6.2.2018

 
 

Maaliskuussa pelataan kolme harjoitus­ottelua

Tampere United pelaa myös maaliskuussa kolme harjoitusottelua. Näillä jokaisella on eri pelipaikka, sillä HJS kohdataan Kaupin lämmitettävällä tekonurmella, FC KTP vierailee viime vuoden tapaan Pirkkahallissa ja Grankulla IFK kohdataan vieraissa Kauniaisiin täksi talveksi pystytetyssä kuplahallissa.

HJS on Kakkosen nousijajoukkue, joka on Tampere Unitedille tuttu myös aiemmilta vuosilta, joskin kaudella 2015 Nelosen otteluissa joukkueet pelasivat TamU-K:n ja Parolan Visan alaisuudessa. Hämeenlinnasta kantautuneiden tietojen mukaan edustusjoukkue kaipaisi vielä muutamia kokeneita vahvistuksia, mutta joka tapauksessa vastaan asettuu Hämeenlinnan ykkösjoukkue, jonka missiona on juurruttaa jalkapallokulttuuria jälleen myös Hämeenlinnaan.

FC KTP on tullut Tampere Unitedille tutuksi myös tänä talvena, sillä Sinipaidat kävivät tammikuussa pelaamassa tiukan 0–0-tasapelin Arto Tolsa Areenalla. Tällä kertaa pelataan sisällä Pirkkahallissa, ja nähtäväksi jää aukeavatko samalla maalihana samaan tapaan kuin viime talven yllättävässä 5–0-voitossa.

Kolmikosta täysin uusi tuttavuus on Grankulla IFK, joka jäi viime kaudella Ykkösen toiseksi viimeiseksi ja putosi näin ollen Kakkoseen. Tänä talvena GrIFK pelaa luonnnollisesti viime kautisen sarjansa perusteella Suomen Cupin lohkovaiheessa, joten vastaan saadaan kovia otteluita pelannut joukkue.

Katso kaikkien tulevien harjoitusotteluiden tiedot taulukosta:

Päivä Kello Ottelu Paikka
la 10.2. klo 15.00 SalPa – TamU Salon tekonurmi, Salo
su 18.2. klo 18.15 TamU – FC Haka Pirkkahalli C, Tampere
su 11.3. klo 16.30 TamU – HJS Kauppi 2, Tampere
su 25.3. klo 18.15 TamU – FC KTP Pirkkahalli C, Tampere
ke 28.3. klo 20.00 GrIFK – TamU Volkswagen Halli, Kauniainen

Kaikkiin otteluihin on vapaa pääsy. Pirkkahallissa pelattavissa otteluissa on myynnissä Tampere Unitedin kausikortteja ja fanituotteita.