4 / 07 / 2017

 
 

Viikon ensimmäisellä Helsingin vierailulla vastassa FC Viikingit



Tampere United aloittaa kahden haastavan vierasottelun viikkonsa pelaamalla rästiottelun FC Viikinkejä vastaan keskiviikkona Heteniityn nurmella Vuosaaressa. Ottelu piti alunperin pelata Kakkosen avauskierroksella 29. päivä huhtikuuta, mutta lähes arktiseksi muuttunut sää esti tuolloin ottelun pelaamisen. Kohtaaminen on Sinipaidoille ensimmäisen sarjakierroksen toiseksi viimeinen ennen Käpylän Pallon kohtaamista ensi lauantaina.

Molemmat joukkueet lähtevät otteluun kolmen ottelun voittoputkessa. TamUlla on alla voitot joukkueista, jotka ovat samalla jääneet sarjataulukossa jälkeen. FC Viikingit puolestaan on noussut Peimari Unitedista, TPV:stä ja Nummelan Palloseurasta ottamiensa voittojen turvin tilanteeseen, jossa rästiottelun voitto nostaisi sen koko sarjan kärkeen. Sarjan tasaisuudesta kertoo se, että päinvastainen tulos pitäisi itähelsinkiläiset sarjan neljäntenä ja nostaisi TamUn hengittämään niskaan vain kahden pisteen päästä.

FC Viikingit menetti talvella useita pelaajia, mutta Vuosaaren suunnalta saatujen raporttien perusteella joukkue on saanut pelinsä kulkemaan viime aikoina mallikkaasti. Ominaista vuosaarelaisten pelitavalle on terävä vastahyökkäyspeli ja nopeat suunnanmuutokset, joissa haetaan syöttöjä vikkelille hyökkääjille linjan taakse. Keskikentän pelin sielu on kapteeni Simon Thurling, joka pelaa vahvasti molempiin suuntiin ja on tehnyt kaksi maaliakin.

Pelaamissaan yhdeksässä ottelussa Viikingit on kärsinyt ainoan tappionsa sarjaa johtavalle BK-46:lle. Tämä ottelu pelattiin vieraissa, ja tappiotonta kotisaldoa rasittaa vain 1–1-tasapeli SalPan kansa. Maaleja Viikingit on tehnyt 17, ja ne ovat jakautuneet melko tasaisesti eri pelaajille. Heistä laidalla pelaava seuran oma kasvatti Hussein Mohamed on tehnyt viisi maalia ja jo harjoituskaudella säännöllisesti osunut kärkimies Emongo Osongo on tehnyt kolme maalia. Veikkausliigakokemusta joukkueesta löytyy keskikenttäpelaaja Bob Diasonamalta PK-35:stä kaudelta 2016 sekä topparin paikalta laitapuolustajaksi siirtyneeltä Teemu Honkaniemeltä VPS:stä kausilta 2014–15.

Viime viikolla kohdatun FC Jazzin tapaan FC Viikingit on joukkue, jota vastaan TamU on pelannut myös pääsarjatasolla. Nämä kohtaamiset osuivat kaudelle 2007, jolloin TamU voitti kauden päätteeksi Suomen mestaruuden ja ”Viikkarit” putosivat takaisin Ykköseen. Joukkueiden viimeisin kohtaaminen on kuitenkin kaudelta 2008, jolloin TamU voitti Viikingit Suomen Cupin 7. kierroksen ottelussa puhtaasti 3–0. Tappioita ei TamUlle ole Viikinkejä vastaan tullut, sillä kauden 2007 liigaottelut päättyivät kotona Ratinassa 1–0-voittoon ja vieraissa Heteniityllä 3–3-tasapeliin.

Tappiottoman saldon jatkaminen on TamUlle hyvä tavoite Vuosaaren vierailulle. Sinipaitojen peli on alkanut asettua uomiinsa viimeisessä kolmessa ottelussa, mutta tosiasia on, että vastassa on ollut vain sarjan heikompaan puoliskoon kuuluvia joukkueita. Sarjan parhaimmistoon kuuluvien Viikinkien kohtaaminen onkin TamUlle juuri sopiva haaste ja mittari, jonka perusteella voidaan arvioida, kummassa päässä sarjaa Sinipaidat todennäköisimmin kamppailevat toisella sarjakierroksella.

”Edessä on todella haasteelliset vieraspelit ja ensimmäisenä Viikingit”, toteaa päävalmentaja Mikko Mäkelä. ”Viikingit on päässyt todella hyvään iskuun ja on meidän tapaan kolmen ottelun voittoputkessa. Keskiviikon pelistä tulee varmasti viihdyttävä. Jos Hettarin kenttä antaa yhtään mahdollisuuksia pelata molempien hyvin osaamaa lyhytsyöttöpeliä, nähdään varmasti hyvää fudista.”

”Viikingien puolustuspelaaminen on ollut koko sarjan toiseksi parasta, kun taas hyökkäys on ollut TamUn vahvuus, mutta mekin alamme löytämään myös puolistamiseen uusia ideoita ja ajatuksia, joten varmasti sekin osa-alue paranee jatkossa”, arvioi Mäkelä joukkueiden vahvuuksia.

Kakkosen B-lohkossa on pelattu paljon ristiin, eikä kärjessä kukaan ole vielä ottanut pienintäkään karkumatkaa muihin nähden. ”Sarja on hyvin mielenkiintoinen. Molemmilla joukkueilla on pelattuna yksi ottelu vähemmän kuin muilla, ja Viikingit nousisi voitolla sarjakärkeen ja me neljän pisteen päähän kärjestä”, Mäkelä kertaa.

”Vaikka on puhuttu että TamU on alisuorittanut alkukaudesta, olen itse melko tyytyväinen tämän hetken tilanteeseen. Olemme taistelleet loukkaantumisten ja poissaolojen kanssa koko kauden ja suoriutuneet vähintäänkin hyvin. Yli kymmenen jätkää on tehnyt tällä kaudella debyyttinsä kakkosessa ja vain noin puolella tusinaa oli näitä pelejä jo vyöllä. Näistä vielä kun lasketaan pois Eetu Rahkola ja Niclas Kalatsev, jotka eivät ole viime aikoina pelanneet, olen varsin tyytyväinen siihen miten jätkät ovat kasvaneet ja kehittyneet kauden mittaan. He varmasti kehittyvät peli peliltä lisää, joten luvassa on mielenkiintoinen loppukausi”, näkee Mäkelä.

Tulevan ottelun poissaolijoita Mäkelä ei nimeltä mainitse. ”Tällä hetkellä joukkue on niin terve kuin vain on mahdollista. Peliin tulemme edelleen vähän hiomaan alakerran muotoa”, Mäkelä päättää.

Ottelu potkaistaan käyntiin Vuosaaren urheilukentällä eli Heteniityllä keskiviikkona 5.7. klo 18.30. Kotiin jääviä kannattajia palvelee TamU-TV:n suora lähetys, joka alkaa vierasotteluista tuttuun tapaan puoli tuntia ennen ottelu alkua eli klo 18. Ennen ottelun alkua äänessä ovat Tarmo Lyytikäinen ja Ville Toiva, joista jälkimmäinen siirtyy ottelun alkaessa selostamoon Manu Haapalaisen seuraksi.

Tampere United matkustaa otteluun TT Matkojen bussilla.