Eemeli Peltonen siirtyy Sinipaitoihin

21/03/2016
Uutinen

Vielä kaudella 2013 Kakkosen pelejä FC Futurassa pelannut Eemeli Peltonen, 23, siirtyy Tampere Unitediin. Nuori pelaaja tuo kaivattua kilpailua Sinipaitojen vasemmalle laidalle.

Peltonen on FC Futuran kasvatti, ja debytoi seuran edustusjoukkueessa Kakkosessa jo 17-vuotiaana. Tuolloin Peltonen pelasi hyökkääjänä, eikä laitalinkin paikka ole myöhemminkään ollut vieras. Tampere Unitedissa Peltonen kuitenkin debytoi laitapuolustajana taannoisessa harjoitusottelussa FC Blackbirdiä vastaan, ja vakuutti valmennuksen välittömästi pelaajasopimuksen arvoisesti.

”Eemeli on nuori ja sosiaalinen kaveri, jolla on hyvin kokemusta aikuisten sarjoista. Hän sopii erinomaisesti ryhmäämme ja tuo kilpailua vasemman laidan pakin ja linkin tontille”, kommentoi edustusjoukkueen pelaajasopimukset neuvotteleva Mika Suonsyrjä Peltosen hankintaa. Mainittua vasenta laitaa ovat hallinneet talven otteluissa lähes yksinoikeudella Tuomas Savinainen puolustuspäässä ja Lauri Saari hyökkäyspäässä.

Peltonen siirtyi porvoolaisesta FC Futurasta Musan Salamaan kaudeksi 2014. Pelit porilaisjoukkueessa jäivät kuitenkin yhteen ainoaan, sillä vakavampi loukkaantuminen katkaisi pelit heti kauden ensimmäisessä sarjaottelussa. Seuraavan kerran Peltonen nähtiin tosipeleissä vasta viime syyskuussa kun hän pelasi kaksi Kolmosen ottelua toisen porilaisjoukkue Toejoen Veikkojen riveissä.

”Tampereelle muutto tuli ajankohtaiseksi duunikuvioiden takia jo tammikuussa, mutta pelikuviot saivat odotella vielä maaliskuun alkuun työreissujen takia”, Peltonen kertaa päätymistään Sinipaitoihin. ”TamU oli ykkösvaihtoehto tason, tavoitteiden sekä tietty huikean kannattajaryhmän takia.”

Joukkueeseen sisääntuloa vielä hiukan keskenkuntoinen Peltonen kuvailee haastavaksi, sillä onhan jo menossa paras harjoittelukausi, ja harjoituksissa mennään kovaa. ”Jengin äijät vaikuttavat tosi mukavilta, ja Pepi (Niclas Kalatsev) onkin jo tuttu entisestään Futuran ajoilta. Äkkiäkös tässä oman kondiksen hilaa takasin ysikymppisiä varten, kun juoksee vaan ahkerasti”, Peltonen uskoo.

Eniten Peltonen kaipaa kuitenkin tosipelejä: ”Kolmosen lohko on varsin mielenkiintoinen, ja pääsemme vääntämään hyviä matseja. Odotan innolla jo laidoilla kirmaamista, oli rooli sitten vasemmalla, oikealla, alhaalla tai ylhäällä.”

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Edun Herkkukeidas Insta Group Käännöstoimisto Juha Arola Ruutanan Härveli

17.4. TamU - FC Inter 2 0 – 0 rpk.

12.4. SalPa - TamU naiset 1 – 3

16.4. TamU 2 - EIF 0 – 11

20.4. klo 19 TamU - Ilves 2

20.4. klo 14 TamU naiset - PIF

27.4. klo 15 TP-49 - TamU 2