5.7.2017

 
 

Helsingist√§ tuomisina maukas vieras­piste


Tampere United ja FC Viikingit pelasivat keskiviikkona Heteniityll√§ tasokkaan Kakkosen ottelun, jossa pisteet jaettiin maalein 1‚Äď1 (1‚Äď0). Kumpikin joukkue sai ottelun j√§lkeen harmitella toisella jaksolla hukattuja maalipaikkoja. Tasatulosta voidaankin pit√§√§ oikeutettuna tuloksena, ja yksi sarjapiste maistuikin ensimm√§isten kommenttien perusteella ainakin tamperelaisleiriss√§ eritt√§in hyv√§lt√§, vaikka mahdollisuudet jopa t√§yteen pistepottiin olivat olemassa. Ottelun TamU-hahmo oli kolmen topparin linjassa keskell√§ pelannut Santeri Salomaa, joka puski komean tasoitusmaalin Matti Saaren loistavasta vapaapotkusta, ja pelasi erinomaisen ottelun puolustuslinjassa

Ottelun alku oli Sinipaidoille melko vaikea, sillä Viikingit prässäsi alusta alkaen voimakkaasti, eikä sen purkamiseksi ensi alkuun tahdottu löytää lääkkeitä. Hyökkäyspeliään Viikingit pelasivat odotetusti pääasiassa laitojen kautta, ja keskitykset näyttivät alusta alkaen vaarallisilta. Unitedin paras uhka oli alkuminuuteilla pitkät pallot ja keskitykset piikkiin Roope Kostiaiselle, joka haisteli tilaisuuksia hyvällä itseluottamuksella. Omat haasteensa molemmille joukkueille toi myös Heteniityn pomppuinen nurmi, joka on paikallistenkin lausuntojen mukaan tänä kesänä huonommassa kunnossa kuin koskaan.

Roope Kostiainen taistelee pallosta.

Roope Kostiainen taistelee pallosta.

Ottelun ensimm√§inen todella vaarallinen maalintekopaikka tuotti samantien Viikinkien johtomaalin. Hussein Mohamed antoi kulmapotkun hyvin luukulle, jossa Viikingeist√§ Jesse Mutikainen ja Max M√§kel√§ olivat s√∂rkkim√§ss√§ palloa. Lopulta pallo putosi j√§lkimm√§iselle jalkaan eik√§ hyv√§√§n maalivireeseen p√§√§ssyt hy√∂kk√§√§j√§ erehtynyt, vaan survoi pallon voimalla verkkoon. N√§in Viikingit johti 1‚Äď0 kun 19. peliminuutti t√§yttyi. Tilanteessa huvittavaa oli se, ett√§ kotijoukkue rynt√§si juhlimaan maalia provokatiivisesti Sinikaartin eteen ja j√§ttiv√§t vastakkaisella sivulla riemukkaasti juoksuradalle rynn√§nneen Valloittajat-kannattajaryhm√§n juhlimaan maaliaan kesken√§√§n.

Max M√§kel√§ iskee 1‚Äď0-maalin.

Max M√§kel√§ iskee 1‚Äď0-maalin.

Maalin jälkeenkin ottelua pelattiin hienoisessa kotijoukkueen hallinnassa. Vaikka hyökkäyspeli näytti jatkuvasti vaaralliselta, varsinaisia maalintekopaikkoja Viikingit ei pystynyt rakentamaan. Toisessa päässä Matti Saaren yli suuntautunut kaukoveto jäi ensimmäisen puolituntisen parhaaksi tilanteeksi. Molempien joukkueiden pelinrakentelulle toi omat haasteensa Heteniityn nurmen poikkeuksellisen huono kunto, mutta Viikingit osasi paremmin ylittää nurmen haasteellisimman keskustan syötöillä laitaan, ja näytti etenkin nopeissa hyökkäyksissään erittäin vaaralliselta.

Matti Saari hakee vetopaikkaa.

Matti Saari hakee vetopaikkaa.

