Valtteri ja Verneri Uimonen Tampere Unitediin

09/11/2015
Uutinen

Valtteri ja Verneri Uimonen siirtyvät Tampere Unitediin vuoden mittaisilla pelaajasopimuksilla. Veljekset pelasivat viime kaudella Nokian Palloseurassa, jossa Valtteri teki 18 maalia ja voitti Kolmosen maalikuninkuuden. Verneri puolestaan kuului joukkueen runkopelaajiin keskikentällä. Aiemmilla kausilla molemmat veljekset hakivat tosissaan peliaikaa kasvattajaseuransa Ilveksen Ykkösessä pelanneessa edustusjoukkueessa, mutta lopullinen läpimurto jäi molemmilta tekemättä. Vanhemmalla veljellä Valtterilla on taustaa myös Ykkösen peleistä TPV:ssä kaudella 2008 heti juniorivuosien jälkeen sekä Kakkosen peleistä PJK:ssa vuotta myöhemmin.

Valtteri Uimonen, 27, viihtyy erityisesti hyökkäyspään pelipaikoilla, ja hänet tunnetaan painavasta vasemman jalan laukauksesta. ”Lupaan tehdä paljon maaleja ja auttaa joukkuetta ja seuraa sen tavoitteissa”, Valtteri toteaakin. ”Odotan ensi kautta innolla ja mielenkiinnolla. Pelkkä voittaminen kiinnostaa ja sen eteen tehdään töitä, että loppuun asti pelataan sarjan voitosta. Sinikaartista saamme varmasti paljon lisävirtaa, ja toivottavasti peleissä nähdään muutenkin paljon yleisöä.”

Verneri Uimonen, 24, on monipuolinen jalkapalloilija, joka on urallaan pelannut eri pelipaikoilla puolustuksessa ja keskikentällä. ”Tuon joukkueeseen taitoa ja juoksuvoimaa”, Verneri itse toteaa. Kysyttäessä miksi ensi kauden joukkueeksi valikoitui Sinipaidat, vastaus on tutun kuuloinen: ”TamUssa kiinnostaa kovat tavoitteet sekä uskolliset ja fanaattiset fanit, joiden edessä on varmasti hieno pelata. Tykkään aina pelata panoksesta enkä pidä häviämisestä ollenkaan, joten taistelua tullaan omalta osaltani näkemään.”

Uimosten kiinnittämisen myötä TamUlla on viisi sopimuspelaajaa tulevalle kaudelle. Joukkueen rakentaminen on siis vielä alkuvaiheessa, mutta joukkuetta yhteistyössä päävalmentaja Mikko Mäkelän kanssa kokoava Mika Suonsyrjä on tyytyväinen Sinipaitojen vetovoimaan: ”Meillä on paljon pelaajia kiinnostuneina projektistamme, ja varmasti tämän vuoden puolella joukkue kasataan hyvin pitkälle valmiiksi. Uippa ja Verkku ovat hieno ensiaskel kohti entistä vahvempaa TamUa.”

Valtteri ja Verneri Uimosen haastattelu:

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

23.3. P-Iirot - TamU 4 – 1

10.3. TamU naiset - TKT 1 – 3

24.3. FC Kangasala - TamU 2 2 – 3

7.4. klo 13 TamU - VJS

1.4. klo 17 UPK - TamU naiset

klo - TamU 2