18.8.2019

 
 

Ei vieläkään voittoa – SalPa-ottelu ei tuonut helpotusta



Ensimmäistä kertaa päävalmentajan vaihdon jälkeen esiintynyt TamU tuli kotiotteluun pirteällä ja taistelevalla ilmeellä. Joukkue sai luotua varsinkin ottelun ensimmäisellä jaksolla tukun maalipaikkoja, mutta lopulta toisen jakson käsikirjoitus tarjosi turhankin tutun lopputulokseen, kun SalPa iski tarvittavat maalit ja voitti ottelun numeroin 0–2 (0–0).

Ensimmäistä kertaa Jani Haraholman ja Weeti Teron alaisuudessa Pyynikille saapunut kotijoukkue aloitti otteluun hyvällä peli-ilmeellä. Korkea prässi pelattiin huolellisesti ja se aiheutti vaikeuksia SalPalle. Ensimmäinen puolittainen paikka syntyikin jo viidennellä minuutilla, kun vikkeläkinttuinen Niklas Lindholm rynni väkisin kohti vastustajan maalia ja löysi boksin oikeasta reunasta Haris Ibrahimovicin. Ibrahimovic kaatui rangaistusalueella ennen kuin sai vetoa aikaiseksi. Tuomari levitti kuitenkin heti kätensä sen merkiksi, ettei tilanteessa tapahtunut rikettä.

Niklas Lindholm oli jälleen pirteä, mutta tehot jäivät koko joukkueen tapaan nolliin.

Muutamaa minuuttia myöhemmin Topi Järvi väläytti nopeuttaan nousten vahvasti vasenta laitaa pitkin ja hankki yhdessä Sami Ekmarkin kanssa kotijoukkueelle ottelun ensimmäisen kulmapotkun. Jari Nikkilän kulmapotku oli vaarallinen ja SalPa-maalivahti Joni Rahila joutui työntämään pelivälineen sormillaan turvallisimmille vesille. Jatkotilanteessa pallo pomppi Järvelle, mutta tämä ei saanut kaukolaukaukseensa tarpeeksi voimaa eikä tarkkuutta.

Topi Järvi rymisteli tuttuun tapaan, mutta maalit jäivät tällä kertaa tekemättä.

Reilun kymmenen minuutin kohdalla edustuksen kokoonpanossa pitkästä aikaa nähty Elias Haralaa revittiin 25 metrissä, ja tuomari vihelsi Sinipaidoille vapaapotkun. Järvi asettui vetämään ja yritti suoraa laukausta, mutta hänen vetonsa suuntautui puoli metriä maalipuiden yläpuolelle.

Kahdennellakymmenennellä minuutilla pirteästi esiintynyt Niklas Lindholm pujahti kahden SalPa-puolustajan läpi. Muutaman askeleen jälkeen Lindholmilla oli erinomainen ajatus syöttää rangaistusalueelle juosseelle Haris Ibrahimovicille vauhtiin, mutta syöttö suuntautui hivenen liian eteen ja täten laiturin ulottumattomiin.

Elias Harala venyttää, mutta ei ylety maalintekoon.

Ensimmäisen jakson lopulla SalPa sai aiempaa enemmän hyökkäyspelistä kiinni, ja varsinkin vierasjoukkueen nopeat keskialueen ylitykset tuottivat TamU-puolustukselle ongelmia. Ensimmäinen todellinen tilanne vierasjoukkueelle syntyikin jakson puolessavälissä, mutta Kolmosessa pelaavasta Peimari Unitedista SalPaan elokuussa siirtyneen Bruno Rodriguesin keskityksestä tehty pusku kohdistui suoraan Elias Alasen näppeihin.

Tämän jälkeen vierasjoukkue saikin useamman laadukkaan hyökkäyksen, ja varsinkin Sami Ekmark, Jari Nikkilä ja Eetu Rahkola tekivät lukuisia erinomaisia syötönkatkoja ja blokkeja. Suurimmaksi osaksi TamU-puolustus hoiti tilanteensa kunnialla, mutta 41. minuutilla Pekka Mattilan syöttö Bruno Roriguesille maalin edustalle loi Sinipaidoille tukalan tilanteen. Rodrigues pääsi pyörähtämään ja laukoi tulisesti kohti maalia, mutta Nikkilän erinomaisen blokin ansiosta Unitedin maali pysyi puhtaana.