Matti Saari ohittaa puolustajansa.

Matti Saari ohittaa puolustajansa.

Ensimmäisen jakson viimeisellä vartilla TamU sai aiempaa enemmän hyökkäyksiä kohti Viikinkien maalia. Mitään kovin valmista ei näistä tilanteista kuitenkaan saatu aikaiseksi, eikä kotijoukkueen tiivistä puolustusmuotoa saatu murrettua kertaakaan. Viikinkien parhaat paikat ajoittuivat jakson viimeiselle vitoselle. Ensimmäinen tilaisuus syntyi, kun Santeri Salomaa lanasi Samir Bouroussin rangaistusalueen kaaren tuntumassa. Hussein Mohamed laukoi kuitenkin pallon yli maalin.

Hetkeä myöhemmin Viikingit sai kulmapotkun, jonka Hussein Mohamed pelasi Pierre Nlatelle vapaaseen puskupaikkaan. Max Mäkelä sai vielä ohjattua palloa aivan maalin edestä sen verran, että Jani Rantalan torjuntayritys epäonnistui, mutta takatolpalla päivystänyt Verneri Uimonen siivosi pallon maaliviivalta ja Santeri Salomaa lähetti pallon kauas keskikentälle.

Verneri Uimonen pelastaa maaliviivalta.

Verneri Uimonen pelastaa maaliviivalta.

Tasonnosto toisella jaksolla

TamU aloitti toisen jakson huomattavasti terävämmin kuin ensimmäisen, ja palloa saatiin pidettyä pitkiäkin aikoja hyökkäyspäässä. Välillä peli meni melkoiseksi painiksi kun Viikingit tukki hyvin keskustaa, mutta Sinipaidat alkoivat pärjätä tässäkin kisassa entistä paremmin. Hanakin laukoja oli tutusti Matti Saari, joka pakotti maalivahti Denis Pervovin kertaalleen torjuntaankin, mutta juuri tässä tilanteessa Saaren katsottiin rikkoneen rymistelleessään viikinkipuolustuksen läpi.

Denis Pervov nappaa pallon.

Denis Pervov nappaa pallon.

Myös Viikingeillä oli toki omat hyökkäyksensä, joista lähimpänä maalia oltiin kun alati vaarallinen Hussein Mohamed keskitti jälleen melko vapaana pilkun kohdalla olleelle Max Mäkelälle. Tilanne kuitenkin kuivui kokoon epätarkan keskityksen takia. Muissa jakson ensimmäisen vartin tilanteissa TamU-puolustuksen johtohahmo Mahdi Ali katkoi varmasti ja pysäytti hyökkääjät tarvittaessa fyysisellä mutta puhtaalla pelillään.

Mahdi Ali voittaa pallon.

Mahdi Ali voittaa pallon.

Tunnin kohdalla nähtiin ottelun kovinta itseluottamusta osoittanut yritys, kun Matti Saari huomasi keskialueen vapaapotkua antaessaan maalivahti Denis Pervovin eksyneen hiukan liian kauaksi maalista. Vaikka matkaa maaliin oli todella reippaasti, Pervov sai venyttää tosissaan saadakseen Saaren vapaapotkun pysäytettyä. Viime kaudellahan Saari laittoi pelitilanteessa pallon PJK:n maaliin vastaavalta etäisyydeltä, mutta tällä kertaa ei aivan onnistunut.

Riku Oras esittelee akrobatiaansa.

Riku Oras esittelee akrobatiaansa.

Maali oli toistamiseen lähellä heti seuraavasta kulmapotkusta, kun Riku Oras nikkasi pallon ovelasti kantapäällään etualueelta kohti maalia. Tolppamies Jere Pulkkinen oli kuitenkin paikallaan, ja esti päällään maalin synnyn. Heti tämän jälkeen toisessa päässä nähtiin läpiajo, kun Hussein Mohamed jatkoi maalivahti Pervovin avauksen päällään keskiympyrästä, ja juuri kentälle vaihdettu Karim Jmaali jatkoi Samir Bouroussille juoksupallon linjan taakse. Heteniityn kenttä kuitenkin pelasti TamUn. sillä maalintekoa yrittäessään Bouroussi laukoi puhtaan hutipotkun osumatta palloon.

