Naisten edustuksen kausi alkoi vauhdikkaasti

07/05/2017 TamU naiset
Uutinen

Lauantaina tehtiin seurahistoriaa, kun Tampere Unitedin naisten edustusjoukkue pelasi ensimmäisen virallisen ottelunsa. Olosuhteet Ikurin kentällä olivat ihanteelliset, mutta aurinkoisessa säässä pääsivät leveiten hymyilemään toijalalaisvieraat, kun TP-49 otti 0–2 (0–1) -voiton Sinipaidoista.

Tampere Unitedin seurahistoria on ollut varsin miehinen, mutta ajatus naisten joukkueen perustamisesta heräsi talvella. Lähtökohdat kauteen ovat mielenkiintoiset, mutta samalla myös TamUlle varsin tyypilliset. Uusia pelaajia, uusia persoonia, mutta aina joku tuntee jonkun ja joku jonkun toisen. Näin ovat rakentuneet seuran joukkueet ja TamUn naiset jatkavat tätä orgaanista perinnettä.

Aivan tuntematon ei ollut myöskään kauden avausvastustaja. TP-49 on perinteikäs toijalalaisseura, joka vieraili harjoitusottelun vastustajana Tampereella huhtikuun alussa. Kaupin arktisissa olosuhteissa pelattu taisto oli vierailijoiden kokemuksen näyttö ja 1–5-lukemat vastasivat tuolloin voimasuhteita. Kuukauden takaisen harjoitusottelun jälkeen naiset ovat harjoitelleet kahdesti viikossa ja erästä valmentajalegendaa mukaillen, eteenpäin on menty.

Joukkuepelaamisen kehittyminen näkyi lauantaina myös kentällä. Toijalalaisten edellisessä ottelussa harjoittama keskikentän vyörytys ja pallon pelaaminen linjan taakse ei enää säikäyttänyt kotijoukkuetta oman pelin rakentelussa. Ottelun alkuminuutit pysyivät varsin tasaisina ja molemmat joukkueet rakentelivat puolittaisia maalipaikkoja.

Toijalan hyökkäyksen pystyjuoksu oli tuottaa tulosta 13. minuutilla. Läpiajoon päässyt punapaita joutui kuitenkin pettymään, kun maalissa loistavan ottelun pelannut Helmi Lind venyi ilmiömäiseen pelastukseen ja puolustus siivosi irtopallon lopulta päädystä yli. Myös tilannetta seurannut kulmapotku päätyi Lindin hyppysiin. TamUn parhaimmat tilanteet syntyivät Oona Kotajärven antamista kulmapotkuista ja niistä seuranneista jälkitilanteista. Ensimmäinen jakso ei kuitenkaan jäänyt maaleitta, sillä 33. minuutilla pallo pelattiin TP-49:n Elina Pirttijoelle, jonka vahva juoksu päättyi hienoon laukaukseen takakulmaan. Lukemissa 0–1 siirryttiin myös tauolle.

Toinen jakso alkoi ensimmäisen tavoin tasaisissa merkeissä. Fyysisesti pelannut vierasjoukkue pyrki horjuttamaan Sinipaitoja, mutta kotijoukkue pystyi vastaamaan vastustajan otteisiin.

Tiukkana säilynyt ottelu sai kuitenkin hieman kyseenalaisen käänteen, kun taistelun ruumiillistuma, oikeana puolustajana luutinut Mari Virtanen, nappasi läpiajoon rynnineeltä toijalalaiselta pallon pois. Ainakin kotijoukkueen hämmästykseksi ottelun tuomari kaivoi taskustaan punaisen kortin, ja Virtanen koki pitkän pelaajauransa ensimmäisen ulosajon. Tilanteesta seurannut vapaapotku sen sijaan painui taivaan tuuliin. Puolustuksen ryhmittyessä uuteen uskoon TP-49 pääsi rokottamaan kuin varkain. Ensimmäisen maalin viimeistellyt Pirttijoki tuikkasi vieraat 0–2-johtoon 74. minuutilla.

Jotain kotijoukkueen ottamista edistysaskeleista kertoo kuitenkin se, ettei Sinipaitojen vajaalla pelaaminen näkynyt lopun voimasuhteissa kentällä. Hyvästä taistelusta huolimatta lisämaaleja ei nähty, ja pisteet matkasivat naisten kotikenttänä toimivasta Ikurista TP-49:n matkaan.

Tappiosta huolimatta kauden avaus jätti paljon hyvää. Kapteenina toimiva toppari Noona Hietala summasi kauden avausta positiivisin mielin. ”Peli on parantunut paljon ja varsinkin ensimmäinen puoliaika oli hyvää tekemistä. Yhteispeli on sekin kehittynyt huomattavasti ja myös maalipaikoille päästiin aiempaa paremmin”, Hietala arvioi. ”Parannettavaa löytyy vielä kommunikaatiossa ja pelikovuudessa kuten vastustajan otteista pystyi huomaamaan. TP-49 oli kuitenkin kova mittari kauden alkuun ja uutena joukkueena voimme olla tyytyväisiä esitykseemme.”

Naisten edustusjoukkueen kausi jatkuu lauantaina 13.5. kello 16.00 Pirkkalassa kun vastaan asettuu PJK.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Edun Herkkukeidas Insta Group Käännöstoimisto Juha Arola Ruutanan Härveli

17.4. TamU - FC Inter 2 0 – 0 rpk.

12.4. SalPa - TamU naiset 1 – 3

16.4. TamU 2 - EIF 0 – 11

20.4. klo 19 TamU - Ilves 2

20.4. klo 14 TamU naiset - PIF

27.4. klo 15 TP-49 - TamU 2