Tule tryoutille TamUun marras–joulukuussa

06/09/2017
Uutinen

Tampere United järjestää marras–joulukuussa tryout-jakson, jolle ilmoittautuminen alkaa nyt. Jakso on avoin kaikille, jotka haluavat tavoitella pelipaikkaa ensi kaudellakin Kakkosessa pelaavassa Tampere Unitedin edustusjoukkueessa. Mukaan jaksolle on kutsuttu lisäksi kaikki Tampere Unitedin tämän kauden pelaajat, ja myös sopimuksen ensi kaudelle jo tehneet pelaajat ovat mukana. Näillä näkymin tryoutit alkavat marraskuun viimeisellä viikolla ja päättyvät kolme viikkoa myöhemmin pelattavaan harjoitusotteluun. Harjoituksia on 3–4 kertaa viikossa riippuen muun muassa kenttätilanteesta.

”Tryoutit on suunnattu ennen kaikkea nuorille pelaajille, joilla on mahdollisuudet ja halu kehittyä jalkapalloilijana”, toteaa tryoutit vetävä päävalmentaja Mikko Mäkelä. ”Olemme kuluvalla kaudella tarjonneet mahdollisuuden useammalle nuorelle pelaajalle, jotka ovatkin vastanneet hyvin huutoon, ja lyöneet itsensä läpi Kakkosen tasolla. Myös ensi kaudella haluamme antaa uusille nuorille pelaajille mahdollisuuden. Tietenkin myös kokeneemmat pelaajat voivat tulla mukaan tryouteille, sillä haemme joukkueeseen myös lisää kokemusta.”

Tryouteista kiinnotuneet pelaajat voivat olla yhteydessä päävalmentaja Mikko Mäkelään (puh. 040 509 5355) tai joukkueenjohtaja Sami Koivulaan (puh. 040 592 3412, sami.koivula (ät) tampereunited.fi).

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

23.3. P-Iirot - TamU 4 – 1

10.3. TamU naiset - TKT 1 – 3

24.3. FC Kangasala - TamU 2 2 – 3

7.4. klo 13 TamU - VJS

1.4. klo 17 UPK - TamU naiset

klo - TamU 2