14.12.2016

 
 

Sampo Ojala tuo voimaa Tampere Unitedin keski­kentälle



Jyväskylästä Tampereelle muuttanut Sampo Ojala, 27, on tehnyt pelaajasopimuksen Tampere Unitedin kanssa. JJK:n junioriputken läpi käynyt Halssilan Nousun kasvatti on pelannut aikuisvuotensa Kakkosen ja Kolmosen tasolla jyväskyläläisessä FC Blackbirdissä. Viime kaudella Ojala kuului joukkueen kapteenistoon ja tilille kertyi 18 ottelua pääasiassa keskikentän pohjalla. FC Blackbirdin kausi päättyi neljännellä sijalla kovassa Itä- ja Keski-Suomen Kolmosessa.

Sampo Ojala muutti Tampereelle yliopisto-opintojen takia jo viime syksynä. Vaikka pelit FC Blackbirdissä jatkuivat kauden loppuun asti, Ojala liittyi Tampere Unitedin harjoitusrinkiin jo syyskesällä. Luonnollisena jatkona oli liittyminen Sinipaitojen talviharjoitusrinkiin, eikä valmennusjohdon vakuuttamisessa mennyt kauaa. ”Sampo on näyttänyt harjoituksissa tuovansa erilaisen laadukkaan vaihtoehdon keskikentällemme”, toteaa pelaajakoordinaattori Mika Suonsyrjä. ”Odotan häneltä tasaista suorittamista ja kovaa kaksinkamppailuvahvuutta.”

Ojala sai ensimmäisen konkreettisen kosketuksensa Tampere Unitedin uuteen tulemiseen viime keväänä, kun hän vieraili FC Blackbirdin mukana Pirkkahallissa harjoitusottelussa, jonka TamU voitti maalein 2–0 (0–0). Hän kertookin tuntevansa seuran tarinan ja nykyisen meiningin hyvin. ”Heti kun Tampereelle muutto vahvistui, ajatuksenani oli että TamUssa olisi hieno pelata”, Ojala kertaa. ”Syksyllä pääsin mukaan treenaamaan, koska entinen joukkuekaverini Stefan Petrescu ja päävalmentaja Mikko Mäkelä tuntevat toisensa entuudestaan, mutta loppukauden pelit pelasin vielä Blackbirdin mukana. Siinä sitten syksyn aikana vahvistui entisestään se tunne, että tänne haluan ensi kaudeksi, oli sarjataso sitten Kakkonen tai Kolmonen. Hieno juttu että nousu Kakkoseen tapahtui jo täksi kaudeksi.”

”Tulen seuraan odottavaisin ja positiivisin mielin. Tämä on pitkästä aikaa itselleni uusi tilanne tulla uuteen seuraan, ja se tuo aina tietynlaisen jännityksen. Todella hyvin ovat niin pelaajat, valmentajat kuin taustahenkilötkin ottaneet tervetulleeksi mukaan. Seuraavaksi sitten odotan eniten Sinikaartin edessä pelaamista. Olen katsellut videolta koosteita matseista, ja kannattajatoiminta on kyllä tehnyt ison vaikutuksen”, Ojala tunnustaa.

”Tavoitteenani on nauttia jalkapalloijan arjesta ja saada itsestä kaikki irti ensi kaudella. Hienoa, että saatiin sopimusasiat kuntoon jo näin pian. Nyt voin keskittyä treenamiseen täysillä ja näyttää, että olen sen luottamuksen arvoinen”, Ojala kittelee.

”Lopuksi haluan vielä kiittää Blackbirdiä menneistä vuosista. Hienoa työtä tekevä seura”, Ojala lähettää terveisiä Jyväskylään. ”Nyt uutta kautta kohti. Nähdään Tammelassa!”

Tampere Unitedin kokoonpanossa vielä vapaana olevat paikat täyttyvät nopeaan tahtiin, ja Sampo Ojala on jo kolmastoista sopimuspelaaja. Uusia sopimusuutisia odotellessa kannattaa hankkia Tampere Unitedin kausikortti kaudelle 2017 TamU-kaupasta. Normaalihintaiset kausarit maksavat 70 euroa ja seuran jäsenten ja muiden alennusryhmien kausarit 45 euroa.

Sampo Ojalan haastattelu:

Sopimuspelaajat kaudelle 2017:
Tuomas Alanen
Juuso Auvinen
Mehdi Fennane
Tero Intala
Ali Koljonen
Roope Kostiainen
Tuomas Lehti
Sampo Ojala
Riku Oras
Eetu Rahkola
Matti Saari
Valtteri Uimonen
Verneri Uimonen