Riku Oras siirtyy Tampere Unitediin

12/11/2015
Uutinen

Nuori keskikenttäpelaaja Riku Oras, 22, on Tampere Unitedin uusin kiinnitys kaudella 2016 Kolmosessa pelaavaan edustusjoukkueeseen. Juniorivuosinaan ensin FC Kontua ja sitten Helsingin IFK:ta edustanut pelaaja oli viime kaudella Kakkosen parhaisiin joukkueisiin kuuluneen Gnistanin avainpelaajia, kunnes muutti elokuussa Tampereelle. Vielä kaudella 2014 Oras oli HIFK:n pelaaja, ja harjoituskaudella sekä Suomen Cupissa minuutteja kertyi punapaidoissa reippaasti avauskokoonpanoa myöden. Sarjakaudella minuutteja kertyi lopulta Veikkausliigaan nousseessa joukkueessa kuitenkin vain muutamissa yksittäisissä Ykkösen peleissä. Oras siirtyikin pelaamaan Kakkosen otteluita Gnistaniin kesken kauden, ja pelasi siellä täydet minuutit lähes jokaisessa ottelussa.

Oras kertoo käyneensä viime kaudella katsomassa TamU-K:n ottelun Pyynikillä ja vaikuttuneensa näkemästään. ”En ole ikinä nähnyt vastaavaa katsomokulttuuria Suomen nelosdivarissa. Siitä hetkestä lähtien tiesin missä joukkueessa haluan pelata ensi kaudella, ja kun minua pyydettiin TamUun en epäillyt hetkeäkään”, Oras kertaa. ”Haluan olla osa TamUn uutta nousua enkä malta odottaa sitä että pääsee pelaamaan TamUn paidassa fanaattisten fanien edessä! Vihaan häviämistä yli kaiken, joten lähden voittamaan jokaista matsia.”

Päävalmentaja Mikko Mäkelän oikeana kätenä ensi kauden joukkuetta kokoava Mika Suonsyrjä ei peittele tyytyväisyyttään. ”Riku on nuori ja motivoitunut pelaaja, jolla on jo vankkaa kokemusta korkeammilta sarjatasoilta. Olen innoissani kun saamme projektiimme mukaan tällaisia pelaajia”, Suonsyrjä totaa ja kääntää katseen tulevaisuuteen: ”Tarkoituksena on kasata joukkue mahdollisimman nopeasti, jotta valmennus saa parhaat mahdolliset lähtökohdat pelaamisen hiomiseen.”

Riku Oras on Tampere Unitedin kuudes kiinnitys edustusjoukkueeseen. Lisää pelaajauutisia voidaan odottaa jo lähiaikoina.

Riku Oraksen haastattelu:

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Edun Herkkukeidas Insta Group Käännöstoimisto Juha Arola Ruutanan Härveli

17.4. TamU - FC Inter 2 0 – 0 rpk.

12.4. SalPa - TamU naiset 1 – 3

16.4. TamU 2 - EIF 0 – 11

20.4. klo 19 TamU - Ilves 2

20.4. klo 14 TamU naiset - PIF

27.4. klo 15 TP-49 - TamU 2