajat koulutamme itse ennen kautta tai kauden alussa Suomen Palloliiton virallisilla koulutuksilla.

Kaupunginosajoukkueemme pelaavat Futisklubin sarjoissa ja turnauksissa. Lisätietoa sarjojen säännöistä.

Kausimaksut

Maksut viimeistään 21.4. ilmoittautuville:

  • 135 €
  • 120 € (jos ei tarvetta uudelle pelipaidalle)

Jälki-ilmoittautumismaksut tulevat voimaan 22.4. alkaen:

  • 145 € (07-syntyneet ja nuoremmat)
  • 130 € (jos ei tarvetta uudelle pelipaidalle)

Kausimaksu sisältää

Varusteet

Jalkapallo on helppo harrastus aloittaa, sillä alussa ei tarvitse välttämättä olla muuta kuin säärisuojat ja juomapullo. Varustesivulla on lisätietoa junioripelaajan henkilökohtaisista varusteista.

Kaikille kaupunginosajoukkueille hankitaan seuran puolesta seuraavat yhteiset varusteet:

  • liivit
  • harjoittelukartiot
  • pilli
  • kaksi palloa pelejä varten
  • pallopumppu
  • ensiapupakkaus
  • kassi yhteisten tavaroiden kantamiseen
  • palkinnot
  • ohjaajan varusteet

Edustus­joukkueen seuraava ottelu:

Tampere Unitedin logoKaaPo logo

TamU – KaaPo

la 29.6.2019 klo 17.00
Kakkonen
Pyynikin urheilukenttä, Tampere

Live @ TamU-TV

Seuran pääsivusto:
tampereunited.fi