18.6.2016

 
 

Veli-Pekka Franssila hakee peli­tuntumaa laina­sopimuksella

Viime kauden takaristisidevamman takia kesken jättänyt Veli-Pekka Franssila on palaamassa pelikuntoon, ja hakee pelituntumaa kahden ottelun mittaisella lainalla PP-70:n riveissä. Franssila on Länsi-Tampereen punapaitojen käytettävissä jo huomenna sunnuntaina vierasottelussa Leki-futista vastaan sekä 1.7. Ikurissa pelattavassa ottelussa Kangasalan Voittoa vastaan.

Peli-Pojat kuuluvat tälläkin kaudella Nelosen kärkijoukkueisiin, ja ovat sarjassa kolmansia kun joukkueet ovat pelanneet vaihtelevasti 9–10 ottelua. Näin ollen laina antaa Franssilalle mahdollisuuden hakea peliaikaa laadukkaassa joukkueessa.

”Leikkauksesta on nyt kuusi kuukautta, ja kuntoutus on onnistunut tähän asti oikein hyvin”, kertaa Franssila kuntoutumistaan. ”Voimataso jaloissa on tällä hetkellä parempi kuin ennen leikkausta, mutta juoksukunnossa on vielä hieman parantamisen varaa koska kunto ehti huonontua aika merkittävästi kahden kuukauden kävelykeppijaksolla, jonka jälkeen meni vielä kaksi kuukautta ennen kuin pääsin ottamaan juoksuaskelia. Siihen nähden siis olen tällä hetkellä ihan hyvässä kunnossa.”

”Pallotatsia olen koittanut saada takaisin vapusta alkaen, ja ihan hyvältä on tuntunut tähän asti. Tietysti pientä hakemista on aivan varmasti alkuun pelissä että pääsee rytmiin mukaan. Tärkeintä nyt olisi saada itseluottamus taas kuntoon ja toivottavasti sen saisi PP-lainan kautta niin pääsisi toiselle sarjakierrokselle sitten nostamaan TamUa Kakkoseen”, Franssila päättää.