Santeri Salomaa puskee tasoitusmaalin.

Santeri Salomaa puskee tasoitusmaalin.

Tilaisuus t√§rke√§√§n tasoitusmaaliin saatiin kun Bob Diasonama lanasi Mauno Sir√©nin keskialueella. Matti Saari asettui pallon taakse, ja vaikka matkaa maaliin oli runsaasti, keskitys l√∂ysi Santeri Salomaan t√§ysin vapaana pilkun kohdalta. T√§m√§ kurotti palloon ja sijoitti sen tyylikk√§√§sti maalin takanurkkaan. Ansaittu 1‚Äď1-tasoitus oli syntynyt kun pelattiin 64. minuuttia.

Santeri Salomaa ja Sinikaarti juhlivat maalia.

Santeri Salomaa ja Sinikaarti juhlivat maalia.

Mahdi Ali ja Riku Oras ehtivät ensimmäisenä maalia juhlivan Santeri Salomaan perään. Myös Lauri Saarta hymyilyttää.

Mahdi Ali ja Riku Oras ehtivät ensimmäisenä maalia juhlivan Santeri Salomaan perään. Myös Lauri Saarta hymyilyttää.

Ottelun loppua kohden Viikingit ei enää jaksanut pelata ensimmäisellä jaksolla hyvin toiminutta prässipeliään. TamU jatkoi painostustaan, mutta huippuvaarallisia tekopaikkoja ei kyetty enää rakentamaan, vaikka lopullinen murtautuminen laukaisupaikkaan jäi monesti hyvin pienestä kiinni. Tästä ainoa poikkeus oli pimentoon jääneen Lauri Saaren tilalle vaihdetun Tuomas Lehden paikka 74. minuutilla. Roope Kostiainen otti Verneri Uimosen keskityksen hyvin alas Topias Järvelälle, joka jatkoi boksin laidalla nousussa olleelle Lehdelle. Tämän ujutus kuitenkin lipui niukasti ohi maalin takanurkan.

Ottelun viimeisellä vartilla pelin hallinta kääntyi taas Viikingeille. Ensimmäisen vaarallisen paikan maalivahti Jani Rantala selvitti oikea-aikaisella vastaantulollaan, jossa hän ehti ensimmäisenä palloon ja tuli samalla jyränneeksi kärkeen vaihdetun Osongo Emongon. Päätuomari ei reagoinut millään tavalla kotiyleisön protestointiin.

Santeri Salomaa voittaa pääpallon ja Riku Oras jää jyrän alle.

Santeri Salomaa voittaa pääpallon ja Riku Oras jää jyrän alle.

Topias Järvelä jää jumiin ruuhkan keskelle.

Topias Järvelä jää jumiin ruuhkan keskelle.

Hetkeä myöhemmin maali oli erittäin lähellä kun Hussein Mohamed keskitti vasemmalta laidalta. Karim Jmaali pelasi hyvin selkä maalia kohti ja syötti alle boksissa vapaassa vetopaikassa olleelle Bob Diasonamalle. Laukaus pysähtyi kuitenkin Santeri Salomaan jalkaan ja Benjamin Thurlingin jatkoveto kauempaa boksin ulkopuolelta suuntautui ohi maalin.

Viikinkien hyökkäykset vyöryivät jatkuvasti vaarallisen näköisesti. Koko ottelun paras maalintekopaikka putosi Osongo Emongon jalkoihin, kun Jani Rantala pudotti Jan Eklundin keskityksen eteensä. Osongo kuitenkin laukoi pallon tyhjänä odottaneen maalin yli. Rantalan puolustukseksi on todettava, että Karim Jmaali oli inhottavasti iholla Rantalan yrittäessä saada keskitystä haltuunsa.

