Hämeenlinnasta tasapeli toisen jakson maalien turvin

11/03/2018
Otteluraportti

Sinipaitojen Hämeenlinnan vierailu noudatti samaa kaavaa kuin viikon aiemmatkin ottelut: ensimmäisellä jaksolla oltiin suurissakin vaikeuksissa, mutta toisen jakson parempi ilme käänsi tuloksen positiiviseksi. Tällä kertaa TamU sai tyytyä tasatulokseen 2–2 (2–0), mutta tappiottomaan kolmen ottelun viikkoon pitää kaikesta huolimatta olla tyytyväinen.

Harjoitusottelu

2 – 2

Ottelu sai karmaisevan alun, kun TamU-maalivahti Elias Alaseen avaus jäi Prince Mokuman jalkaan. Tämä ei tilanteesta häkeltynyt vaan sijoitti pallon helposti maalin alanurkkaan. Shokkialku vei HJS:n 1–0-johtoon.

Ottelun alku oli HJS:n hallintaa, mutta seuraavasta todella vaarallisesta tilanteesta vastasi vartin kohdalla TamU-kärki Berat Grabovci. Tulinen laukaus lähti rangaistusalueen rajalta ja kävi maalin takatolpassa, ennen kuin maalivahti Ville Kalervo sai napattua pallon haltuunsa.

Kylmä suihku koettiin kymmenisen minuuttia myöhemmin, kun karkea puolustusvirhe antoi Prince Mokumalle tilaisuuden pelata Juuso Huhtapelto vapaaseen tekopaikkaan boksissa. Tämä laukoikin varmasti tilanteeksi 2–0.

Jakson loppupuolella ote siirtyi hienoisesti Sinipaidoille, mutta maalit jäivät tekemättä. Paras varsinainen paikka osui Ville Puustiselle kulman jälkitilanteessa, mutta Ville Kalervon loistava reaktiotorjunta esti kavennuksen synnyn, ja Jere Remeksen jatkoveto jäi lihamuuriin. Aivan jakson viimeisellä minuutilla pallo pelattiin kulman jälkitilanteessa kerran ylärimaankin, mutta kun tämäkään ei tuottanut tulosta, lähdetiin tauolla kotijoukkueen 2–0-johdossa.

Toisella jaksolla ei kavennusmaalia tarvinnut pitkään odottaa, sillä jo 52. minuutilla hyvään maalivireeseen yllättäen päässyt Verneri Uimonen tsippasi Berat Grabovcilta saamansa pallon maalivahdin yli nätisti verkon perukoille. Yhden kosketuksen tsippi oli erittäin näyttävä suoritus ja toi lukemiksi 2–1.

Tunnin juuri täytyttyä Ilveksestä HJS:ssä lainalla ollut Santeri Haarala karkasi toppari Ville Puustiselta, ja pääsi nokikkain Elias Alasen kanssa. Tämä torjui kuitenkin ensin näyttävästi jalallaan ja pelasti jatkotilanteen pienestä kulmasta käsillään, ja näin lukemat säilyivät 2-1:ssä. Kymmenisen minuuttia myöhemmin Alanen pääsi esittelemään myös pomppuvoimaansa, kun Eetu Tapanaisen kaukoveto pakotti maalivahdin venyttämään kätensä maalin ylänurkkaan vedon tielle.

Noin kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä Sinipaidat pääsivät vihdoin tasoittamaan. Berat Grabovci ja Roope Kostiainen pelasivat näyttävästi yhteen boksin vasemmalla laidalla, ja lopulta Kostiaisen syöttö tavoitti tilanteeseen mukaan nousseen Mauno Sirénin. Tämän laukaus läheltä ei ollut mikään kova pommi, mutta sen laatu riitti tasoittamaan lukemiksi 2–2.

Ottelun viimeisellä minuutilla Berat Grabovci murtautui vielä boksiin ja tuli kaadetuksi. TamU-penkillä tilannetta pidettiin ilmiselvänä pilkun paikkana, mutta tuomari jätti tilanteen viheltämättä. Näin loppulukemiksi jäivät molempia joukkueita hieman kaivelemaan jääneet tasalukemat 2–2 (2–0).

Päävalmentaja Mikko Mäkelä oli ottelun jälkeen varsin kriittinen omiaan kohtaan. ”Ei oltu jalalla ihan hereillä alussa eikä ajatus ollut mukana pelissä. Annettiin kaksi todella halpaa maalia, joita ei saa sarjassa tulla yhtään. Ehkä se että tämä oli viikon kolmas peli vaikutti siihen, että fokus ei ollut ihan sata prosenttia, mutta sen taakse ei voi mennä.”

”Toinen jakso oli selvästi parempaa peliä ja pystyttiin vähän hallitsemaan palloa. Ajoittain tapahtui hyviä asioita, mutta ei peli vielä hyvää ollut. Viikon huonoimmalla pelillä saatiin kuitenkin raavittua tulos”, Mäkelä ruotii.

Verneri Uimosen maalivire eli osuma toisessa ottelussa peräkkäin herätti Twitterissäkin huomiota, ja myös Mäkelä sai kommentoida asiaa. ”Verkku on ollut joukkueessani monta vuotta putkeen, eikä ole varmaan kertaakaan tehdä kahta maalia samalla kaudella. Oli kyllä upeasti tehty maali tänään: mahtava seinä Grabon kanssa ja jäätävä pikku tsippi maalivahdin yli”, Mäkelä kiittelee.

Tasoitusmaalin teki toinen laitapuolustaja Mauno Sirén. ”Upea murtautuminen seinäsyötöllä ja siitä maali. Molemmat maalit tulivat laitapakeilta, ja se kertoo pelitavastammekin, jossa laitapakit ovat aktiivisia ja osallistuvat myös hyökkäyspeliin”, Mäkelä toteaa.

”Tästä jatketaan pari viikkoa treenaamalla ja sitten saadaan vastaan ihan eri kaliberin joukkue, sillä KTP on todella kovassa iskussa”, toteaa Mäkelä lopuksi. Tuo ottelu pelataan Pirkkahallissa sunnuntaina 25.3. klo 18.15. Kyseessä on samalla talven viimeinen Pirkkahallin ottelu. Tervetuloa silloin mukaan!

Harjoitusottelu

2 – 2

( 2 – 0 )

52′ Verneri Uimonen
81′ Mauno Sirén

Yleisöä:
205

1' Prince Mokuma
25' Juuso Huhtapelto

Yleisöä:
205

1 Elias Alanen
2 Mauno Sirén 86'
3 Roope Kostiainen
5 Eetu Rahkola C
6 Radwan Moussa
10 Berat Grabovci
13 Ville Puustinen 21' 72'
18 Jere Remes 62'
20 Verneri Uimonen
21 Konsta Raittinen 46'
25 Leroy Maluka
1 Antti Kuusinen
4 Topias Järvelä 46'
7 Elias Harala
16 Tommi Ala-Hakuni 62'
19 Valtteri Uimonen 86'
24 Santeri Salomaa 72'
26 Matias Stark
 

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

23.3. P-Iirot - TamU 4 – 1

10.3. TamU naiset - TKT 1 – 3

24.3. FC Kangasala - TamU 2 2 – 3

7.4. klo 13 TamU - VJS

1.4. klo 17 UPK - TamU naiset

klo - TamU 2