10.2.2017

 
 

Nuori puolustaja Mauno Sirén sopimukseen



Koko aiemman uransa Ilveksessä pelannut Mauno Sirén, 20, on tehnyt pelaajasopimuksen Tampere Unitedin kanssa. Kahdessa talven harjoitusottelussa laitapuolustajana avannut Sirén tuo uuden monipuolisen vaihtoehdon Sinipaitojen puolustuslinjaan, sillä aiemmalla urallaan hän on pelannut paljon myös keskuspuolustajana.

Kaikkein tarkkaavaisimmille Tampere Unitedin kannattajille Mauno Sirén oli tuttu pelaaja jo ennen Sinipaitojen harjoitusrinkiin liittymistä, sillä hän on pelannut Sinipaitoja vastaan Pyynikillä kahdesti: ensin kaudella 2014 Nelosen paikalliskohtaamisessa ja toistamiseen viime kaudella Kolmosen ottelussa. ”Jo Nelosen kohtaamisesta jäi kyllä TamUn fanit erityisesti mieleen. Mitään pelillisiä muistoja ei kyllä oikeastaan ole, muuta kuin viime kauden tappio Pyynikillä suhteellisen tiukan ottelun jälkeen”, Sirén muistelee.

Mauno Sirén lähtee hakemaan Sinipaidoissa läpimurtoa liiton sarjoihin. Aiemman uransa kohokohtana Sirén mainitsee pääsyn Ilveksen edustusjoukkueen kokoonpanoon 17-vuotisaana ottelussa KTP:tä vastaan. Peliminuutteja hänelle kertyi edustuksen mukana kuitenkin vain muutamassa harjoitusottelussa.

Viime kaudella Sirén sai paljon pelejä, sillä 14 Ilveksen kakkosjoukkueessa pelatun Kolmosen ja Regions’ Cupin ottelun lisäksi hän pelasi 20 peliä A-poikien SM-karsinnassa ja itse sarjassa, ja vielä 2 peliä Ilveksen kolmosjoukkueessa Vitosessa. Iän karttuessa on kuitenkin etsittävä uusia vaihtoehtoja. ”TamUun tulin, koska se vaikutti parhaalta mahdollisuudelta kehittyä pelaajana ja päästä pelaamaan kovia miesten pelejä”, Sirén toteaa. ”Pikkupoikana TamU oli se seura josta haaveilin, että siellä olisi hienoa pelata vanhempana.”

Nuoren pelaajan sisääntulo joukkueeseen on sujunut mukavasti. ”Joukkueessa on todella hyvä henki. Reeneissä on itselläni kulkenut ihan hyvin, vaikka tietysti aluksi oli hakemista joissain pikkuasioissa kun on uusia pelaajia ympärillä ja vähän erilainen pelitapa mihin olen tottunut. Kauden alkuun on onneksi vielä hyvin aikaa niin ehtii tuntemaan paremmin joukkuekavereita ja pelisysteemiä,”, Sirén kertoo.

Henkilökohtaisista tavoitteista kysyttäessä Sirén painottaa joukkueen etua: ”Tavoitteeni on tulla päivä päivältä paremmaksi pelaajaksi ja pelata mahdollisimman paljon, mutta tärkeintä on kuitenkin auttaa joukkuetta ja menestyä joukkueena.”

Mauno Sirén on Tampere Unitedin 21. sopimuspelaaja tulevalle kaudelle. Päävalmentaja Mikko Mäkelä on tyytyväinen nuoren puolustajan saamisesta mukaan: ”Sirén tuo hyvää kilpailua vasemman laitapakin rooliin. Maukka on nuori eikä hänellä ole vielä hirveästi kokemusta miesten peleistä, mutta hänellä on kaikki mahdollisuudet lyödä itsensä läpi tällä kaudella, sillä jokapäiväinen työ on todella hyvällä tasolla ja kehitystä tapahtuu viikko viikolta.”

Kauden lähestyessä on hyvä hankkia TamU-kaupasta Tampere Unitedin kausikortti kaudelle 2017. Normaalihintaiset kausarit maksavat 70 euroa ja seuran jäsenten ja muiden alennusryhmien kausarit 45 euroa. Myös Tampere Unitedin jäseneksi liittyminen on tietenkin mahdollista.

Mauno Sirénin haastattelu:

Sopimuspelaajat kaudelle 2017:
Tuomas Alanen
Mahdi Ali
Juuso Auvinen
Mehdi Fennane
Tuomo Hiltunen
Tero Intala
Topias Järvelä
Ali Koljonen
Roope Kostiainen
Tuomas Lehti
Sampo Ojala
Riku Oras
Eetu Rahkola
Konsta Raittinen
Jani Rantala
Lauri Saari
Matti Saari
Mauno Sirén
Santeri Salomaa
Valtteri Uimonen
Verneri Uimonen