Osongo Emongo tuhrii tekopaikan.

Osongo Emongo tuhrii tekopaikan.

Ottelun erikoisin ratkaisu nähtiin viisi minuuttia ennen täyttä aikaa, kun tuomariston hampaisiin jo aiemmin ottelussa joutunut TamU-valmentajakaksikko joutui jälleen tuomariston puhutteluun. Tällä kertaa Markus Halme oli kysynyt Mikko Mäkelältä voimasanaa käyttäen mitä tilanteessa oli tapahtunut, kun Viikingeille tuomittiin epämääräisestä tilanteesta vapaapotku. Tämä oli tuomaristolle liikaa, ja Halme sai seurata loput ottelusta Sinikaartin katsomosta.

Viikingit sai vielä lisäajalla tekopaikan, kun Jan Eklund löysi Hussein Mohamedin tutusta kekityspaikasta vasemmalta laidalta, Tämä keskitys tavoittikin Anioko Emekan täysin vapaana rangaistuspilkun kohdalta, mutta hiukan voimattomaki jäänyt pusku lirui niukasti maalin ohi.

Myös TamU sai vielä tilaisuutensa lisäajalla, kun Matti Saaren loistava sivuvapari kaarsi hyvin luukulle. Jan Eklund kuitenkin ehti päineen väliin ensimmäisenä eikä Mauno Sirén aivan ehtinyt kakkospalloon. Pian tämän jälkeen kuultiin ottelun loppuvihellys. Vaikka molemmilla joukkueilla oli tilaisuutensa tehdä voittomaali, näyttivät TamUn pelaajat huomattavasti Viikinkejä tyytyväisemmiltä tasapelipisteeseen.

Pelaajien ja kannattajien kohtaaminen ottelun jälkeen.

Pelaajien ja kannattajien kohtaaminen ottelun jälkeen.

Kommentit ottelun jälkeen

My√∂s P√§√§valmentaja Mikko M√§kel√§ oli tyytyv√§inen tasapeliin. ”Tuliaisina hyv√§ vieraspiste. Viikingit olivat meille melko tuntematon kortti pelillisesti. Toki odotimme vastaan hyvin puolustavaa ja kurinalaista joukkuetta, ja sit√§ Viikkarit my√∂s oli”, M√§kel√§ ruotii.

”Ensimm√§inen jakso oli meilt√§ v√§h√§n hakemista. Kopissa puhuttiin puoliajalla, ett√§ teimme oikeita asioita mutta vain 90 % tehoilla, ja silloin pelikin j√§√§ piippuun. Ja vaikkei ikin√§ kent√§n syyksi voi eik√§ saa laittaa mit√§√§n, niin kyll√§ Hettarin kentt√§ oli luvattoman huono, kun kuitenkin elet√§√§n jo hein√§kuuta. Siit√§ puhuttiinkin ett√§ ei muuteta meid√§n pelitapaa vaan uskotaan omaan ja uskalletaan my√∂s yritt√§√§ pelata maassa vaikka virheit√§ voi tullakin”, avaan M√§kel√§ joukkueen l√§hestymist√§ peliin ja taukokeskusteluja.

”Toinen jakso olikin jo paljon parempaa ja varsinkin peli-ilme oli todella hyv√§. Uskalsimme pelata ja uusi alakerran muoto rupesi toimimaan koko ajan paremmin ja paremmin. Kaikin puolin olen hyvin tyytyv√§inen tulokseen, pelaajiin ja j√§lleen mahtavan kannustuksen antaneeseen Sinikaartiin. Kuten taisi my√∂s olla vastustajan Max M√§kel√§, joka tuli tuulettamaan maaliansa meid√§n fanien eteen ja j√§tti omat faninsa kylm√§ksi kent√§n toisella puolella”, M√§kel√§ naureskelee.

