2.2.2018

 
 

Harjoitusottelut jatkuvat FC Jazzin vierailulla



Tampere Unitedin kolmen viikon mittainen pelitauko on sunnuntaina ohi, kun FC Jazz saapuu Sinipaitojen vieraaksi Pirkkahalliin. Myös joukkorahoitusta parhaillaan keräävä TamU-TV on paikalla, ja ottelu näytetään suorana lähetyksenä. Tosin lähetys on viime kesältä tuttuihin monikameralähetyksiin verrattuna varsin riisuttu versio, sillä palautetun lainakaluston korvaavia laitehankintoja päästään tekemään vasta joukkorahoituskampanjan päättyttyä.

Viime kaudella TamU ja FC Jazz pelasivat samassa Kakkosen lohkossa, ja Sinipaidat oli niukasti niskan päällä keskinäisissä kohtaamisissa. Tammelan stadionilla kesäkuun lopussa pelattu tasainen kohtaaminen repesi lopussa 3–0-voitoksi, kun Tuomas Lehti osui ottelun toiseksiviimeisellä minuutilla ja Roope Kostiainen teki ottelussa toisen maalinsa vielä lisäajan viidennellä minuutilla. Syyskuussa Porin stadionilla TamU puolestaan joutui vartissa 2–0-takaa-ajoasemaan, mutta tasoitti ottelun 2–2-loppulukemiin jo ennen puolen tunnin täyttymistä.

Tänä talvena FC Jazz on pelannut kolme harjoitusottelua. Vastustajien taso on vaihdellut Länsi-Suomen Kolmosessa pelaavista Toejoen Veikoista ja Rauman Pallo-Iiroista liigajoukkue Ilvekseen. Tuloksiakin on ollut kolmea laatua, sillä ToVen kanssa Jazz pelasi sopuisan 2–2-tasapelin, sitten Ilves pyöritteli porilaisia peräti 1–6 ja Pallo-Iirot jäivät Jazzin jalkoihin viime viikonloppuna maalein 2–0.

TamU puolestaan tulee otteluun kovan kolmen viikon harjoitusrupeaman jälkeen. Edellisessä otteussa FC KTP:tä vastaan joukkueen peli näytti vuodenaikaan nähden yllättävänkin valmiilta, joten on mielenkiintoista nähdä, miten pelituntuma ja vire ovat säilyneet kovan harjoitusjakson aikana.

”Edellisestä pelistä onkin vierähtänyt jo kolme viikkoa, joten pelituntuma ei ole joukkueella ihan parhaimmillaan”, päävalmentaja Mikko Mäkelä toteaa. ”Viimeiset kolme viikkoa on ollut muutenkin todella haastava jakso joukkueen kapean ringin takia. Meillä ei muutenkaan ole iso rinki kasassa, ja kun tähän lisätään flunssa-aalto ja loukkaantumiset, niin vahvuus on ollut hyvin pientä.”

”Käytimme pelitauon tehden pääosin fysiikkaa. Tämän viikon tarkoitus oli keskittyä Jazz peliin ja kehittää pelitapaamme, mutta joukkueen pienuus esti tätä. Sunnuntaina ovat varmasti poissa Ville Puustinen, Valtteri Uimonen, Tuomas Lehti, Tommi Ala-Hakuni, Roope Kostiainen, Tuomas Telemäki ja Antti Kuusinen. Pienestä jalkavammasta kärsinyt Topias Järvelä sai eilen terveen paperit, joten on käytettävissä ja pääsee tänään perjantaina myös reenaamaan”, Mäkelä luettelee.

Ottelu pelataan Pirkkahallissa sunnnuntaina 4.2. klo 18.15 alkaen. Kaikki Tampere Unitedin fanituotteet ovat myynnissä kuuluttamon viereen sijoittuvalla fanituotteiden myyntipisteellä. Lisäksi fanituotteiden myyntipisteellä voi ostaa kausikortin tai liittyä jäseneksi. Ne jotka ovat ostaneet kausikortin ennakkoon verkkokaupasta tai maksaneet jäsenmaksunsa voivat noutaa korttinsa ottelun yhteydessä. Käteisen lisäksi kaikki ostokset voi maksaa tuttuun tapaan myös maksukorteilla.

TamU-TV lähettää ottelun suorana lähetyksenä, joka alkaa viitisen minuuttia ennen ottelun alkua noin klo 18.10. Selostajana toimii Manu Haapalainen, mutta kalustovajeen takia hänellä ei ole apunaan asiantuntijakommentaattoria, ja ottelu kuvataan vain yhdellä kameralla.

Otteluun on vapaa pääsy. Tervetuloa tarkistamaan Sinipaitojen talvikunto!