28 / 09 / 2017

 
 

Santeri Salomaa ja Tuomas Lehti jatko­sopimuksiin



Santeri Salomaa ja Tuomas Lehti jatkavat Tampere Unitedissa myös ensi kaudella. Vuoden mittaset jatkosopimukset solminutta kaksikkoa yhdistää se, että he ovat kuluneella kaudella ylittäneet monien odotukset. Kummallakin on kulunut jo hetken aikaa juniorivuosista, eikä kummankaan suunnitelmiin olisi kuulunut pelit Kakkosen tasolla ilman Tampere Unitedin nousua liiton sarjoihin.

Santeri Salomaa, 23, tuli tarkkasilmäisimmille Tampere Unitedin kannattajille tutuksi kaudella 2016, kun hän pelasi Kolmosen tasolla Tampere Untedin kilpakumppaneihin kuuluneessa Nokian Palloseurassa. Samasta syystä hän oli erityisen tuttu pelaaja myös TamU-päävalmentaja Mikko Mäkelälle, joka houkutteli ”Santun” mukaan Tampere Unitedin harjoituksiin. Talvikausi sujuikin mainiosti: Salomaa pelasi kaikissa 11 harjoitusottelussa ja oli koko talven kolmanneksi eniten minuutteja kerännyt pelaaja Riku Oraksen ja Verneri Uimosen jälkeen. Pelaajasopimus solmittiin jo heti tammikuun alussa.

Kuluvan kauden aikana sinivihreä tamperelaisyleisö on oppinut tuntemaan Santeri Salomaan periksiantamattomana ja mitään pelkäämättömänä pelaajana, joka viihtyy niin topparina kuin keskikentän pohjallakin. Kauden huippuhetkiin kuuluu FC Viikingit -vierasottelu, jossa Salomaa rymisteli pääpalloon myös hyökkäyspäässä, ja pääsi puskemaan arvokkaan tasoitusmaalin. Muutenkin Salomaa pelasi tuolloin vahvaa jaksoa, ja kuului useassa ottelussa Sinipaitojen parhaimmistoon. Loppukauden pilasi Musa-vireasottelussa elokuun puolessa välissä tullut lievä loukkaantuminen, joka piti Salomaan poissa neljästä seuraavasta ottelusta. Tästä huolimatta Salomaa on yksi niistä 11 pelaajasta, jotka ovat pelanneet kuluvalla kaudella TamUssa yli tuhat minuuttia.

”Siirto TamUun on ollut iso askel itselleni. Todella tärkeää, että olen päässyt eteenpäin jalkapalloilijana”, Salomaa toteaa ja kuvailee tavoitteitansa ominaiseen tyyliinsä. ”Haluan kehittyä päivä päivältä paremmaksi pelaajaksi, ja sen mukaan mennään, mihin rahkeet riittää.”

”Santtu tuli täksi kaudeksi NoPSista meille, ja oli minulle hyvin tuttu pelaaja sitä kautta”, toteaa itsekin vuotta aiemmin NoPSista TamUun siirtynyt päävalmentaja Mikko Mäkelä. ”Santulle kausi kakkosessa oli ensimmäinen, mutta hän sai jo isoa vastuuta debyyttikaudellaan. Santtu on loistava joukkuepelaaja ja näytti että kuuluu tähän sarjaan. Ensi kaudella odotamme Santun nousevan vielä suurempiin saappaisiin, koska hän omaa kaikki kyvyt kehittyä vielä paremmaksi pelaajaksi.”

Tuomas Lehti, 27, saattoi olla monelle yllättäväkin jatkaja kaudella 2016 Kolmosessa pelanneesta joukkueesta. Kuluneen kauden aikana hän on kuitenkin näyttänyt kaikille, että kykenee pelaamaan myös Kakkosen tasolla samassa roolissa, jonka hän on täyttänyt Sinipaidoissa ja kahden kauden ajan. Tälläkin kaudella hän on ollut koko joukkueessa useimmin vaihdosta kentälle tullut pelaaja, peräti kahdeksan kertaa. Yhteensä neljässätoista ottelussa peliminuutteja on kertynyt vain 602 eli noin yhden jakson verran per ottelu, mutta maaleja vaistonvarainen viimeistelijä on tehnyt komeat kolme.

Myös Tuomas Lehden loppukauden pilasi loukkaantuminen, joka sattui pari viikkoa sitten FC Viikinkejä vastaan Ratinassa pelatussa ottelussa. Juuri edellisessä ottelussa Peimari Unitedia vastaan hän oli tehnyt komean tasoitusmaalin, joten syksy katkesi ikävään paikkaan. Ensimmäisten arvioiden mukaan Lehti pääsee harjoittelemaan joukkueen mukana tammikuussa, joten tällä tietoa hän saa olla kokolailla täyden harjoituskauden joukkueen mukana.

”Kausi meni yllättävän hyvin siihen nähden, että se oli ensimmäinen kauteni Kakkosessa. Kasassa on niin hyvä joukkue, että eipä tullu mieleenkään vaihtaa seuraa. Suomen parhaiden fanien edessä on kiva pelata”, Lehti kommentoi jatkosopimustaan.

”Tuoppi oli jo edelliskaudella joukkueen runkopelaajia, ja vaikka hänellä ei ollut kokemusta kakkosesta niin kuin ei useammalla muullakaan pelaajalla, hän on näyttänyt pärjäävänsä loistavasti tässä sarjassa”, päävalmentaja Mikko Mäkelä luonnehtii. ”Tuoppi on ahkera ja hyvin tunnollinen pelaaja, joka tunnetaan siitä että antaa aina kaikkensa joukkueelle. Harmittava loukkaantuminen vain päätti tuopin kauden ennen aikojaan.”

Nyt uutisoitujen jatkosopimusten myötä Tampere Unitedilla on esittää yhdeksän pelaajan luettelo kaudelle 2018:

Antti Haavisto
Topias Järvelä
Tuomas Lehti
Eetu Rahkola
Matti Saari
Santeri Salomaa
Mauno Sirén
Valtteri Uimonen
Verneri Uimonen

Santeri Salomaan haastattelu: