23.9.2016

 
 

Alkuperäisten peli­paitojen huuto­kauppa jatkuu kolmella paidalla



Tampere United huutokauppaa alkuperäiset kausilla 2012–14 TamU-K:n käytössä olleet pelipaidat. Ensimmäiset seitsemän paitaa ovat jo löytäneet uudet omistajansa, ja tänään on auennut jälleen kolmen uuden paidan huutokauppa. Tarjolla on nyt paidat numeroilla 7, 17 ja 29 ja huutaminen alkaa 20 euron lähtöhinnasta. Huutokauppa käydään huuto.net-palvelussa ja aikaa huutaa paita kotiin on viikon verran. Kovin huuto voittakoon!

Numero 7 oli kausilla 2012–13 Retu Harjun käytössä. Kutosen kaudella 2012 Harju kuului joukkueen profiilipelaajiin, mutta seuraavalla kaudella Vitosessa nuori keskikenttäpelaaja ehti pelata vain kuusi ottelua. Molemmilla kausilla Harju teki yhden maalin. Kaudella 2014 numeroa 7 kantoi Juho Lehtovaara, jonka rooli jäi joukkueessa työkiireiden takia pienehköksi.

Linkki huutokauppaan: paita #7.

Paidan numero 17 luultiin jo kadonneen, mutta se löytyi menneellä viikolla edustusjoukkueen huoltajana kaudesta 2012 alkaen toimineen Juha Pietilän varastoista. Kyseessä on oranssi maalivahdin paita, jota kantoi kaudella 2012 nuori Mohammed Al-Shemari ja kausilla 2013–14 kovaäänisestä huudostaan tunnettu Kalle Heltonen. Kaudella 2014 Heltonen nousi joukkueen ykkösmaalivahdiksi ja pelasi viidessätoista ottelussa yhteensä viisi nollapeliä.

Linkki huutokauppaan: paita #17.

Myös paita numero 29 löytyi äskettäin Juha Pietilän varastosta. Kaudella 2012 paita ei ollut käytössä, mutta kausilla 2013–14 sitä kantoi aina luotettava puolustaja Osku Airesto. Sekä laitapuolustajana että topparina aina erinomaisesti esiintynyt pelaaja jatkoi vielä kuluneellakin kaudella Tampere Unitedissa kakkosjoukkueen riveissä.

Linkki huutokauppaan: paita #29.

Kaikki myyntiin vielä tulevat paidat ja niitä eri kausilla käyttäneet pelaajat:

Numero Koko 2012 2013 2014
7 L Retu Harju Retu Harju Juho Lehtovaara
9 XL Tomi Lahtinen Sami Kriikkula Eero Riponiemi
13 L Antti Eijamo Risto Niskanen
15 M Jyri Helenius Jacin Dakkaki Jacin Dakkaki / Severi Hiltunen
17 L Mohammed Al-Shemari Kalle Heltonen Kalle Heltonen
19 L Antti Kääriäinen Vesa Suonsyrjä Eero Sointu
20 XL Jussi Vihonen / Sami Kriikkula Jan Irjala Jan Irjala
21 M Alaa Adeeb Alaa Adeeb Vesa Suonsyrjä
23 M Nawar Karikuss Nawar Karikuss Riku Jussila
24 L Joonas Niemelä Anssi Saiha Anssi Saiha
27 L Henry Friman Timo Kauppinen Timo Kauppinen
28 L Jesse Kupiainen Ville Toiva
29 L Osku Airesto Osku Airesto