27.5.2016

 
 

Nurmikausi alkaa Euran Pallon vieraana



Tampere United on saanut täyden harjoitusviikon alleen ja matkaa lauantaina Euran Pallon vieraaksi syvälle Satakuntaan. Perillä odottaa kauden ensimmäinen ottelu luonnonnurmella.

Euran Pallo nousi kuluvaksi kaudeksi Kolmoseen voitettuaan Satakunnan piirin Nelosen viime kaudella. Eurassa onkin lehtitietojen mukaan tehty kaikki mahdollinen, jotta joukkue pärjäisi myös Kolmosessa. Erikoisimpana ratkaisuna kotikenttää on kavennettu reilusti, jotta puolustuspeli helpottuisi altavastaajana pelattaessa. Ainakin viikko sitten taktiikka toimi, sillä EuPa voitti PJK:n 2–1 (0–1) Euran Wembleyn kauden avausottelussa.

Kokonaisuutena EuPan alkukausi on sujunut vaihtelevissa merkeissä, sillä tuloksena on kaksi voittoa, yksi tasapeli ja kolme tappiota. Realistisesti ajatellen joukkue taistelee putoamista vastaan, ja sitä silmällä pitäen alkukauden saldo on kaikesta huolimatta kohtalaisen hyvä. Varsinaisia romahtamisia on tapahtunut vain yksi, kun TKT haki pisteet Eurasta maalein 1–7 (1–4).

Tampere Unitedilla poissaolijoiden lista on pitkä, sillä viime aikoina kentällä nähdyistä pelaajista kokoonpanosta puuttuvat työkiireiden ja pienten loukkaantumisten takia Juuso Auvinen, Niclas Kalatsev, Eemeli Peltonen, Jussi Rasva, Timo Kauppinen ja Otto Pitkänen. Pidempään poissa olleet Veli-Pekka Franssila, Ali Koljonen ja Jan Riikonen ovat myös edelleen poissa riveistä, mutta viimeksi mainittu on pikku hiljaa pääsemässä mukaan vaivojen ja sairastumisien jälkeen. Myös Veli-Pekka Franssila on jo nähty joukkueen harjoituksissa, mutta hänen paluutaan saadaan odottaa vielä pidempään. Pysyvästi poissa vahvuudesta on TPV:hen siirtynyt Chakib Belbachir.

”Meillä on pitkästä aikaa täysi reeniviikko alla”, päävalmentaja Mikko Mäkelä iloitsee. ”Reeneissä on ollut todella upea meininki, joten joten voin lähteä todella luottavaisin mielin Euraan. Saamme poissaoloista huolimatta todella laadukkaan ryhmään mukaan.”

”Selkeä tavoitteemme on taas viedä peliämme eteenpäin ja saada ehjempää suoritusta – ja sitä kautta tasaisempaa ysikymppistä. Pääsemme pelaamaan nurmelle, mikä on todella hieno asia. Saimme alle yhden reenin Pirkkahallin nurmella, mutta luulen, että Eurassa odottaa montaa pykälää parempi nurmi”, Mäkelä päättää.

Ottelu potkaistaan käyntiin Euran Wembleyllä lauantaina klo 15. TamU-TV näyttää ottelun suorana lähetyksenä, ja selostuskoppiin saadaan tuttu kaksikko Manu Haapalainen ja Joonas Niemelä.