Jari Nikkilä valmiina lähettämään kulmapotkun maalille.

Vielä aivan ensimmäisen jakson viime hetkillä nähtiin jännittävä tilanne, kun TamU sai epäsuoran vapaapotkun rangaistusalueelta SalPan palautettua pallon maalivahdille. Pallo pelattiin Haris Ibrahimovicille, jonka laukaus kuitenkin kilpistyi muuriin, Jatkopalloon ensimmäisenä iski kiinni Topi Järvi, mutta hän ei osunut kunnolla pelivälineeseen, ja näin ensimmäisen jakson viimeinen paikka kuihtui kasaan. Taukohodareita lähdettiin siis maistelemaan maalittomassa tasatilanteessa.

Murheelliset nukahdukset Unitedin turma

Toisen jakson alussa SalPa pääsi hyvin pelin mukaan ja pallo oli mennä jo 50. minuutilla Sinipaitojen verkon perukoille, kun Elias Alanen ei ottanut keskialueelta kimmonnutta palloa käsiinsä, vaan jäi odottamaan Rodriguesin lähestymistä. Alanen pelasi huolimattomasti ja Rodrigues sai tökättyä pallon Alasen jaloista maalia kohden, mutta maalivahti ehti noukkimaan hitaasti edenneen pallon maaliviivalta.

Muutamaa minuuttia myöhemmin SalPa sai rakennettua hyvän hyökkäyksen, jonka päätteeksi Jesper Karlsson laukoi tulisesti. Pallo osui samalla rangaistusalueella Rahkolaan käteen, ja tuomari antoi TamU-kapteenille keltaisen kortin. Tuloksena pallo yhteentoista metriin ja pilkulta Lucas Gabrielsson sijoitti pallon tyynesti vasempaan alanurkkaan viedän vieraat 1–0-johtoon.

Maksoivatkohan nämä pojat pääsylippuja? Niin tai näin, jalkapallokulttuuria tämäkin.

Tämän jälkeen United oli hetken lamaantunut, mutta joukkue heräsi lopulta Topi Järven vaaralliseen kaukolaukaukseen, joka oli yllättää Joni Rahilan. Kohti maalin vasenta reunaa viuhunut veto aiheutti maalivahdille suuria hankaluuksia ja hän pomputteli laukauksen ylärimaan ennen kuin sai pallosta otteen, pelastaen näin joukkueensa takaiskulta.

Tämän jälkeen TamUlla oli melko pirteä jakso, mutta vaarallisia paikkoja ei syntynyt. Kenties lupaavin tilanne syntyi 70. minuuttilla, kun Niklas Lindholmin tilalle kentälle tullut Aleksi Sainio antoi keskialueelta loistavan syötön eteenpäin vauhdilla edenneelle Topi Järvelle. Maalilla Joni Rahila oli kuitenkin hereillä tullen terävästi vastaan, ja täten maalipaikka jäi hyödyntämättä.

Ottelun edetessä TamUn kiri jäi vajaaksi. Sen sijaan SalPa loi pelin lopulla useamman vaarallisen tilanteen. Esimerkiksi Iiro Vanha pääsi pariinkin otteeseen laadukkaaseen maalipaikkaan, mutta hänen vetonsa menivät joko ohi, tai kilpistyivät maalivahti Elias Alaseen.

Eetu Rahkola oli tapansa mukaan ensimmäisenä kiittämässä kannattajia, joiden laulu jatkui tappiosta huolimatta.

 

Lopullinen ratkaisu nähtiin lopulta kymmenisen minuuttia ennen peliajan päätöstä, kun Aleksi Sainio menetti pallon keskialueella vaarattomalta näyttäneessä tilanteessa. TamU-vahti Elias Alanen oli tilanteen alkaessa pelattavana kuudentoista rajalla, ja näin pallon Sainiolta riitstänyt Jami Siirtola näki tilaisuutensa. Puolesta kentästä lähtenyt roikkupallo leijaili Alasen yli, ja maalivahti joutui kaivamaan pallon verkon perukoilta jo toistamiseen ottelussa. Tästä ei TamU enää toipunut taistelemaan, eikä SalPa enää tehnyt lisää osumia, joten peli päättyi salolaisille lukemin 0–2.

