6.4.2016

 
 

Viimeisestä harjoitus­ottelusta laiha tulos



Tampere United päätti harjoituspelinsä koko talvikauden heikoimmalla esityksellä häviten Ilveksen kakkosjoukkueesta ja junioreista muodostetulle yhdistelmäjoukkueelle 2–0 (1–0).

Vielä ottelun ensimmäinen puoliaika oli Sinipaidoilta ainakin ajoittain siedettävää peliä, ja muutamia maalipaikkojakin rakennettiin. Valtteri Uimosen kaukolaukaus ei kuitenkaan osunut kehikkoon eikä Jan Riikosen vaarallisen oloiset laitanousut johtaneet kertaakaan tulokseen. Ilves sen sijaan teki johtomaalin kulman jälkitilanteesta, kun pallo ajautui keskelle kuudentoista rajan taakse vetopaikkaan.

Verneri Uimonen laukoo, mutta veto suuntautuu ohi maalin

Verneri Uimonen laukoo, mutta veto suuntautuu ohi maalin

Toiselle jaksolle TamU teki kuusi pelaajavaihtoa. Mitä pidemmälle jakso eteni, sitä tukevammin ote oli Ilveksellä. Lauri Saarella oli tosin kohtalainen vetopaikka boksin yläpuolella, mutta laukaus suuntautui päin maalivahtia. Kulmapotkuja saatiin useita, mutta Eetu Rahkolan ohi suuntautunutta puskua lähemmäksi maalia ei päästy. Ottelu ratkesi lopullisesti, kun Ilves-pelaaja pääsi läpi ja sijoitti pallon helposti verkkoon yli vastassa olleen maalivahti Jussi Siltasen.

Tuomas Lehti taistelee pallosta

Tuomas Lehti taistelee pallosta

”Tappioita tulee jalkapallossa, ja jos häviät hyvällä pelillä ja asenteella, niin silloin kaveri on ollut vaan parempi. Mutta jos häviät puolivaloilla pelaten, sitä ei voi hyväksyä”, päävalmentaja Mikko Mäkelä manasi ottelun jälkeen.

Toisaalta jos tappio oli jossain vaiheessa pakko ottaa, viimeinen harjoitusottelu oli sille hyvä paikka. ”Tämä varmasti herätti joukkuetta”, Mäkelä toteaakin. ”Mitään ei saa kentällä ilmaiseksi, vaan jokaisen pisteen eteen täytyy tehdä kova duuni koko joukkueena.”

Otto Pitkänen jättää vastustajan kakkoseksi

Otto Pitkänen jättää vastustajan kakkoseksi

Tampere Unitedin kilpakausi käynnistyy ensi lauantaina Suomen Regions’ Cupin vierasottelulla Tervakosken Patoa vastaan. Kauden kynnyksellä joukkueella on yllättäen topparihuolia. Otto Pitkänen on pelannut koko talven topparina, mutta työkomennuksen takia Ode on käytettävissä vain kahdessa pelissä”, päävalmentaja Mäkelä manaa. ”Toppariksi hankittu Mika Lindroos on ollut koko talven loukkaantuneena, mutta on nyt päässyt treenaamaan viikon. Työkomennus lopettaa Limpunkin kauden kesäkuuhun, kun tulee muutto Ruotsiin.”

Joukkueen toppareista kaksi on siis käytännössä sivussa, ja Timo Kauppinenkin alkaa vasta pikkuhiljaa päästä pelikuntoon loukkaantumisen jäljiltä. ”Tähän kun lisätään Ali Koljosen loukkaantuminen TPS-pelissä, niin puolustuspelaaminen täytyy ryhmittää uudestaan. Tämä ei ole todellakaan optimaalinen tilanne, kun ajatellaan että sarja alkaa reilun viikon päästä. Nyt laajasta ringistä on hyötyä ja muut pelaajat saavat näytön paikan”, Mäkelä päättää.

 
 
Ilves 2 logo
2 – 0

(1 – 0)

Tampere Unitedin logo

38' Ilves 2
80' Ilves 2

Ei kokoonpanotietoja
1Jussi Siltanen
3Tuomas Savinainen vaihtoon 46'
5Eetu RahkolaC keltainen kortti 32'
7Jussi Rasva vaihtoon 46'
8Riku Oras
9Tuomas Lehti vaihtoon 46'
15Niclas Kalatsev vaihtoon 72'
19Valtteri Uimonen vaihtoon 46'
20Verneri Uimonen vaihtoon 46'
22Tuomas Alanen
25Jan Riikonen vaihtoon 46'
4Eemeli Peltonen vaihdosta 46'
10Jonne Keränen vaihdosta 46'
11Lauri Saari vaihdosta 46'
16Mehdi Fennane vaihdosta 46'
18Otto Pitkänen vaihdosta 46'
21Markku Rantanen
26Mika Kytöviita vaihdosta 72'
28Matti Saari vaihdosta 46'
30Chakib Belbachir
Ei kokoonpanotietoja