7 / 07 / 2017

 
 

Lauantaina viikon toinen Helsingin vierailu



Tampere United pelaa lauantaina jo toisen kerran kuluvalla viikolla vierasottelun Helsingissä. Tällä kertaa pelataan Oulunkylässä ja ottelua isännöi Suomen parhaisiin junioriseuroihin kuuluva Käpylän Pallo. Tällä kaudella KäPa on menestynyt hyvin myös edustustasolla, sillä joukkue ole vielä hävinnyt yhtään ottelua ja on sarjassa toisella sijalla tasapistein sarjaa johtavan BK-46:n kanssa.

Käpylän Pallon juniorityön tasosta kertoo paljon se, että sillä oli viime vuonna peräti 14 maajoukkuepelaajaa. Luvun asettaa mittasuhteisiinsa se tosiseikka, että liigaseuroistakin vain yksi pääsi yli kymmeneen maajoukkuepelaajaan. Erinomaisen pelaajakehityksen lisäksi Käpylän Pallo on viime vuosina profiloitunut myös Palloliiton kriitikkona, mistä näkyvin esimerkki oli Urheilulehdessä julkaistu avoin kirje Palloliitolle. Kaikkein mieleenpainuvin letkautus kuultiin Yle Puheen Urheiluillan jaksossa Suomi-futis vuonna nolla, jossa Käpylan Pallon urheilutoimenjohtaja Juha Valla lainasi edeltäjäänsä sanoen, että ”yksi KäPan menestyksen salaisuus on ollut seurata tarkkaan Palloliiton ehdotuksia ja tehdä sitten tasan päinvastoin.”

Tälläkin kaudella KäPan edustuksessa pelaa luonnollisesti nuoria maajoukkuepelaajia. Heistä U17-maajoukkueeen laitapuolustaja Arttu Eerola sekä laitahyökkääjä Jyri Kiuru ovat pelanneet säännöllisesti Kakkosen otteluita. Myös keskikenttäpelaaja Ville Räty on edustuksen listoilla, mutta ei ole toistaiseksi pelannut yhdessäkään ottelussa. KäPan kokeneemmista pelaajista ehdottomasti tunnetuin on useissa seuroissa liigatasollakin kiertänyt ja viime vuosina FC Hongassa pelannut hyökkääjä Antonio Inutile. Joukkueen paras maalintekijä on kuitenkin neljä maalia tehnyt Mustafa Mohamed.

Edustustasolla KäPa on pelannut viime vuosina vaihtelevasti. Viime kaudella sijoitus oli tasaisessa A-lohkossa vasta kahdeksas, eikä putoamisviivaan jäänyt matkaa kuin kuusi pistettä. Parhaimmillaan KäPa on viime vuosina ollut aivan sarjan kärkijoukkueita, mutta toisaalta pohjakosketus koettiin kaudella 2011, kun joukkue jäi lohkonsa viimeiseksi ja putosi Kolmoseen. Visiitti alhaalla jäi vain vuoden mittaiseksi, eikä sillä ollut seuran profiilin ja toiminnan kannalta ilmeisesti suurtakaan merkitystä.

Tällä kaudella KäPa on joka tapauksessa yksi sarjan parhaista joukkueista. Vaikka häviösarakkeessa on puhdas nolla, ei joukkue ole ollut täysin haavoittumaton, vaan tilillä on viiden voiton lisäksi peräti viisi tasapeliä, joista kaksi on tullut kahdessa viimeisessä ottelussa SalPaa ja Peimari Unitedia vastaan. Näitä ennen KäPa voitti ennen juhannusta MuSan puhtaasti 3–0 (1–0).

KäPan selkeä vahvuus on puolustuspeli, jonka pitävyydestä kertoo se, että joukkue on päästänyt kymmenessä ottelussa vain viisi maalia. Lauantain ottelussa onkin mielenkiintoista nähdä, miten Tampere Unitedin parhaimmillaan iloisesti ja maalirikkaasti pyörinyt hyökkäyspeli puree, kun vastassa on kenties sarjan paras puolustus. Tällä kertaa pelialustana on Mustapekka Areenan hyväkuntoinen, täksi kaudeksi uusittu tekonurmi, joten edellisottelusta poiketen pelialustakin antaa hyvät mahdollisuudet pelata tehokkaasti maata pitkin.

Myös päävalmentaja Mikko Mäkelä on pannut merkille tulevan vastustajan tappiottoman rekordin ja päästettyjen maalien saldon. ”KäPa on ollut sarjan kärjessä alusta lähtien ja varsinkin päästettyjen maalien määrä on 0,5 per peli on aivan huipputasoa. Nyt saadaan varmasti todella kova haaste, jonka mielellämme otamme vastaan”, Mäkelä maalailee.

”KäPa on Suomen johtava juniori- ja kasvattajaseura, jossa tehdään asioita todella ammattimaisella tasolla. Se ruokkii edustukselle hyviä lahjakkaita pelaajia. Meillä on selkeä idea, jota lähdemme peliin toteuttamaan, ja uskon että tulos on hyvä jos ja kun pystymme toteuttamaan sitä”, Mäkelä sanoo.

Keskiviikon ottelussa FC Viikinkejä vastaan TamUn kokoonpanosta puuttuivat pienistä vammoista kärsineet Tuomas Alanen ja Tero Intala, mutta päävalmentaja ei vielä tiedä varmuudella kertoa heidän tilannettaan. ”Muutaman pelaajan pelikunto ratkeaa vasta perjantain valmistavissa reeneissä”, Mäkelä kuitttaa.

Ottelu potkaistaan käyntiin Mustapekka Areenalla lauantaina 8.7. jo klo 14. Varhaisesta ajankohdasta huolimatta TamU-TV aloittaa lähetyksensä jo puoli tuntia ennen ottelun alkua eli klo 13.30. Tarmo Lyytikäisen isännöimässä ennakkostudiossa asiantuntijadebyyttinsä tekee TamU-hyökkääjälegenda Ville Lehtinen. Ottelun alkaessa ääneen tulevat Manu Haapalainen ja kommentaattorin roolin ensimmäistä kertaa ottava Elina Vainikainen.

Tampere United matkustaa otteluun TT Matkojen bussilla.