Pelaajien kehon kieli kertoi pettymyksestä.

”Ensimmäinen jakso sujui suunnitelman mukaan ja prässi toimi hyvin. Uskottiin ja luotettiin omaan pelaamiseen, ja pelissä oli jo hyviä malleja rauhallisista hyökkäyksistä ja rakentamalla eteenpäin menemisestä. Toisella puoliajalla hieman luottamus hiipui etenkin rankkarimaalin jälkeen, ja se näkyi loppupelissä turhana hätäilynä helpoissakin tilanteissa sja harhasyöttöinä. Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen tappiosta huolimatta, kun näin lyhyellä ajalla saatiin noinkin paljon muutosta pelaamiseen”,  kommentoi valmentaja Jani Haraholma ottelun jälkeen.

Valmennusryhmään kuuluvalle Weeti Terolle tappio otti koville.

Tampere United pääsee hiomaan kuvioitaan kaikessa rauhassa kahden viikon ajan ensi viikonlopulle alunperin sijoitetun Ilves-vierasottelun siirryttyä pelattavaksi vasta tiistaina 10.9. Tätä ennen porilainen FC Jazz tulee vierailulle Pyynikille sunnuntaina 1.9.

Tampere United on myös haastatellut valmentajia loppukauden ja kauden 2020 varalle. Mukana keskusteluissa on nyt valmennuksesta vastaavien Jani Haraholman ja Weeti Teron lisäksi myös uusia nimiä. Pyrimme tiedottamaan asiasta lisää keskiviikkoon mennessä.

 
 
Tampere Unitedin logo
0 – 2

(0 – 0)

SalPa logo

Yleisömäärä:
221

54' Lucas Gabrielsson (rp)
82' Jami Siirtola

Yleisömäärä:
221

1 Joni Rahila
2 Pekka Mattila
3 Luiyi Laguerre vaihtoon 66’
5 Vilho Heikkinen keltainen kortti 81’
11 Lucas Gabrielsson vaihtoon 90’
15 Niko Leskelä
16 Julius Perälä
18 Gentrit Kovaqi
19 Bruno Rodrigues keltainen kortti 78’ vaihtoon 85’
22 Jesper Karlsson
25 Iiro Vanha
30 Joonas Kontkanen
7 Jami Siirtola vaihdosta 66’
8 Severi Jaatinen vaihdosta 90’
9 Eetu Leppänen vaihdosta 85’
14 Olli Jakonen
23 ̱Juho Henttonen
62Elias Alanen
3Sami Ekmark keltainen kortti 66'
5Eetu RahkolaC keltainen kortti 53'
6Jari Nikkilä keltainen kortti 32'
7Niko Äkräs vaihtoon 83'
9Elias Harala
10Haris Ibrahimovic
20Verneri Uimonen
21Topi Järvi
23Niklas Lindholm vaihtoon 64'
32Arttu Mättö keltainen kortti 16'
26Sami Maja
4Mustafa Hussein Zada
8Ali Aitbenzanzoun vaihdosta 83'
13Aleksi Sainio vaihdosta 64'
17Taavi Abruquah
27Nils Strömsholm
29Ali Al-Fatli
1 Joni Rahila
2 Pekka Mattila
3 Luiyi Laguerre vaihtoon 66’
5 Vilho Heikkinen keltainen kortti 81’
11 Lucas Gabrielsson vaihtoon 90’
15 Niko Leskelä
16 Julius Perälä
18 Gentrit Kovaqi
19 Bruno Rodrigues keltainen kortti 78’ vaihtoon 85’
22 Jesper Karlsson
25 Iiro Vanha
30 Joonas Kontkanen
7 Jami Siirtola vaihdosta 66’
8 Severi Jaatinen vaihdosta 90’
9 Eetu Leppänen vaihdosta 85’
14 Olli Jakonen
23 ̱Juho Henttonen