Pelaajista M√§kel√§ nostaa esiin kolme erityist√§ onnistujaa: ”Kent√§ll√§ oli paljon onnistujia ja jokainen hoiti ruutunsa todella hyvin, mutta t√§ytyy antaa Santeri Salomaalle tunnustus. Santtu n√§ytti varsinkin toisella jaksolla, mit√§ on halu voittaa ja tapella oman joukkueensa puolesta, ja olikin kent√§n ehdoton hahmo Matti Saaren kanssa. Masa pystyy pit√§m√§√§n huipputason pelist√§ toiseen. Verneri Uimoselle taasen sopi uusi entist√§ aktiivisempi rooli eritt√§in hyvin.”

FC Viikinkien leiriss√§ tasapeli ei maistunut yht√§ hyv√§lt√§ kuin Sinipaidoille. ”Kyll√§ pelist√§ olisi voitu enemm√§nkin saada, jos paikat olisi k√§ytetty paremmin hyv√§ksi”, toteaa FC Viikinkien p√§√§valmentaja Alexander Baranov kotijoukkueen kotisivuilla. ”Me olimme hyvi√§ ensimm√§isell√§ puoliajalla ja onnistuimme siin√§. Toisella puoliajalla taas pelaamisemme oli l√∂ys√§√§ ja siksi vastustaja p√§√§si paremmin mukaan ja sai my√∂s tilanteita. Toki hekin paransivat peli√§√§n.”

Seuraavan kerran Tampere United hakee sarjapisteitä jo ensi lauantaina 8.7. jolloin edessä on jälleen Helsingin reissu. Tällä kertaa ottelua isännöi Käpylän Pallo ja pelipaikkana on Mustapekka Areena Oulunkylässä, jossa ottelu potkaistaan käyntiin jo klo 14.

 
 
FC Viikingit logo
1 ‚Äď 1

(1 ‚Äď 0)

Tampere Unitedin logo

19' Max Mäkelä

Yleisömäärä:
311

64' Santeri Salomaa

Yleisömäärä:
311

1 Denys Pervov
8 Bob Diasonama keltainen kortti 64’
10 Samir Bouroussi vaihtoon 66’
14 Jere Pulkkinen <
21 Jesse Mutikainen
22 Benjamin Thurling vaihtoon 89’
23 Pierre Nlate
24 Simon Thurling
26 Jan Eklund keltainen kortti 10’
32 Max Mäkelä vaihtoon 59’
45 Hussein Mohamed
7 Nemanja Biga
9 Osongo Emongo vaihdosta 66’
11 Karim Jmaali keltainen kortti 88’ vaihdosta 59’
18 Teemu Honkaniemi
19 Ville Varila
30 Jesse Viljanen
40 Vincent Emeka vaihdosta 89’
1Jani Rantala
2Mauno Sirén
3Roope Kostiainen
4Topias Järvelä
8Riku OrasC
10Matti Saari
11Lauri Saari vaihtoon 71'
19Valtteri Uimonen
20Verneri Uimonen
24Santeri Salomaa
26Mahdi Ali
17Juuso Auvinen
5Eetu Rahkola
6Sampo Ojala
7Jussi Rasva
9Tuomas Lehti vaihdosta 71'
21Konsta Raittinen
28Antti Haavisto
1 Denys Pervov
8 Bob Diasonama keltainen kortti 64’
10 Samir Bouroussi vaihtoon 66’
14 Jere Pulkkinen <
21 Jesse Mutikainen
22 Benjamin Thurling vaihtoon 89’
23 Pierre Nlate
24 Simon Thurling
26 Jan Eklund keltainen kortti 10’
32 Max Mäkelä vaihtoon 59’
45 Hussein Mohamed
7 Nemanja Biga
9 Osongo Emongo vaihdosta 66’
11 Karim Jmaali keltainen kortti 88’ vaihdosta 59’
18 Teemu Honkaniemi
19 Ville Varila
30 Jesse Viljanen
40 Vincent Emeka vaihdosta 89’